N
Nellykas
Vieras
Hei,
Äitini viestitteli aamulla että isä oli taas eilen kännipäissään lyönyt, koska oli saanut mustasukkaisuusraivarit jostain KYMMENEN VUOTTA sitten tapahtuneesta asiasta. Itse olen nyt 30-vuotias, vanhempani ovat lähes 60-vuotiaita.
Koko lapsuuteni elin perheväkivallan varjossa ja sain itsekin muutaman kerran turpaani, esim. kun eräs poika tuli juttelemaan, niin humalainen isä oli mustasukkainen siitäkin. Hän on selkeästi terapian tarpeessa myös muiden oireiden kuin tuon väkivaltaisuuden vuoksi (esim. ottaa itseensä pienimmästäkin jutusta, näkee kaikessa vain syytöksiä itseään kohtaan, kokee huonommuutta jne. jne).
Isä on todella perusäijä, eikä millään haluaisi terapiaan. Tänään sanoin hänelle että en ole enää hänen elämässään millään tavalla, kuten ei kumpikaan lapsistani tai miehenikään, mikäli hän ei mene ammattiauttajan pakeille ja/ tai päihdeklinikalle. En usko että hän menee tuonkaan vuoksi, sillä kynnys siihen on todella korkea.
Väkivallalla purkaa selvästi pahaa oloaan omasta lapsuudestaan, mutta mittani on täynnä ja kysynkin nyt vinkkejä ja vertaiskokemuksia, josko joku on saanut väkivaltaisen läheisensä (ja etenkin tuollaisen juron, 60-vuotiaan ukonkäppänän) terapiaan? Onko kenelläkään kokemuksia?
Äiti kehuskelee sillä että ovat pysyneet yhdessä niin kauan ja puhuu aina miten surulista on, kun perheet eroavat. Minä olisin pienenä toivonut ja rukoillut vanhempieni eroa.
Ja tässä taas hoidan heidän parisuhdettaan, heidän asioitaan... NAISET JOS TEILLÄ ON VÄKIVALTAINEN MIES, kannatan eroa sataprosenttisesti se ei lopu koskaan, vaikka kuinka lupaisivat!
Äitini viestitteli aamulla että isä oli taas eilen kännipäissään lyönyt, koska oli saanut mustasukkaisuusraivarit jostain KYMMENEN VUOTTA sitten tapahtuneesta asiasta. Itse olen nyt 30-vuotias, vanhempani ovat lähes 60-vuotiaita.
Koko lapsuuteni elin perheväkivallan varjossa ja sain itsekin muutaman kerran turpaani, esim. kun eräs poika tuli juttelemaan, niin humalainen isä oli mustasukkainen siitäkin. Hän on selkeästi terapian tarpeessa myös muiden oireiden kuin tuon väkivaltaisuuden vuoksi (esim. ottaa itseensä pienimmästäkin jutusta, näkee kaikessa vain syytöksiä itseään kohtaan, kokee huonommuutta jne. jne).
Isä on todella perusäijä, eikä millään haluaisi terapiaan. Tänään sanoin hänelle että en ole enää hänen elämässään millään tavalla, kuten ei kumpikaan lapsistani tai miehenikään, mikäli hän ei mene ammattiauttajan pakeille ja/ tai päihdeklinikalle. En usko että hän menee tuonkaan vuoksi, sillä kynnys siihen on todella korkea.
Väkivallalla purkaa selvästi pahaa oloaan omasta lapsuudestaan, mutta mittani on täynnä ja kysynkin nyt vinkkejä ja vertaiskokemuksia, josko joku on saanut väkivaltaisen läheisensä (ja etenkin tuollaisen juron, 60-vuotiaan ukonkäppänän) terapiaan? Onko kenelläkään kokemuksia?
Äiti kehuskelee sillä että ovat pysyneet yhdessä niin kauan ja puhuu aina miten surulista on, kun perheet eroavat. Minä olisin pienenä toivonut ja rukoillut vanhempieni eroa.
Ja tässä taas hoidan heidän parisuhdettaan, heidän asioitaan... NAISET JOS TEILLÄ ON VÄKIVALTAINEN MIES, kannatan eroa sataprosenttisesti se ei lopu koskaan, vaikka kuinka lupaisivat!
