Oma elämä kyllästyttää

[Red Cat]

(Olipa vaikea löytää oikea otsikko, ja tuokin on ihan tyhmä. Mutta tämä ei ole mikään itsemurhaviesti, ei todellakaan). Tilanne on sellainen, että pikku hiljaa on alkanut kyllästyttämään tämä oma elämän tilanne. Olen naimisissa miehen kanssa jota rakastan (tai ainakin luulen niin, olen rakastanut ennen enkä kyllä ole kai lakannut rakastamasta), meillä on ihana kaksivuotias lapsi. Asumme mukavasti omakotitalossa, molemmat olemme töissä ja lapsella on paras mahdollinen hoitopaikka. Harrastuksia on molemmilla kohtuullisesti. Kaikki on siis hyvin. Liiankin hyvin toisaalta. Jostain syystä mietin ja kadehdin lapsettomia sinkkuystäviäni. He lähtevät arki-iltana yhdeksänaikaan käymään pubissa, viikonloppuisin extempore matkoille. Tekevät töissä välillä pidempään ja joskus ottavat sitten taas vapaata. Minä junnaan tätä tavallista arkea edestakaisin, ei mahdollisuuksia tehdä hetken mielijohteesta yhtään mitään. Niin kovasti kyllästyttää! Miehen kanssa ollaan luisuttu hieman kaverisuhteeseen, leiskuvin intohimo ei ole täälläpäin näkynyt aikoihin.

Hullua, tämä meidän elämä on oletettavasti jotain mistä monet haaveilevat. Mutta, niin tylsää ja ennalta arvattavaa, ahdistaa.

Olen jo miettinyt että jos lähtisin, jättäisin lapsen isälleen.

Ajatuksia ?

 

[taustalla]

Sulla on asiat liian hyvin.
Muista tää elämäntilanne sitten kun ne vaikeudet alkaa (kun joku sairastuu, jää työttömäksi, kuolee tms.) koska silloin sä itket ja toivot että kaikki olis sitä tylsää samaa kuin ennenkin. Kokemuksesta puhun.
Voithan sä toki siitä lähteä ja tuntea onen ja vapauden huumaa jonkin ajan. Pisemmän päälle susta tulee vaan onnettomampi.
Mutta ei sua kukaan neuvomalla auta. Ihminen on sellanen että jos kaikki on liian hyvin niin sitten pitää ite pilata elämänsä :/ Toivottavasti sussa on naista, ettet tee sitä. Kyllä ne vaikeudetkin sieltä joku päivä alkaa... ja saat "uutta tekemistä".

 

[Mima75]

Kevät tulee ja hormoonit hyrrää
Ei sitä arkea aina jaksa arvostaa. Ja tuleehan tollasia mieleen joskus, vaikka ikinä en elämääni pois vaihtaisi. Haaveilu ei ole keneltäkään pois.
Yritän itse päästä aina välillä rilluttelemaan, festareille, risteilylle ym, jotta arki katkeaa.

 

[Minä vaan]

\

Kevät tulee ja hormoonit hyrrää
Ei sitä arkea aina jaksa arvostaa. Ja tuleehan tollasia mieleen joskus, vaikka ikinä en elämääni pois vaihtaisi. Haaveilu ei ole keneltäkään pois.
Yritän itse päästä aina välillä rilluttelemaan, festareille, risteilylle ym, jotta arki katkeaa.

Mutta älä tee mitään tyhmää siellä mitä katuisit...

 

[kata]

Mitä sitten päätätkin tehdä, mutta älä jätä lastasi!!!!

 

[neilikka]

Voisitko joskus mennä myös jonnekin vähän tuulettumaan, tekemään jotain hauskaa...? Pienetkin irtiotot voi helpottaa elämän tylsyyttä, onneksi sinulla on perusasiat hyvin! Käytä siis mielikuvitustasi. Minulle tuli mieleen, että mitäpä jos pelkäätkin menettäväsi tuon kaiken hyvän kun sinulle tulee tuollainen pakoreaktio? Onko sinulle kenties tulossa /menossa oma henkilökohtainen kriisi (kolmenkympin, neljänkympin?). Etsi lisää haasteita elämääsi jos vaan pystyt, opiskele! :flower:

 

[vierailija_]

Taitaa olla asiat liian hyvin, et osaa arvostaa sitä mitä sinulla on. Toivon, että elämä vielä opettaisi sinun kaltaisia marinoitsijoita.

Jos tollaisten asioiden takia olisit valmis lahtemän ja jättämään lapsesi, tuntuu elämäsi aika pinnalliselta. Säälin miestäsi ja lastasi.

Ei elämä aina voi olla niin mukavaa ja yhtä juhlaa. Arjen jälkeen kaikki taas tuntuu paremmalta.

Ota pieni irtiotto ja puhu tunteistasi miehellesi. Ja älä kahdehdi ystäviäsi tiedätkö oikeasti heidän elämästään kaikki??

Anteeksi näin suora teksti, mutta joskus ottaa päähän kun ihmiset ei osaa olla mihiinkään tyytyväisiä. Aina vain pitäisi kaikkea olla lisää....

 

[Ratsumies]

On se vaan älyttömän tärkiää selevitää ittelleen,jotta mitä oikiasti haluaa elämältänsä.

 

[Kohtalotoveri]

Red Cat. Mulla sama tilanne, paitsi kaksi lasta. Luulen, että kohdallani on vain 30v. kriisi...Mutta masentaa silti. Kaipaa sitä parisuhteen hekumaa mitä alussa oli. Silloin tunsi olevansa haluttu ja rakastettu. Nyt sen kuulee tai tuntee nii-in harvoin.

 

[Sekaisin myös]

Kovasti uskoisin (kuten jotkut muutkin kirjoittaneet) että sulla on menossa jokin kriisi, joka ei varsinaisesti liity perheeseen, vaan enemmänkin omaan itseesi. Mulla tilanne on ehkä vähän saman tyylinen, ei ehkä mitään vakavampaa kriisiä, mutta kovasti olen alkanut pohtia tätä elämää ja mielessä myllertää niin paljon sekavia tunteita. Meillä myös tilanne hyvä eli suhteellisen normaali perhe, oma ihana koti ja muutenkin monet asiat hyvin. Välillä vaan lapsiperheen elämä koettelee ja arki tuntuu rankalta, aina sitä samaa ja tuntuu kuin "nuoruus" olisi jäänyt elämättä tai sitten se vain meni niin vauhdilla ohi. Useat ystävät elävät aivan toisenlaista vapaata elämää. Tietysti sitä alkaa miettiä millaista se olisi... Mä olen tiedostanut, että tää on vain sellainen vaihe mun elämässä ja nää ajatukset on ihan oikeutettuja. En oikeasti mistään hinnasta haluaisi, että kaikki olisi toisin, mutta jotenkin sitä vaan miettii... Mä olen ihan varma, että aina tulee elämässä vastaan tälläisiä kausia ja vaiheita, että miettii, olisikohan se sittenkin taas ihanampaa elää toisin, esim palata omaan, vaapaaseen ja itsenäiseen elämään. Uskoisin, että sullakin nää ajatukset on aika saman tyylisiä. Se että oma elämä tuntuu liian samalta ja aattelee, että sinkkuystävien elämä olis jotenkin jännempää. Toki tää elämä pienten lasten kanssa on vaativaa ja sitovaa ja oma itsenäisyys on tavallaan mennyttä. Mutta omaa aikaa voi myös silti ottaa ja saada ihan hyvällä omalla tunnolla. Muistan että silloin kun elelin niitä sinkkuaikoja, halus vaan niin kovasti että olis joku ihana kumppani jakamassa arkea ja olis onnellinen. Nyt kun sen on saavuttanut, miksi siitä ei haluis pitää kiinni.

Oikeasti uskoisin ap, että kaipasit elämääsi jotakin vaihtelua, mutta se ei tarkoita että kaikki pitää pistää uusiksi. Sitä voi kuitenkin löytää rikkomatta perhettä, yrittää vaan ymmärtää että tämä vaihe kuuluu elämään ja etsii sitä jännitystä jotakin muuta kautta. En usko että asioiden on tarkoitus olla aina niin helppoja ja tälläisissä tilanteissa juuri nähdään se ihmisten tahto tehdä töitä parisuhteen ja perheen eteen. Moni ajattelee että ero on ratkaisu kyseiseen ongelmaan, mutta oikeastaan vika onkin vain omassa itsessä ja yritetään välttää sitä työtä, joka suhteen ja perheen eteen pitäisi tehdä. Joka tapauksessa jos itseään lähtee pakoon, nuo ongelmat ovat vain edessäpäin.

Voimia myllerrykseen ja kaikkea hyvää sulle. Kyllä me selvitään! :hug:

 

[taustalla]

Ymmrrän, ymmärrän.. Mä pilasin oikein tasaisen ja onnellisen elämänvaiheen pettämällä. Mä olen perhetaustani takia jotenkin tottunut siihen, että elämä on vähän semmoista vuoristorataa (alkkis-isä vaikutti elämään vaikka vanhemmat olikin eronneet). Mun oma suhde olikin sitten hyvä ja elämä tasaista. Ja silloin minä kyllästyin ja päätin sekoittaa elämäni ihastumalla toiseen ja pettämällä. Se ihastus kesti noin viisi minuuttia ja sitten olikin käsissäni kamala syyllisyys.

Jep, sinne meni suhde, lopulta sitten. Jäin yksin ja sairastuin. Olin aika raunioina. Nyt vihdoin pitkän toipumisen jälkeen uusi hyvä suhde alla ja taas kyseessä ihana ja tasainen mies. Nyt tiedän, etten kyllä koskaan enää petä. Mun elämältä meni silloin pettämisen jälkeen pohja aivan kokonaan enkä enää koskaan riskeeraa näitä elämäni tärkeimpiä kuvioita. Nykyisin otan irtiottoja arjesta miehen tai ystävien kanssa ja yritän kaikin mahdollisin tervein tavoin pitää elämäni kiinnostavana.

Tsemppiä sulle! Toivottavasti et tee hätiköityjä ratkaisuja!