Rupesinpa miettimäät oikein tarkemmin perhe-elämäämme, kun täällä palstalla niin aktiivisesti keskustellaan junteista ja WT (White Trash)-aiheista. Aloinpa sitten miettimään, että ollaanko me nyt sitten WT:itä?
Niin siis, me asumme osittain itse remontoimassamme 1960-luvun talossa, vaimoni käyttää legginssejä (klassinen WT:n merkki?), minulla on YAMK-tutkinto, mutta vaimolla "vain" amistasoinen.
Käymme noin kerran/kaksi kuukaudessa viihteellä, tosin silloin lapsemme ovat joko mummolassa tai kavereilla yökylässä, vaikka ovat jo 15v. ja 13 v.
Juovuksissa minä kiroilen kun rantarosvo ja sille en mitään voi, siitä on muodostunut tapa. Tosin kännissä en ole kuin kerran/kaksi kuukaudessa.
Meillä on vanha 90-luvun kartano-Volvo (juntin merkki?) kakkosautona ja olemme molemmat polttaneet vuosia tupakkaa, nyt jo lopettaneet.
Meillä myös välillä liikkuu härskiäkin huumoria.
Vapaa-ajallani käytän tuuli -ja collegehousuja ja sandaaleissa sukkia. Käytän myös "junttimaisia" pitkävartisia eräkenkiä lähes kaikkien vapaa-ajan asujen kanssa. Olen myös kulkenut usein julkisella paikalla turvakengät jalassa. Meillä on kotona melamiini -ja Ikean huonekaluja. Kultainennoutaja löytyy. Lapsilla on kyllä harrastukset, mutta mitään oopperoita ei harrasteta. Ollaan sivutoimisia yrittäjiä. Rasisteja, eikä muukalaisvihamielisiä ei olla, merkkivaatteita ei käytetä.
Ollaanko me juntteja / White Trashia
?