Olisitko ottanut miehen joka olisi kertonut sinulle haluavansa vain yhden lapsen?

Itse en kyllä tehnyt mitään seurustelupäätöstä sillä perusteella, kuinka monta lasta kumpikin meistä tuolloin halusi "joskus tulevaisuudessa". Kyllä kai tuostakin jotenkin vähän ohimennen keskusteltiin seurustelun aikana - niin, minä halusin ehkä pari-kolme, mies sanoi ettei halua yhtään. Minäkni halusin ne pari, kolme lasta vasta joskus hamassa tulevaisuudessa. Olin tuolloin parikymppinen opiskelija, ja olisi tuntunut todella idioottimaiselta heittää pois ihana suhde ja rakas ihminen vain siksi, että näimme yhden asian n. kymmenen vuoden takaisessa tulevaisuudessa vähän eri tavoin.

Nyt viidentoista vuoden kuluttua olemme edelleen yhdessä ja meillä on kaksi pientä lasta.

 

[QUOTE="vieras";28686143]No mietipä vaikka sitä aikaa kun sinä ja miehesi kuolette. Ainokaiselle ei jää ketään, joka olisi samasta perheestä ja olisi tuntenut hänet aina.

Juuri tämä on sisaruudessa parasta. On joku, joka tietää tarkalleen, miksi olet sellainen kuin olet. Ei tarvii selittää alusta alkaen.[/QUOTE]

Ohhoh, mitä romantisointia.

Eipä se siskon tai veljen omaaminen ole tae yhtään millekään. Mä en ole kaikkien sisarusteni kanssa edes tekemisissä, kuin tyyliin jouluna. Ei me riidoissa tms. olla, mutta ollaan vaan niin erityylisiä ihmisiä, ettei meillä ole mitään yhteistä.

Mulla on kaksi läheistä siskoa, mutta kumpaakaan en ole tuntenut aina. Toiseen siskooni itse asiassa tutustuinkin vasta pari vuotta sitten...ja ikää hällä oli tuolloin jo päälle 30v. Toisenkin, nykyään läheisen siskoni kanssa lähennyimme vasta siinä 18 ikävuoden kieppeillä.

Eikä kyllä kukaan maan päällä tiedä tarkalleen miksi olen sellainen, kuin olen...

 

[QUOTE="vieras";28688389]Otinkin. Mutta mun mies otti naisen, joka kertoi ettei halua yhtään lapsia. Nyt olemme olleet yhdessä 15 vuotta, lapsia ei ole.[/QUOTE]

Ja tällä palastalla jaksat vierailla kuitenkin...

Alkuperäiseen kysymykseen. En olisi varmaan ottanut miestä, jos olisi ollut mielipiteensä suhteen ehdoton jo ennen yhtään lasta. Minusta lapsimärän voi päättää, vasta kun näkee itsensä vanhempana.

 

[QUOTE="vieras";28686144]Mielestäni keskustelu siitä, että kuinka monta lasta haluaa on vähän triviaali... Voi olla, että ennen sitä ensimmäistä haluaa 10, mutta sen ensimmäisen jälkeen toteaa, ettei enempää kiitos. Tai haluaa vain yhden, mutta sitten ensimmäisen jälkeen haluaa enemmän.

Vastaus kysymykseesi: olisin ottanut. Kaikkea ei vain voi suunnitella. Toiset ei saa edes sitä yhtä...[/QUOTE]

Minäkin otin. Saimme kaksoset.

 

En, koska olen aina halunnut monta lasta.

 

Olisin. Meillä on yksi lapsi ja mies haluais toisen, mutta minä en. Minulle riittää yksi lapsi.

 

Oikeastaan mikään ehdottomuus tuskin olisi minulle sopinut. Ei sen paremmin se että haluan vain yhden lapsen tai en halua lapsia ollenkaan, niin kuin ei sekään että hän olisi halunnut lapsia ehdottomasti viisi tai yli seitsemän.

 

[QUOTE="vieras";28686143]No mietipä vaikka sitä aikaa kun sinä ja miehesi kuolette. Ainokaiselle ei jää ketään, joka olisi samasta perheestä ja olisi tuntenut hänet aina.

Juuri tämä on sisaruudessa parasta. On joku, joka tietää tarkalleen, miksi olet sellainen kuin olet. Ei tarvii selittää alusta alkaen.[/QUOTE]

Paitsi siskoni kuoli 14-vuotiaana syöpään. Jäin kuitenkin ainokaiseksi.
Mieheni on todella etäinen sisarustensa kanssa. Hänellä on kaksi siskoa ja yksi veli. Eivät ole juurikaan tekemisissä. En ole hänen yhtä siskoaan edes tavannut, vaikka olemme 8-vuotta ollut yhdessä.

 

En halua kuin yhden lapsen. Syystä että omat siskoni tekivät elämästäni pienen helvetin.

Mulla on kaksi isosiskoa. Jo pienenä alkoi se mun jatkuva kiusaaminen ja arvostelu. Äiti ja isä toki yrittivät puuttua, mutta eipä hekään aina joka paikkaan ehtinyt. Teini-iässä siskot nöyriittivät mua muiden aikana ja jaksoivat puristella jenkkakahvojani "miks sä oot näin läski". Omat siskoni ovat nyt aikuisiälläkin jaksaneet minusta levitellä juoruja eteenpäin. Juoruja, joilla ei ole perää.


Että se niistä ihanista ja turvallisista sisaruksista.

 

[QUOTE="vieras";28686143]No mietipä vaikka sitä aikaa kun sinä ja miehesi kuolette. Ainokaiselle ei jää ketään, joka olisi samasta perheestä ja olisi tuntenut hänet aina.

Juuri tämä on sisaruudessa parasta. On joku, joka tietää tarkalleen, miksi olet sellainen kuin olet. Ei tarvii selittää alusta alkaen.[/QUOTE]

Mulla on parhaita ystäviä jotka olen tuntenut lapsesta asti. Ovat minulle enemmän perhettä kuin biologiset sisarukset joita näen vain pari kertaa vuodessa.

 

[QUOTE="vieras";28688529]Ja tällä palastalla jaksat vierailla kuitenkin...

Alkuperäiseen kysymykseen. En olisi varmaan ottanut miestä, jos olisi ollut mielipiteensä suhteen ehdoton jo ennen yhtään lasta. Minusta lapsimärän voi päättää, vasta kun näkee itsensä vanhempana.[/QUOTE]

Miten mun lapsettomuus liittyy tällä palstalla vierailuun?

 

No mun mies ei halunnu yhtään lasta kun yhteen mentiin,nyt niitä on kuitenkin kolme ja kaikki miehelle erittäin toivottuja ja rakkaita.

 

Never say never. Pitää tuntea se toinen ihminen, pitää tuntea se parisuhde, ja sen kantilta päättää ihan itse.

 

[QUOTE="Vieras";28686142]En, koska en halua yhtään lasta.[/QUOTE]

Sama täällä.

 

[QUOTE="vieras";28688529] Minusta lapsimärän voi päättää, vasta kun näkee itsensä vanhempana.[/QUOTE]Minä olen kyllä päättänyt lapsimääräni jo 14-vuotiaana ja se on pyöreä nolla. Sterilisaatiokin on tehty ja päätös kyllä pitää. Aika karua olisi tehdä lapsi ja sitten huomata, että ihanteellinen lapsiluku olisikin ollut yhtä pienempi kuin toteutunut...

 

Uskon että olisin. Olen itsekkin ainoa lapsi, en siitä koskaan kärsinyt.
Se teki minusta sosiaalisen ja vanhemmat tukivat minua kaikessa, eli vietin mukavan lapsuuden. Itsellä nyt reilun vuoden vanha poika ja uudesta suhteesta raskaana 4kk. Ihanaa saada toinen vauva näin nopeasti, mutta yhdestäkin olisin ollut onnellinen:heart:

 

Joo. mutta vaan jos lapsi on tyttö

 

Olisin. Haluan itsekin vain yhden, ja mies on samaa mieltä kanssani. Tosin ikinä ei voi tietää, että jos saamme sen yhden, tuleeko kipinä hankkia toinen.