Olisi ihana saada lapset edes hetkeksi johonkin.

Ei tukiverkkoa. Ei isovanhempia. Ei kummeja joita viitsisi vaivata.

Lapset ovat olleen yökylässä kesäkuussa. Siitä asti olen melkein yksin hoitanut lapset. Miehellä sellainen työ, että normipäivänä eli arkena näkee lapsia aamulla klo 6.15-6.45. Muutoin minä hoidan. Vien hoitoon, olen töissä, haen hoidosta, laitan ruuan, ollaan pihalla, iltapala, pesut ja nukkumaan. Kaikki riidat ja lasten kiukku kaatuu mun niskaan.

Olen niin väsynyt. En halua sysätä lapsiani muualle, rakastan heitä. mutta edes yhdeksi yöksi, jotta saisin nukkua. Flunssassa olen ollut 3 viikkoa ja viimeiset 3pv kuumeessa. Sairaslomaa lääkäri ei kirjoittanut koska veriarvot normaalit vaikka vastaanotolla mitattu kuume 38.2.

Olen niin väsynyt.


Pakko purkaa.

 

Joku työkaveri, sukulaistäti, lasten tarhakaveri tms. kyllä joku löytyy. Tai sitten mies pariksi päivää hoitamaan lapsia että saat ottaa lepoa.

 

Ihme lääkäri.. kyllä toi on jo sellanen kuume että pitäs saada olla duunista pois oli arvot mitkätahansa.. Mee toiselle lääkärille.. Ja eikös ukkos ehdi edes vkonloppusin hoitamaan lapsia että saisit levätä?

 

Ja mun vapaapäivinä mies on yhtälailla töissä.

On yrittänyt saada sijaista jotta saisin levätä, mutta eipä ole luvattu. Huoh. Tätä tämä on.

Lapsilla ei sellaisia tarhakavereita että voisi viedä, sen verran kumminkin pieniä.

Miehellä sellainen työ jotta jos ei sijaista saa niin ei voi olla poissa.

 

Etkö ajattele koskaan, että lapsetkin kaipaavat joskus lomaa sinusta?

Et sinä sysää heitä kenellekään päästämällä heidät kerran kuukaudessa yhdeksi yöksi yökylään. Sen sijaan sinä autat heitä itsenäistymään ja annat muidenkin ihmisten tuntea iloa lapsistasi.

Lisäksi tällaisissa tapauksissa muutaman paikan yökylärinki on erittäin hyvä olla. Ja on se hyvä muutenkin, ihan sinun mielentervellesi pitkällä tähtäyksellä.

 

Minä päästäisin yökyläilemään mutta ei ole sellaista paikkaa.

Lapset ovat vuorohoidossa, enkä ole kertaakaan lapsia viedessä tai hakiessa nähnyt muiden vanhempia kuin sen verran että istuvat autossa jo pois lähdössä. tms.

Antaisin mielelläni ne johonkin, vaikka jokaisen eri paikkaan jos sellainen paikka olisi.

Ja sitä tarkoitin sillä nuorella iällä, että sellaisia oikein kavereita ei ole vielä hoidossakaan muodostunut jotta oikein haluaisivat sinne mennä tai että vanhempansa lapsiani sinne ottaisivat.

Ei tuntemattomilta voi kysyä.

 

[QUOTE="vieras";25681036]Etkö ajattele koskaan, että lapsetkin kaipaavat joskus lomaa sinusta?

Et sinä sysää heitä kenellekään päästämällä heidät kerran kuukaudessa yhdeksi yöksi yökylään. Sen sijaan sinä autat heitä itsenäistymään ja annat muidenkin ihmisten tuntea iloa lapsistasi.

Lisäksi tällaisissa tapauksissa muutaman paikan yökylärinki on erittäin hyvä olla. Ja on se hyvä muutenkin, ihan sinun mielentervellesi pitkällä tähtäyksellä.[/QUOTE]

"muutaman paikan yökylärinki on erittäin hyvä olla."
Mutta jos tämä yökylärinki puuttuu??? Ei niitä rinkejä vaan tuolta kadulta revitä, että "hei sä oot sopiva hemmo mun lasten yökylärinkiin".

 

Miksi te ette tee sellaisia tuntemienne ihmisten kanssa? Kai te jossain tapaatte ihmisiä? Vai oletteko te jotenkin kaikkien ihmiskontaktien ulkopuolella omassa perhekuplassa?

Siis miten itseriittoisesti jotkut kuvittelevat voivansa elää? Ettekö te kaipaa itse ihmisiä ympärillenne? Pitäisi jo lasten takia mennä mukaan johonkin porukkaan ja hankkia pari kaveria, jolta voi pyytää esim. yökylä-apua. Ihminen on kuitenkin laumaeläin.

 

Ymmärrä kyllä täysin. Välillä on vaan pakko saada vähän tuulettua ja kuunnella hiljaisuutta. Muuten sekoaa kuuppa. Varmasti tekee lapsillekin ihan hyvää, kun äiti saa vähän levätä. Itse ainakin olen aika moinen känkkä, jos monta viikkoa on saanut olla keskenään lasten kanssa.

Minä olen onneksi siitä hyvässä tilateessa, että lapset voivat mennä isovanhemmilleen. Olisin varmasti paljon tympeämpi ihminen ilman näitä kerran pari kuussa tapahtuvia hengähdystaukoja.

Mitään ratkaisua en kyllä tuohon tilanteeseen osaa sanoa, jos ei ketään sukulaisia tai yhstäviä ole auttamassa. :hug: Oletko aivan varma, että kummit eivät haluaisi lapsia yövieraiksi?

 

Samassa veneessä ollaan. Lapsia ei saa koskaan mihinkään yökylään. Esikoinen on joskus kaverilla yötä. Lisäksi mun mies on joka toinen viikko yöt töissä, joten nukkuu päivät. Mutta mä saan virtaa ja energiaa töistä. Musta on ihanaa mennä töihin, missä ei ole yhtään lasta.

 

pyydä lastensuojelusta tukiperhettä. ei se tähän hätään auta, mutt siihen seuraavaan...

 

Voi muistan tuon tunteen! Olin itse samassa tilanteessa 5 vuotta. En ollut silloin töissä ja suttiin paikkakunnalla jossa ei tunnettu ketään. Omassa talossa ei asunut ketään muuta lapsiperhettä ja leikkipuistoissa en isosta yrityksestä huolimatta tutustunut kehenkään niin paljon, että olisi voinut pyytää edes hetkeksi vahtimaan lapsia. Se oli totaalista henkistä väsymystä.
Meillä tilanne ratkesi toiselle paikkakunnalle muuttoon, täällä ollaan asuttu paikassa joss helpompi tutustua ihmisiin (ei tosin vieläkään tunneta ketään niin paljon että voisin lapsia yökylään tarjota).
Valitettavasti musta ei ole sulle kauheasti apua mutta kaiken sympatiani saat! Voimia! Kyllä se vielä jonain päivänä helpottaa!

 

Ota MLL:ltä hoitaja.

 

Lahdessa on sellaiset paikat kuin Perhetupa ja Marian kammari, joista saa tilapäistä lastenhoitoapua. Siis lapset voi viedä sinne. Marian kammarista saa hoitajan paikan päälle. Sitten on MLL, Pelastakaa lapset ry ja varmasti monia muita tahoja joista saa palkattuja hoitajia kotiin.

En tiedä oletko Lahdesta mutta jos joku väsynyt lahtelainen äiti tätä lukee niin toivottavasti oli edes vähän apua.

 

Lahdessa on sellaiset paikat kuin Perhetupa ja Marian kammari, joista saa tilapäistä lastenhoitoapua. Siis lapset voi viedä sinne. Marian kammarista saa hoitajan paikan päälle. Sitten on MLL, Pelastakaa lapset ry ja varmasti monia muita tahoja joista saa palkattuja hoitajia kotiin.

En tiedä oletko Lahdesta mutta jos joku väsynyt lahtelainen äiti tätä lukee niin toivottavasti oli edes vähän apua.

Miulle on kahesti tehnyt MLL:n hoitaja oharit, siis Lahdessa. En luota niihin tippaakaan.

 

Miten ois, laitat miehen viikonlopuksi touhuamaan lasten kanssa ja lepäät itse?

 

Täällä ei ole. Maalla kun asutaan.

Ja kyllä, tunnetaan ihmisiä. Mutta ei sellaisia joille lapset menisivät tai että he edes ottaisivat lapsiamme. Parhaalla kaverillani on pienet kaksoset ja mies sairastaa leukemiaa. Jaksaisikohan hän ottaa 3 alle 4 vuotiasta lasta luokseen?

Toinen hyvä ystäväni on lapseton mutta aina töissä ja viikonloput viilettää baanalla. On sanonut ottavansa yhden yökyllään sitten kun isompia.

eli tällaisia ystäviä on, ja joissa käydään kylässä. Mutta yökylään eivät ota.

 

Harmillinen tilanne.

Mutta eikö ihmiset sitten missään tutustu kehenkään? Sen lisäksi että se tukiverkosto lastenhoidossa puuttuu, voisin kuvitella arjen olevan raskasta jo siksi jos se oma mies (joka on asmuvarhaisesta iltamyöhään töissä) on äidin ainoa aikuiskontakti.

Ei ole työkavereita, ei naapureita, ei mitään leikkipuistoa tms missä voisi lasten kanssa käydä viikonloppuisin ja tavata muita lapsiperheitä? Mistään ympäriltä ei löydy muita lapsiperheitä keiden kanssa voisi vuorotella noita yökyläilyjä?

 

Mistä päin olette ap?

 

Harmillinen tilanne.

Mutta eikö ihmiset sitten missään tutustu kehenkään? Sen lisäksi että se tukiverkosto lastenhoidossa puuttuu, voisin kuvitella arjen olevan raskasta jo siksi jos se oma mies (joka on asmuvarhaisesta iltamyöhään töissä) on äidin ainoa aikuiskontakti.

Ei ole työkavereita, ei naapureita, ei mitään leikkipuistoa tms missä voisi lasten kanssa käydä viikonloppuisin ja tavata muita lapsiperheitä? Mistään ympäriltä ei löydy muita lapsiperheitä keiden kanssa voisi vuorotella noita yökyläilyjä?

Moni tuntuu unohtavan kuinka tärkeitä ne sosiaaliset kontaktit on, vaikka olisikin parisuhteessa.
Mutta useamman pienen lkapsen kanssa voi olla suorastaan mahdotonta löytää paikkoja jonne lapset siais kerralla yökylään. Ja sen lisäksi on lapsia jotka eivät edes halua mennä yökylään.

 

[QUOTE="...";25681211]Täällä ei ole. Maalla kun asutaan.

Ja kyllä, tunnetaan ihmisiä. Mutta ei sellaisia joille lapset menisivät tai että he edes ottaisivat lapsiamme. Parhaalla kaverillani on pienet kaksoset ja mies sairastaa leukemiaa. Jaksaisikohan hän ottaa 3 alle 4 vuotiasta lasta luokseen?

Toinen hyvä ystäväni on lapseton mutta aina töissä ja viikonloput viilettää baanalla. On sanonut ottavansa yhden yökyllään sitten kun isompia.

eli tällaisia ystäviä on, ja joissa käydään kylässä. Mutta yökylään eivät ota.[/QUOTE]

Mitäs jos soittaisit johonkin perheeseen "jossa käytte kylässä", kertoisit tilanteen ja kysyisit suoraan?

Ihmiset uskaltavat nykyään niin harvoin näyttää, että tilanne on paha, voimat ovat lopussa ja että tarvitsisin apua. Olisitko sinä niin vahva ja rohkea väsymyksesi keskelläkin että rohkaistuisit rikkomaan tuon itsellisyyden kehän?

Joskus voi käydä niin, että nimenomaan näistä halkeamista, repeämistä ja väsymyksen hetkistä, jotka uskaltaa tunnustaa, voi versoa hyvin kaunis ystävyys.

 

Miten ois, laitat miehen viikonlopuksi touhuamaan lasten kanssa ja lepäät itse?

Kun miehellä on 200 kantturaa hoidettavanaan 3 kertaa päivässä lypsy, ja muut hommat niin ei voi.

On yrittänyt siis saada lomittajaa itselleen mutta ei ole myönnetty kun ei ole lomittajaa.

 

Mistä päin olette ap?

Pohjammaalta

 

[QUOTE="...";25681211]Täällä ei ole. Maalla kun asutaan.

Ja kyllä, tunnetaan ihmisiä. Mutta ei sellaisia joille lapset menisivät tai että he edes ottaisivat lapsiamme. Parhaalla kaverillani on pienet kaksoset ja mies sairastaa leukemiaa. Jaksaisikohan hän ottaa 3 alle 4 vuotiasta lasta luokseen?
Toinen hyvä ystäväni on lapseton mutta aina töissä ja viikonloput viilettää baanalla. On sanonut ottavansa yhden yökyllään sitten kun isompia.

eli tällaisia ystäviä on, ja joissa käydään kylässä. Mutta yökylään eivät ota.[/QUOTE]
Kysy. Jos vastavuoroisesti ottaisit välillä hänen kaksosensa hoitoon ja ystäväsi saisi miehensä kanssa aikaa olla kahdestaan. Mun siskoni ainakin arvosti aikoinaan hyvin paljon sitä, että heidän poikansa oli välillä mulla ja siskoni sai olla syöpäsairaan miehensä kanssa kaksistaan.

*muoks* Luinkin huonosti eli sulla olikin 3 lasta.

 

Musta tuntuu usein samalle, vaikkakin mies on hoitamassa myös kotona. Olen tosin kotona, kun pienin on vielä vauvaksi luokiteltava. Kammoan ajotusta mennä töihin, vaikka työpaikalla saisin olla hyvin rauhassa, eikä kukaan höngi niskaan. Saisin levätä. Mutta sitten kotona ihan kaikki kaatuu omaan niskaan. On ihan täysi työ tehdä nyt lasten hoidon ohella kaikki kotityöt.

Nyt paloi taas pinna ja tulin koneelle. Saatananmoisella vaivalla sain väsättyä keittiön ihmisten oloiseksi ja sen saatanan ruuan taas koko poppoolle, mutta kun miehen on niin vitun vaikea parin tunnin päikkäreiltä nousta, kun meni kasiin hommiin ja pääs kahelta. Onniin vitun raskasta. Ja herra on ottanut ihan omaa lomaakin välissä tässä paljoa miettimättä sitä, että tää kaikki mitä on ollut on saanut mut henkisesti loppuun ja viimesen 2kk olenkin nukkunut nukahduslääkkeiden avulla, vaikka olo onkin ollut sellanen että nukun pystyyn.

Ei tälläseen, kun se mummu ei oo saatana samalla pitäjällä ja halukas olemaan lasten kanssa säännöllisesti tai ei ole ketään muutakaan, ole oikeen apua. Siitä on hiton kauan aikaa kun kunnantarjoamat ns. perhetyöntekijät/kodinhoitajat leikattiin pois kaikilta niiltä, joilla ei ole akuuttia lastensuojelun tarvetta. Eikä tänä päivänä apua oikeastaan saa, ellei kerro vakavissaan ja mielellään itkien tohtorille, että olen ajatellu hypätä tuon ohi ajavan ic:n eteen kun en jaksa.

Ja kun ainoa ihminen joka tarjoaa apuaan on sellainen, joka on käynyt helvetin läpi, jonka perheessä on myös samantyylistä loppuunpalamista ja itsellään on vaan ajatus kumpa heitä vois jeesata on se tukiverkosto täys nolla. Kyllä sinäänsä on hyvä, että voi edes puhua suoraan kuinka paskalta ja kuinka loppu on ja on jopa pokkaa kertoa, kun tuntuu että se seuraava etappi on se ic, niin joku tulee vaikka omat lapset puolkuntosina mukana raahaten henkiseksi tueksi. Ohan se sinäänsä paljon.

Voimia kaikille kohtalotovereille, minusta ei juuri olisi apua kellekkään, mutta kun omat lapset on kasvaneet isoiksi ja jos pääsen taas kuntoon ja voimiini pyrin luomaan jollekkin ihmiselle jolla on rankempaa avun vapaaehtoistyönä, olemaan vaikka varamummi. Siihen on vielä aikaa ainakin 15 vuotta, mutta toivottavasti monet muut ottais ideasta vaarin..