Olipas näky!

  • Viestiketjun aloittaja Minäpä se vaan
  • Ensimmäinen viesti
Minäpä se vaan
Kävin vähän aikaa sitten tuolla paikallisessa marketissa. Marketin takapihan parkissa oli valkoinen mersu jossa istui kaksi miestä. Autostereot paahtoivat jotain etnistä musiikkia. Huomasin ettei kyseessä ole tavan suomipojat.
Noh, vähän ounastelinkin, ja aivan oikein, marketin oven eteen oli parkkeerannut haitarinsoittaja.
Joku huivipäinen mummeli veteli siellä kurtustaan joitain sointuja ja aina ohikulkijalle toivotteli päivää.
Vähänpä niinkuin hotsitti viskata lanttia mummin kippoon, kun tiesin nuo takapihalla mersussa istuvat miekkoset. Niin muuten, en ole muuten ikuna mitään heikäläisten kippoihin heitellytkään.
Ehkäpä eniten vistotti ettei meikäläisellä mersuihin ole varaa, joten on kyllä rikkaita kerjäläisiä.
 
vieras
No voi voi sinua raukkaa. alappa kerjäläiseksi jos luulet sillä tulevan onnelliseksi niin ei tarvitse olla kateellinen toisille.. sillä mersullahan tää elämä vasta alkaa hymyilemään.
 
Minäpä se vaan
Se vaan eniten ketutti, kun mummo oli pantu töihin ja riskit ukkelit vaan kuuntelee lämpimässä mersussa musiikkia. Ja kun eivät edes viitsineet peitellä koko hommaa.
 
N
Olin pitkään töissä kauppakeskuksessa, jonka edessä oli usein tällaisia rikkinäisen hanurin rääkkääjiä. Pari kertaa päivässä keski-ikänen pukumies kävi hakemassa näiltä aina rahat! Tarpeeksi monta kertaa kun soitti poliisit, haettiin tuo soittelija pois, mutta seuraavana päivänä saattoi olla jo toinen hampaaton ukkeli/mummeli hanuroimassa... Kierre jatkuu niin kauan, kun noiden rikollisten annetaan käyttää näitä köyhiä raukkoja hyväksi!!
 
Mamma italiana
Alkuperäinen kirjoittaja -Jonttu-:
Alkuperäinen kirjoittaja Mamma italiana:
italiassa "mustalaisilla" yleensà mersu... mistà lie tullut
Näin näkyy olevan suomessakin. En ole kuuna päivänä nähnyt, että mustalainen ajaisi jollain toisella merkillä :)
tààllà omistavat myòs asuntovaunuja joissa asuvat:
http://www.sguardi.info/IT/ShowArticle/arid_174/getImage24f0.php?img=1251
 
Alkuperäinen kirjoittaja -Jonttu-:
Alkuperäinen kirjoittaja Mamma italiana:
italiassa "mustalaisilla" yleensà mersu... mistà lie tullut
Näin näkyy olevan suomessakin. En ole kuuna päivänä nähnyt, että mustalainen ajaisi jollain toisella merkillä :)
taitavat olla sitten ruotsin serkkuja suomessa ajavat vanhoilla romuilla ja ruotsissa uusilla mersuilla ja audeilla.
 

Yhteistyössä