Olipahan vanhempain vartti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Kävin tytön vanhempain vartissa äsken. Käyvät kyläkoulua missä aina 2 luokkaa yhdessä (1. ja 2. luokka samassa, 3 ja 4 luokka yhdessä jne).
Menin koululle niin siellä oli toinen luokka vielä luokassa. Luokkahuone on L:n mallinen. Opettaja oli toisessa päässä (siis kulman takana) erään toisen vanhemman kanssa.
Sain odotella hyvän tovin ennen kuin opettaja selvisi edellisestä äidistä. Sillä aikaa jo ne luokassa olevat hyppivät välillä käytävään kun ovi oli auki.
No menin opettajan kans toiseen päähän luokkaa. Kuitenki yksi oppilaista oli näkö/kuulo matkan päästä meistä tekemässä tehtäviä. Ja vartin aikana opettaja joutui moneen kertaan keskeyttämään ja käydä rauhoittamassa/neuvomassa oppilaita.
Minua oikeasti ärsytti. Annoin olla kun tytön asioissa ei mitään ongelmia/erikoisempaa puhuttavaa.
Ai niin ei ollut virallinen oppitunti vaan tukiopetus tunti, mutta kuitenkin oli melkein kaikki tuon toisen luokan oppilaista paikalla.
 
Sepä mutta itehän tuota ois joutunu taas järjestämään et ois toisena päivänä päässy käymään. Mut eipä tuossa kyllä mitään ylimääräisiä tullu juteltua.
 
No miksi sä edes menit sinne, jos tytön asioissa ei ole mitään erityistä setvimistä? Ei nuo vanhempainvartit mitään pakollisia ole. Mä menen, jos mulla on asiaa opelle tai jos ope haluaa jostain erityisestä asiasta jutella.
 
Kyllä varteissa on ihan hyvä käydä, mutta ne kuuluvat oettajan työaikaan, ei niitä tuntien aikana pidetä kun on se perustyö siinä kesken! Just taas ope koittanut selviytyä halpoimmalla mahdollisella tavalla. Näitä on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja fiksu:
No miksi sä edes menit sinne, jos tytön asioissa ei ole mitään erityistä setvimistä? Ei nuo vanhempainvartit mitään pakollisia ole. Mä menen, jos mulla on asiaa opelle tai jos ope haluaa jostain erityisestä asiasta jutella.

Minusta kuitenki ihan hyvä kuulla miten tytöllä menee koulussa. Opettaja ei muuten pidä kovinkaan aktiivisesti yhteyttä. Enkä kyllä minäkään joka viikko kysele et miten menee.
Ja sen verran oli asiaa et tytön mielestä tulee liikaa läksyjä (ei tunnilla tee paljoa joten kotiin jää sit monesti liianki kans).
 
Alkuperäinen kirjoittaja fiksu:
No miksi sä edes menit sinne, jos tytön asioissa ei ole mitään erityistä setvimistä? Ei nuo vanhempainvartit mitään pakollisia ole. Mä menen, jos mulla on asiaa opelle tai jos ope haluaa jostain erityisestä asiasta jutella.

No, ainakin meidän lasten koulussa ne vanhempainvartit on kaikille oppilaiden vanhemmalle, vaikkei ongelmia olisikaan. Kyllä mä haluan tietää mitä koulust kuuluu. open näkövinkkelistä myös!
 
Alkuperäinen kirjoittaja fiksu:
Tietysti open pitää ne kaikille halukkaille järjestää, mutta ei ne tosiaan pakollisia ole vanhemmille.

Minusta kyllä aika välinpitämätöntä vanhempien taholta jos ei sen vertaa kiinnosta lapsen kuulumiset. Vai onko jollain tapana säännöllisesti esim soittaa opettajalle ja kysellä kuulumisia?
 
Minusta ap kyllä valittaa aiheesta. Ei tuo ole oikein. Jos järjestetään vanhemmalle vartti aikaa keskustella lapsen asioista, niin ei siitä noissa oloissa mitään kyllä tule. Hyvin epäasiallista ja epäkohteliasta eikä vaitolovelvollisuudesta tietoakaan tai siis mahdollisuutta turvallisesti kertoa oppilaan yksityisasioita kumminkaan puolin.
 

Yhteistyössä