Olioita joita äideiksi kutsutaan

Minä lähinnä pelkään sitä, että olen alkanut määrittää itseni vain äitiyden kautta. Toki nautin äitiydestäni ja olen onnellinen lapsistani. Mutta mitä sitten, kun lapseni itsenäistyvät, eivätkä ole enää päivittäisen elämäni keskipisteinä? Mitä minulle sitten jää?

Kun nyt olen tiedostanut asiaa ja itselleni rehellisenä tutkiskellut elämääni, olen tullut siihen tulokseen, että eipä juuri mitään. Parisuhteeni on toki kunnossa, mutta myös mieheni on tullut jatkuvasti lasten jäljessä. Rakastamme toki edelleen toisiamme, mutta ole enää juurikaan pari vaan perheen osaset. Käymme yhdessä ulkona, mutta silloinkin tapaamme ystäviä ja puhumme heidän asioistaan. Keskenämme puhumme lähinnä perheen asioista.

Työelämässä olen - minulla on mukava työ ja työkaverit. Tapaan joitakin heistä myös työajan ulkopuolella. Lasten kanssa tietenkin. Ystäviäkin on liuta - heitäkin tapaan lasten kanssa. Sukulaisiin pidän tiiviisti yhteyttä. Lapset yllättäen aina mukana. Työni vaatii jonkin verran matkustelua ja työmatkoilta soittelen sitten lapsille kotiin. Ja miehellekin, puhumme lähinnä kotiasioista silloin.

Toki lapset saavat olla osa kaikkea ja tavallaan heidän pitääkin olla. Mutta mielestäni perhe on kuitenkin vain yksi osa minuutta - tai ainakin sen pitäisi olla. Omasta mielestäni minulla pitäisi olla myös sellaisia mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia (paremman sanan puutteessa), joihin lapseni eivät liity yhtään mitenkään. Ja niitäkin, joita ei tehdä lapsen ehdoilla.

Usko pois vaan, kyllä niitä asioita löytyy mitkä alkavat kiinnostaa kun lapset kasvavat vanhemmiksi. Jos lapset yhtäkkiä vietäisiin pois, niin ei minullekaan jäisi mitään, mutta siksi se onkin onnekasta että lapset kasvavat ja muuttuvat pikku hiljaa aikuisiksi, he eivät tarvitse sinua etkä sinä tarvitse heitä.
Se oman itsen aikakausi tulee kun lapset lentävät pesästä ja varmasti jo ennen sitä. Eihän sitä uskaltaisi mihinkään kiintyä jos pelkäisi menetystä. Minä elän nyt täysillä perheelleni, jossain vaiheessa elän varmasti vielä enemmän itselleni, mutta lapset tarvitsevat minua nyt enemmän kuin minä/mies tarvitsee harrastavaa, laittautuvaa ja älykkäästi yhteiskunnallisista asioista keskustelevaa vaimoa

Lähinnä ajattelen itse niin, että se ei ole mitenkään lapsilta pois, että äiti on paitsi äiti, myös yhteiskunnallisesti aktiivinen ihminen, hyvinvoinnistaan (niin ulkoisesti kuin sisäisestikin) huolehtiva nainen ja läheisistään huoltapitävä tytär tai kummityttö. Ajattelen, että voisi jopa olla lapselle hyväksi, että lapsi näkee, ettei ole äitinsä koko elämän keskipiste, vaikka tärkeä onkin.

Kyllä minä koen, että tällainen omistautuminen on rajoittanut minun kehittymistäni ihmisenä. Hoetaan, että lasten jälkeen on sitten aikaa tehdä sitä tai tätä. Entä jos ei olekaan? Entä jos en olekaan terve enää silloin? Jospa minun onkin sitten hoidettava puolisoani tai lapsenlapsiani?

En tietenkään kadu lapsiin käyttämääni aikaa. Mutta itseeni ja itseni kehittämiseen käytetty aika on yhtä lailla tärkeää ja merkityksellistä. Uskon, että se auttaisi minua tulemaan paremmaksi myös äitinä.

 

En tietenkään kadu lapsiin käyttämääni aikaa. Mutta itseeni ja itseni kehittämiseen käytetty aika on yhtä lailla tärkeää ja merkityksellistä. Uskon, että se auttaisi minua tulemaan paremmaksi myös äitinä.

Tämän mä allekirjoitan kyllä täysin. Kaikki äidit ei ehkä kaipaa sitä "omaa aikaa" ja tekemistä, mutta minä kyllä kaipaan ja onneksi sitä saankin.

 

En tietenkään kadu lapsiin käyttämääni aikaa. Mutta itseeni ja itseni kehittämiseen käytetty aika on yhtä lailla tärkeää ja merkityksellistä. Uskon, että se auttaisi minua tulemaan paremmaksi myös äitinä.

Tämän mä allekirjoitan kyllä täysin. Kaikki äidit ei ehkä kaipaa sitä "omaa aikaa" ja tekemistä, mutta minä kyllä kaipaan ja onneksi sitä saankin.

Samat sanat täältäkin, en kyllä silti tunne olevani mitenkään erikoinen tai erityinen sen enempää kuin mitään massaakaan. Olen vaan minä, naispuolinen ihminen, joka on myös äiti.

 

Minä en ymmärrä mikä olio on äiti?? tytön tiedän ja naisen tiedän ja vaimonkin tiedän, mutta minulle vieraaksi on jäänyt äiti. Itsekin aikanaan äidiksi halusin ja sellaiseksi sitten hankkiuduin, mutta pettymykseni oli masennukseen asti karvas pala. En koskaan sopeutunut joukkoon, en ollut tarpeeksi äiti. Äideillä kiristää pipo. Äidit on tietynlaisia eikä ollenkaan erilaisia. Äidit pitää itsestään isoa meteliä. Äidit hallitsee lastensa elämää (joskus jopa aikuisena ja äärimmäisissä tapauksissa jopa haudan takaa) Älkää ymmärtäkö väärin, oma äitisuhteeni on varsin mukava, ei puutu, ei kysy, ei utele. Silti on paikallaan ja nainen isolla ännällä. Itse vaan en ymmärrä äitejä, niitä ikäisiäni. Itse en ymmärrä miksi minun pitäisi olla äitistereotyyppi ja miksi piponi pitäisi kiristää. Jopa ihan ystäviläni pipo kiristää, että kyllä sellainen ilmiö olemassa on.

Äiti on se "olio" joka huolehtii lapsestaan. Antaa pyytteetöntä rakkautta ja se, johon voi vaikka äärimmäisessä hädässä turvautua. Aina on siis joku joka välittää Tai ainakin pitäisi olla...

 

En tietenkään kadu lapsiin käyttämääni aikaa. Mutta itseeni ja itseni kehittämiseen käytetty aika on yhtä lailla tärkeää ja merkityksellistä. Uskon, että se auttaisi minua tulemaan paremmaksi myös äitinä.

Tämän mä allekirjoitan kyllä täysin. Kaikki äidit ei ehkä kaipaa sitä "omaa aikaa" ja tekemistä, mutta minä kyllä kaipaan ja onneksi sitä saankin.

Samat sanat täältäkin, en kyllä silti tunne olevani mitenkään erikoinen tai erityinen sen enempää kuin mitään massaakaan. Olen vaan minä, naispuolinen ihminen, joka on myös äiti.

Näinhän se on. Joko jokainen ihminen on erilainen kuin muut tai sitten ollaan kaikki yhtä ja samaa massaa, riipuu mistä perspektiivistä kattoo

 

Samat sanat täältäkin, en kyllä silti tunne olevani mitenkään erikoinen tai erityinen sen enempää kuin mitään massaakaan. Olen vaan minä, naispuolinen ihminen, joka on myös äiti.

Näinhän se on. Joko jokainen ihminen on erilainen kuin muut tai sitten ollaan kaikki yhtä ja samaa massaa, riipuu mistä perspektiivistä kattoo [/quote]

Hih, jos käyttäisi palstasanaa: olen erilaisempi kuin muut tai jos se ei maistu, niin on sitten samanlaisempi kuin muut

 

Ihmisinä ollaan samaa sukua mutta persoonina eri maata. Jos näin voisi tuon "massaan" kuulumisen kiteyttää. En minä ainakaan ole yhtäkään keskenään samanlaista ihmistä tavannut. =) Samankaltaisia kylläkin. Ei kukaan ole erilaisuudessaan kenenkään yläpuolella, mutta jokainen on itsessään ainoa laatuaan.

 

joo, en kyllä ikinä ensimmäiseksi sano kun tutustun uusiin ihmisiin "Hei Olen M, kolmen lapsen äiti!" Mutta ihan varmasti jossain vaiheessa tulee esiin se että olen äiti, ja myös lasten lukumäärä. Miksi ihmeessä mä en toisi esiin äitiyttäni joka on viimeiset 20 vuotta ollut elämäni kaunein, antoisin, mutta myös raivostuttavin ja väsyttävin, jopa joskus turhauttavinkin asia, mun äitiys on ollut jatkuvaa kasvua ihmisenä (tai ainakin sen yritystä) enhän mä olisi juuri se mikä tänään olen ilman lapsiani, jotka ovat kasvattaneet mua siinä missä minä heitä.
Miksi mun pitäisi jotenkin eriyttää oma persoonani äitiydestä?
Mä en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi että mä lakkaan olemasta yksilö ja ihminen toisten silmissä kun mä olen äiti silloinkin kun lapset ei ole paikalla fyysisesti.

 

Aika mielenkiintoista, että tässä ketjussa jatkuvasti puhutaan Äiti Maa-tyyppisistä mammoista, jotka ovat täysillä uppoutuneet äitiyteensä.

Ihme ja kumma, kun en itse satu tuntemaan yhtään sellaista ihmistä. Minusta Muumimamma-äitiys on hieno ja tavoiteltava asia, mutta harva sitä saavuttaa.

 

Aika mielenkiintoista, että tässä ketjussa jatkuvasti puhutaan Äiti Maa-tyyppisistä mammoista, jotka ovat täysillä uppoutuneet äitiyteensä.

Ihme ja kumma, kun en itse satu tuntemaan yhtään sellaista ihmistä. Minusta Muumimamma-äitiys on hieno ja tavoiteltava asia, mutta harva sitä saavuttaa.

Voi luoja että se osaa olla ärsyttävää... Juuri siitä muumimammaudesta olen halunnut kasvaa eroon, mä en tahdo olla mikään muumimamma äiti.
Ärsyttävämpää nimitystä en itselleni ja äitiydelleni tiedä, kuin "No sähän oot tollanen muumimamma." :kieh: :kieh:

Ja kuka siitä laumasta puhu, massaan sulautumisesta? Sekään ei multa onnistu. Mä en ole onnellinen sulautumalla söpösti massaan, mun onneni on jotain ihan muuta. :ashamed:

 

Minä en ymmärrä mikä olio on äiti?? tytön tiedän ja naisen tiedän ja vaimonkin tiedän, mutta minulle vieraaksi on jäänyt äiti. Itsekin aikanaan äidiksi halusin ja sellaiseksi sitten hankkiuduin, mutta pettymykseni oli masennukseen asti karvas pala. En koskaan sopeutunut joukkoon, en ollut tarpeeksi äiti. Äideillä kiristää pipo. Äidit on tietynlaisia eikä ollenkaan erilaisia. Äidit pitää itsestään isoa meteliä. Äidit hallitsee lastensa elämää (joskus jopa aikuisena ja äärimmäisissä tapauksissa jopa haudan takaa) Älkää ymmärtäkö väärin, oma äitisuhteeni on varsin mukava, ei puutu, ei kysy, ei utele. Silti on paikallaan ja nainen isolla ännällä. Itse vaan en ymmärrä äitejä, niitä ikäisiäni. Itse en ymmärrä miksi minun pitäisi olla äitistereotyyppi ja miksi piponi pitäisi kiristää. Jopa ihan ystäviläni pipo kiristää, että kyllä sellainen ilmiö olemassa on.

Hmm.... lukematta ketjun muita viestejä vielä tuli fiilis että sulla se pipa on kireellä kun sä mietit moisia. Jokainen on omanlaisensa, vai mikä tässä mättää? Sulla ystäviäkin, ei pitäis olla mitään hätää??

 

Ja kuka siitä laumasta puhu, massaan sulautumisesta? Sekään ei multa onnistu. Mä en ole onnellinen sulautumalla söpösti massaan, mun onneni on jotain ihan muuta. :ashamed:

Mutta mikä se on se "massa", ja "lauma"? Oikeestiko te ajattelette tuolla tavalla toisista ihmisistä, että ne on sitä yhtä-ja-samaa kaikki?

 

Pöh. Empä usko, et tytöissä, naisissa, vaimoissa tai äideissäkään kukaan olis samanlainen/tyylinen joten älähän yleistä.

 

En minä saanut ap:sta sellaista kuvaa että hän olisi kireä tai ajattelisi olevan muiden yläpuolella. Jos tuntee olevansa erilainen ja se muiden erilaisuus mietityttää ja ahdistaa, ei se sitä tarkoita että kulkisi nokka pystyssä näiden "muiden" keskellä, joukossa.

Minä ymmärrän mitä ap ajaa takaa, koska olen aina tuntenut olevani erilainen ja sama olo jatkuu äidiksi tultuani. Se on minusta itsestä kiinni haluanko tai pystynkö kuulumaan joukkoon. Itse kammoan sellaisia "Marimekko-äitejä", sellaisia täysin äitiyteen omistauteneita naisia joiden koti on täynnä Unikkoa ja muumimukeja ja joiden lapset on niitä jotka ei koskaan tee mitään. Tämäkin on yleistys mutta ei siitä kannata ottaa hernettä nenään.

Minä en ymmärrä myöskään mihin joidenkin naiseus katoaa äidiksi tulon jälkeen? Eikö se hävetä yhtään olla varjo entisestä?

Ulkonäköä ilmeisesti tarkoitat tuolla asialla. Minä olen onnellinen, puhelias, riehakas, ystävällinen, positiivinen ja ruma. Ennen olin sulkeutunut, vihainen, surullinen, negatiivinen ja ehkä sitten kaunis jollain mittakaavalla. Kumpi noista sitten on se varjo??

Asian ytimessä. Edellinen kirjoittaja sortuikin niin ah tyypillisiin yleistyksiin ja stereotypioihin.

 

Mikä se massa on? Kertokaa nyt mullekin...

 

Mikä se massa on? Kertokaa nyt mullekin...

Haetaanko tässä nyt jotain "soccer mom"-juttua..

 

Mikä se massa on? Kertokaa nyt mullekin...

Haetaanko tässä nyt jotain "soccer mom"-juttua..

Joo ja suomalaisittain sitä Arvo Ylpön luotsaamaa "lapset tarvitsee ulkoilua kaksi kertaa päivässä ja ja ja..." jota neuvolat edelleen suoltaa...

Sitä varmaan??

Sitä Mannerheimin aikaista ideaaliäitiä, joka pyhittää koko elämänsä, jokaisen ajatuksensa äitiyteen? Sehän on niin vanhanaikainen käsitys, ettei kenenkään kannata sellaiseen enää tänä päivänä pyrkiä. Säästyy muutama harmaa hius kun antaa piut paut moisille ja käyttää maalaisjärkeään, kuuntelee/tulkitsee omia lapsiaan... eiköhän se koulu kun pakollinen kerran on, muokkaa lasta kuitenkin siihen samaan "massaan" loppujen lopuksi, tarviiko sitä koko lapsuusikää elää niinkuin armeijassa?

Joo, oli kärjistetysti kirjoitettu.

 

sohaista ampiaispesään..ja samaa mieltä olen ap:n kanssa...joistain tulee lapsen saatuaan aika kammotuksia näin kärjistetysti sanoen, jotku istuu siellä leikkarin penkillä ja selittää villen kakkaamisesta ja siitä kuinka meidän ville ei ole vielä maistanut lakua. Sitten puhe kääntyy mieheen..voi kauheaa meidän artsi se ei viihdy yhtään kotona..aina jossain menossa..ja kaljaa kitataan ym nalkuti, nalkuti..niin miksi se artsi ei viihdy kotona?

 

nykyään on monella äidillä nuttura tiukalla.

 

nykyään on monella äidillä nuttura tiukalla.

Sulla ainakin.

 

voi kauheaa meidän artsi se ei viihdy yhtään kotona..aina jossain menossa..ja kaljaa kitataan ym nalkuti, nalkuti..niin miksi se artsi ei viihdy kotona?

 

nykyään on monella äidillä nuttura tiukalla.

Sulla ainakin.

vai kalahtiko omaan nilkkaan ?

 

Voi luoja että se osaa olla ärsyttävää... Juuri siitä muumimammaudesta olen halunnut kasvaa eroon, mä en tahdo olla mikään muumimamma äiti.
Ärsyttävämpää nimitystä en itselleni ja äitiydelleni tiedä, kuin "No sähän oot tollanen muumimamma." :kieh: :kieh:

Musta tuntuu, että me käsitetään muumimammamaisuus vähän eri lailla.

Mun mielessä Muumien mamma on rauhan ja "zen-tilan" löytänyt äiti, joka on sinut naiseutensa kanssa ja joka täydellisillä hermoillaan ohjaa lapsia elämässä, samalla tehden ihania leivonnaisia kauniissa talossaan.

Eli siis juuri sellaista jotain todella ärsyttävää, mutta samalla hyvin tavoittelemisen arvoista.

Ja mikä tärkeintä, mä en näe Muumimammaa elämässä lapsiensa kautta vaan sellaisena naisena, joka on elänyt jo omaa itsenäistäkin elämäänsä ja on nyt täysin tyytyväinen nykytilaansa.

Tulipas korkealentoista muumipohdintaa.