Olinko tässä mielestänne tyly tai töykeä? (Liittyen tuttavien lapsen käytökseen.)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Mikaela."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Mikaela."

Vieras
Tuttavani oli miehensä ja lapsensa (tyttö 8v) kanssa meillä kylässä eilen. Meillä on poika (4v) joka matkii isompaa kaikessa. 8-vuotias meni terassille, jonne lapsellamme ei ole lupa mennä, koska kaide on yhdestä kohtaa epäkunnossa. Sanoin kaikkien kuullen, että meillä ei leikitä terassilla, mutta pihalle sen sijaan voi mennä. Tyttö ei ollut kuulevinaan, jatkoi terassin oven aukomista ja edestakaisin hyppimistä. Sanoin toistamiseen, tällä kertaa katsoin tytön äitiin, että terassi ei ole lapsille turvallinen paikka. Äiti komensi tyttöä laimeasti, tyttö jatkoi silti, sitten kutsuin kaikki kahvipöytään.

Olin leiponut prinsessakakun. Vieraat tietysti saivat aloittaa ja kun vanhempansa olivat leikanneet kakkua, niin tyttö tarttui kakkulapioon ja aikoi leikata KESKELTÄ kakkua! Vanhemmat eivät puuttuneet mitenkään, katsoivat päältä. Minä sanoin äidille ystävällisesti, että öh, voisitkohan auttaa? Äiti ei vilkaissutkaan minua, vaan sanoi tytölle, että leikkaa tuosta näyttäen reunaa. Tyttö yritti leikata kolmen ihmisen palaa, "koska halusi kuorrutetta" omien sanojensa mukaan. Sanoin, että ota ensin pieni pala ja sitten lisää, kakku on tosi makeaa. Tässä vaiheessa äiti tokaisi ärsyyntyneellä äänellä, että jos mä sitten leikkaan "niin ei KULU". Kulu?! Mitäköhän tuo tarkoitti? Ja olinko minä teidän mielestä jotenkin out of line tässä puuttuessani tytön sotkemisiin?
 
Et ollut tyly. Itse olisin myös hienovaraisesti neuvonut tyttöä. Itselläni myös 8 vuotias tyttö joka kyllä omaa käytöstavat...myös miten kakkua leikataan. Jos ei osaisi niin minä kyllä neuvoisin ja auttaisin, en antaisi lapsen tuhota koko kakkua. Tarkoittikohan kulumisella että tavallaan närkästyi kun puutuit tilanteeseen jos ajatteli sinun ajattelevan kakun kulumista.. Älä suotta asiaa enää pohdi, teit oikein
 
Ou nou, mitä juntteja, jos eivät vinkeistä ymmärrä. Mun kaverillakin on huonosti käyttäytyvä tottelematon lapsi, eikä äiti enää oikein jaksa kieltää lastaansa, eikä lapsi kyllä tottele kieltoja ollenkaan.
 
No, 8-vuotias lapsi on kuitenkin jo koululainen. Vanhemmat varmaan ajattelivat, että 8-vuotias lapsensa osaa varoa terassilla jos sinne menee ja ottaa kakkua sen verran kuin jaksaa syödä. Tuon terassijutun ymmärrän koska oma lapsenne on noin pieni, mutta itse en olisi alkanut vierailulle tullutta lasta ohjeistamaan kakun otossa, vieraita varten se kakku oli varmaan tehtykin.
 
Eli olisit antanut vieraan lapsen tärvellä kakun ennen kuin koko pöytäseurue on ottanut edes ensimmäistä palaa?
 
[QUOTE="Lissu";30063467]Terassijuttu oli mun mielestä ihan ok (kyläpaikassa on kyläpaikan säännöt) mutta kakun ottamiseen en olisi puuttunut.[/QUOTE]

Ok. Eli ehkä tuttavaperheen äiti pahastui ihan aiheesta. En vaan jotenkaan voinut olla sanomatta, että tyttö taitaa tarvita apua. Hän myös yritti puhua itselleen uutta palaa kuorrutteen toivossa, kun ei ollut syönyt edellistäkään (paitsi sen kuorrutteen siitä päältä).
 
No joo, ymmärrän kyllä senkin että sanoit asiasta, mutta itse en olisi sanonut. Äidin olisi kyllä pitänyt puuttua asiaan.
 
Talo elää tavallaan jne. Et ollut töykeä, Tuo kakkuasia on vähän sama kuin ne tilanteet, joissa lapsi ottaa täytekeksin, nuolee täytteet veks ja hamuaa uutta. Se ei ole oikein, varsinkaan jos ollaan kyläpaikassa. Jos ottaa keksi, syö sen sitten kokonaan eikä rävi sillä. Miten sillä äidillä ei valot syttyneet siinäkään vaiheessa, kun likka halusi lisää kakun kuorrutetta ja muu kakkupala lojui lautasella syömättömänä?
 
vaikea analysoida kun ei tieda muuta kun sun kertomuksen. Tylyksihan tuon tekee ilmeet ja eleet ja aanen savyt. Jos oot kohotetellu kulmia , pyoritellyt silmia, huokaillut ym niin olit tyly. Ja miksi ihmeessa et omassa kodissasi voi esim. sanoa tytolle et annappas kun autan kakun leikkuussa tai jos ramppaa ovella niin kayt vaan natisti ohjaan pois ja sanot lapselle et meilla ei ravata ovella koska terassilla ei nyt saa olla kun se on epakunnossa.. Ei mitaan vihjailuja vaan ihan reilusti sanoa.
 
[QUOTE="Lissu";30063514]No joo, ymmärrän kyllä senkin että sanoit asiasta, mutta itse en olisi sanonut. Äidin olisi kyllä pitänyt puuttua asiaan.[/QUOTE]

Eikö sinulla olisi niin sanotusti "fiilikset menneet" jos vieraiden lapsi olisi tärvellyt leipomasi kakun ihan vain koska hän voi niin tehdä kenenkään siihen puuttumatta? Tai kaapinut kuorrutuksen koko kakusta. Ajattelin siinä ihan koko pöytäseurueen viihtymistä ja mukavaa kahvitteluhetkeä. Uskon että se olisi vaikuttanut ainakin meihin isäntäväkeen jos vieras olisi riipinyt kakun.
 
Olisin itsekin varmaan puuttunut asiaan siinä vaiheessa, jos olisi pelkkää kuorrutetta alkanut rääpimään. Tuo keskeltä leikkaaminen ei nyt mielestäni niin vakavaa ole. Riippuu tietysti tilaisuuden luonteestakin. Mutta syyllinen tilanteeseen oli kyllä lapsen äiti, en antaisi omieni käyttäytyä noin kyläpaikassa.
 
En usko että olisin puuttunut. Jos tytön isä ja äiti olivat jo leikanneet kakusta palaset, ja kakku ei ollut siis enää kokonainen ja "hieno", niin eikö se ole aika sama mistä kohtaa lapsi sitä leikkaa. Ärsyttävää keskeltä ottaminen olisi ollut vain siinä tapauksessa, että tyttö olisi ottanut ensimmäisenä ja alkanut kaivertaa kakkua keskeltä.

Terassiasiassa sinun perustelut ovat mielestäni yhtä tyhmiä kuin tytön käytös. Se että kaide on rikki, ei pitäisi haitata ketään ison (yli 3v) lapsen vanhempaa. Putoamisesta tuskin mitään isompaa haittaa tulee edes 4-vuotiaalle. Ja muutenkin jos lapsi on kylässä ja mahdollisesti vaistoaa sinun ehkä ylimitoitetut odotukset hänelle (muutaman vuoden ikäero ei tee toisesta lapsesta täydellistä, vaikka toinen voi nyt tuntua lähes aikuiselta kun omasi on 4v niin sitten kun omasi on 8v ja tutun lapsi on 12, jälleen omasi on pieni), hän saattaa taantua. Lisäksi voi jännittää tai tylsistyä kylässä.

En usko että olisin puuttunut. Toisaalta olen vähän tyypillinen suomalainen. Olen pitkään hiljaa ja kun sanon, teen sen liian kärkkäästi.
 
Mä olen niin nössö, etten olisi puuttunut kumpaankaan asiaan :ashamed:. Terassin kohdalla olisin ehkä vaan sitten omalleni sanonut, että terassille meno on edelleen kielletty. Ja ajatellut, että ole sitten omalla vastuulla siellä. Kakun kohdallakaan en olisi varmaan mitään sanonut, kironnut kyllä mielessäni pitkään ja hartaasti. Mä olen vaan niin huono sanomaan mitään :(.

Mutta kyseisen lapsen äiti sais kyllä vähän herätä. Jos me mentäis vastaavaan kyläpaikkaan, missä on kielletty paikka, niin sinne ei sitten mennä. Ja kakku aloitetaan reunasta niin, että sitä jää muillekin. Jos ei sana mene perille, voi mennä autoon odottamaan.
 
Millainen rotko siinä terassin aidan takana oikein on, kun rikkinäisen kaiteen takia tarvitsee isojen lasten terassilla olo kieltää?

Itse tuskin olisin puuttunut kumpaankaan asiaan ja kyllä meidän 4-vuotiaskin saisi olla terassilla, vaikka kaide olisi rikki. Kieltäisin vaan rikkinäisessä kohdassa roikkumisen, en muuta.
 
Yhteistyössä