Olinko pojalle kohtuuton?

Alkuperäinen kirjoittaja onni löytyy arjesta:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No, et vaan suoraselkäinen kun pidit mitä sanoit.

Musta ei ole kyllä eväämään lapsilta yhtään ruokailua :ashamed:. Elleivät sitten käyttäydy pöydässä huonosti.
Söi päivällisen aikaan kaksi isoa lautasellista perunamuussia, kalapuikkoja, uunimakkaraa, salaattia ja iso lasi piimää (klo 18.00) Ajattelin ettei ihan hirmu nälkä voi olla. Aamupuuro kait maistuu melkoisen hyvin.. Ja aamulla tietysti jutellaan vielä ja toivon että se päivä sujuu paremmin.

Juu, en mä tarkoittanut nyt SUA syyttää mutta MINÄ en pysty antamaan lapsille rangaistusta, joka liittyy ruoan eväämiseen. Ainoa poikkeus on ruoan yököttely ja huono käytös pöydässä.
 
En siis käyttänyt uhkauksena nimenomaan "ettet saa ruokaa". Sanoin että jos meno jatkuu, joutuu sänkyyn HETI, hänellä oli kyllä mahdollisuus käyttäytyä.. Aluksi parkui ja sitten sanoi et on nälkä, johon vastasin ettei nyt kiinnosta enkä enää jaksa! Ei ollut kivasti sanottu ei, muttei hänkään ihan vauva enää ole ja olin jo aiemmin selittänyt kauniisti, et äiti itse on kipeä eikä jaksa nyt temppuilua..
Ei ole meillä tapana nälkäisenä nukkumaan meno..
 

Yhteistyössä