juupa
Toinen on nimittäin kaikkea muuta. On isoääninen, usein huutaa kun puhuu, siis itse sitä huomaamatta. On siis vaan kova ja kantava ääni. Puhuu älyttömästi. Kun ajetaan pyörällä, koko ajan kommetoi jotain. Saattaa siis jutella jotain ihan ystävällistäkin, mutta rasittaa ihan jatkuva puhuminen. Kylä raikaa.
Kotonan koko ajan on iholla. Ei juuri yksin viihdy.
Suihkussa kiljuu ja huutaa, ihan ystävällisessäkin hengessä.
Naama on norsun v*** melkein aina.
Ei ole positiivinen lapsi ollenkaan. Kokoa ajan joku on tyhmä, asiat on tyhmiä, vaatteet on rumia, sukat on vinossa.
Ikää on kohta 7 vuotta ja tätä on kestänyt kohta 7 vuotta. Jo vauvana oli koliikki.
Ei ole ikinä ollut päiväkodissakaan ongelmia. Saa kaverieta jns., vaikka kotona kiusaa siskoaan joka päivä.
Ongelma on siis minussa. Siinä, että mua stressaa tällainen lapsi. Koko ajan on omat aistit ärsytettyinä. Joka päivä vituttaa, kun joutuu kieltämään ja ohjaamaa. Koko ajan joutuu keksimään, mitä seuraavaksi, että elämä sujuisi. Koko ajan joutuu skarppaamaan, ettei itse olisi koko ajan v**nut ja äreä.
Negatiivinen olo tarttuu. Usein meillä on kotona negatiivinen ilmapiiri. Kun lapsi on pois, vaikka edes ulkona tai eri huoneessa tekemässä jotain, on toisen lapsen kanssa kivaa ja rentoa. Hän on oikea positiivisuuden lähettiläs. Suloinen kuin mikä.
Ja ei, en todellakaan tee lapsestani ärsyttävää. Hänen luonteensa on vaan aika kamala. Vaikea ja kärkäs tapaus.
Toki rakastan häntä. Mutta välillä tympii ja ajatus yhdestä helposta lapsesta mietityttää. Siis niin, että kuinka helppoa joidenkin elämä on. Toki tiedän, että vaikeampaakin voisi olla, 10 lasta tai yksi vammainen tai adhd. Mulla on kuitenkin ns. normaali lapsi. En siis kovin tosissani valita. Mutta kyllähän se tympii, kun huomaa, että olo on heti leppoisampi, kun yksi on vaikka katsomassa telkkaria tai pihalla. Välillä vaan rassaa, kun koko ajan on negatiivista ja kärkästä ympärillä.
Kotonan koko ajan on iholla. Ei juuri yksin viihdy.
Suihkussa kiljuu ja huutaa, ihan ystävällisessäkin hengessä.
Naama on norsun v*** melkein aina.
Ei ole positiivinen lapsi ollenkaan. Kokoa ajan joku on tyhmä, asiat on tyhmiä, vaatteet on rumia, sukat on vinossa.
Ikää on kohta 7 vuotta ja tätä on kestänyt kohta 7 vuotta. Jo vauvana oli koliikki.
Ei ole ikinä ollut päiväkodissakaan ongelmia. Saa kaverieta jns., vaikka kotona kiusaa siskoaan joka päivä.
Ongelma on siis minussa. Siinä, että mua stressaa tällainen lapsi. Koko ajan on omat aistit ärsytettyinä. Joka päivä vituttaa, kun joutuu kieltämään ja ohjaamaa. Koko ajan joutuu keksimään, mitä seuraavaksi, että elämä sujuisi. Koko ajan joutuu skarppaamaan, ettei itse olisi koko ajan v**nut ja äreä.
Negatiivinen olo tarttuu. Usein meillä on kotona negatiivinen ilmapiiri. Kun lapsi on pois, vaikka edes ulkona tai eri huoneessa tekemässä jotain, on toisen lapsen kanssa kivaa ja rentoa. Hän on oikea positiivisuuden lähettiläs. Suloinen kuin mikä.
Ja ei, en todellakaan tee lapsestani ärsyttävää. Hänen luonteensa on vaan aika kamala. Vaikea ja kärkäs tapaus.
Toki rakastan häntä. Mutta välillä tympii ja ajatus yhdestä helposta lapsesta mietityttää. Siis niin, että kuinka helppoa joidenkin elämä on. Toki tiedän, että vaikeampaakin voisi olla, 10 lasta tai yksi vammainen tai adhd. Mulla on kuitenkin ns. normaali lapsi. En siis kovin tosissani valita. Mutta kyllähän se tympii, kun huomaa, että olo on heti leppoisampi, kun yksi on vaikka katsomassa telkkaria tai pihalla. Välillä vaan rassaa, kun koko ajan on negatiivista ja kärkästä ympärillä.
