P
peräänajettu
Vieras
Olin eilen kolarissa joka ei onneksi ollut mikään vakava ja nopeudet oli alhaisia. Isompi auto ajoi kuskinpuoleiseen perään ja minä kuskina. En muista tilanteesta juurikaan mitään paitsi kamalan paukahduksen ja järkytyksen tunteen. Ei ole mitään hajua että retkahdinko mutta en ainakaan päätä lyönyt mihinkään.
Ei sattunut. Ambulanssi kävi ja kysyivät vain pikaisesti että onko oireita ja lähtivät. Olin kai jonkinlaisessa shokissa.
Myöhemmin hiukan huimasi ja vasempaan käsivarteen sattui välillä.
Tänään alkoi päänsärky, niskat ja hartialihakset kipeät, lisäksi tuo vasen käsivarsi kipeä ihankuin olisi pieni revähdys.
Tämä kai ihan normaalia vai onko odotettavissa jotain pahempaa? Tuskin mitään aivotärähdystä noin pienestä saa ja jos olisi ollut niin eikö se olisi heti oireillut?
Ajattelin huomenna käydä kuitenkin lääkärillä, varmuuden vuoksi jos sattuu huono tuuri ja tulee myöhemmin jotain ja joutuu vakuutuksen kanssa tekemisiin.
En mä oikeastaan tiedä miksi tämän edes kirjoitin, kaipa olisi kiva kuulla onko muilla kokemuksia kun tämä nyt pyörii mielenpäällä.
Tänään se shokki kai jotenkin purkautui, purskahdin itkuun ja hoin että miksi en painanut kaasua niin ehkä sitä ei olisi tapahtunut! Jotenkin höntti olo ollut ja ajatukset hukassa.