Oliko tämä tässä? (sis. surkeaa rääkymistekstiä naimattomaksi jäämisestä)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kotilehmäkö vain?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kotilehmäkö vain?

Vieras
Olen pettyntyt. Mieheeni, mutta myös itseeni siksi, etten ole tätä tilannetta aikaisemmin älynnyt. Tai ehkä olen halunnut elätellä toiveita iloisesta yhteiselosta. Nyt alkaa kuitenkin odottaminen jo riittää.

Tilanne on siis tämä. Vuosikymmenen verran seurustelua takana, ja olen pyytänyt ja pyytänyt miestä naimisiin kanssani jo monet kerrat. Viimeksi kun murehdin ajatuksissani naimattomaksi jäämistä, mies ilmeisesti näki naamasta että jotain on vialla, ja tuli siihen kyselemään. Parahdin, että on surkeaa kun hän ei suostu naimisiin kanssani, vaikka olen monet kerrat pyytänyt. Aina on kierrellyt ja kaarrellut asiaa, ja hokenut "joskus, joskus". Oikeaa syytä en ole koskaan suustaan kuullut.

Nyt tässä viimeisen viikon aikana olen yrittänyt asiasta keskustella. Raha on kuulemma yksi pointti, koska hän haluaisi kunnon juhlat. No ei siinä mitään. Mutta ongelma on se, ettei häntä kiinnosta laittaa tikkua ristiin - eihän se raha suunnittelematta ja itsestään ilmesty, jestas!
No ei siinäkään mitään, olen jo tottunut että jos jotakin mielin (esim. reissut yms.) niin minä olen meillä se joka tekee rahanmenoon liittyvät suunnitelmat. Silti olisi kiva jos mies edes vähän viitsisi yrittää.

Pahin piikki kuitenkin oli se, kun viimeisen kerran kysyin naimisiinmenosta, mies tuhahti että sille pitäisi olla muitakin perusteita kuin sama sukunimi. Siis mitä? Olen kyllä monesti kertonut, että ottaisin mielelläni hänen sukunimensä, kunhan meidät vaan vihittäisiin ensin.

Mutta siis mitä ihmeen perusteita??? Eikö vuosikymmenen mittainen yhteiselo riitä perusteeksi, eikö pelkkä rakkaus riitä? Mitä sitä nyt tähänkään sanoisi...
Tuossa vaiheessa kiukustuin sen verran, että karjaisin että "ei sitten!". Aion pitää loukkaantuneisuuteni hyvinkin kauan, tätä en purematta niele.

Toissailtana ohimennen läpsäytti takamukselle, kuten monesti on tapana. Nakkasin takaisin että näpit irti, et koske minuun. Tuntisin oloni ERITTÄIN halvaksi, jos tässä tilanteessa antautuisin johonkin halihali pusipusi -meininkiin. Sehän antaa miehelle vaan sen kuvan, että asia on nyt käsitelty, ja sama pyörä pyörii. Että olen taas ilmainen kotiorja, josta ei ole mitään velvoitteita. Yritän olla ystävällinen, mutta hempeilyt on nyt kyllä jäähyllä.

En tiedä miten tästä pitäisi edetä. Ei hirveästi innosta tällainen yhteiselo, kun nurkan takana on jatkuvasti ajatus siitä, että kun ukko löytää mielekkäämmän vaimokandidaatin minut nakataan ovesta ulos. Avopuolisohan on helppo heittää pihalle, ei lainmukaista omaisuuden jakoa, ei velvoitteita. Olen halpa ja helppo kotieläin, josta hankkiudutaan eroon kun sen aika tulee.
 
Asutteko yhdessä ja kuinka kauan olette olleet saman katon alla? Voisit vaikka sille miehellesi vihjasta, että jos olette asuneet yhdessä yli viisi vuotta teitä tullaan mahdollisessa erotilanteessa käsittelemään kuin olisitte aviopari. Eli jos avopuoliso on olemassa ja hänen kanssaan on ehditty ostamaan yhteistä omaisuutta, niin ei se eroaminen tule niin helppoa olemankaan.

Ja toisekseen, hyvä nainen, ryhdistäydy! Jos huomaat, ettette halua samoja asioita elämässä ei muuta kuin katse kohti tulevaisuutta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näkemys;23611152:
Asutteko yhdessä ja kuinka kauan olette olleet saman katon alla?

Ja toisekseen, hyvä nainen, ryhdistäydy! Jos huomaat, ettette halua samoja asioita elämässä ei muuta kuin katse kohti tulevaisuutta.

Ollaan asuttu saman katon alla vuodesta 2002 asti. Eli ei ihan lyhyttä aikaa kuitenkaan.

Kiitos kehotuksesta ryhdistäytyä :) Sai paremmalle tuulelle. Eipä tämä asia rääkymällä parane.
 
Jos asia on miehellesi NOIN vaikea, unohda koko juttu ja etsi mies joka haluaa juuri sinut.
Ei näitä tarvitse miettiä sen oikean kanssa. Kaikki on silloin selvää, nim. jonkinmoinen määrä ex-poikaystäviä ja nyt onnellisesti naimisissa pian 7v.
 
Ehkä miehesi ei vaan usko avioliittoon? Onko hänen vanhemmat eronnut tai lähipiirissä kokemusta tai tarinoita kauheista avioeroista? Itse olin avioliiton vastainen kunnes tapasin uskovaisen mieheni jollle avioliitto on pyhä, kahden ihmisen liitto. Oletko puhunut miehesi kanssa avioliiton lupauksista ja tarkoituksesta? Että avioliitto on muutakin kun yhteinen sukunimi ja perimäoikeus? Olen kuullut monen sanovan avioliiton olevan "vaan paperinpala", ehkä miehesi ajattelee niin?
Minun mieleni muuttui kun aloin paremmin ymmärtämään avioliiton "ideaa", ja koin että haluan naimisiin mieheni kanssa juuri siksi että halusin olla yhtä mieheni kanssa. Nyt 5 vuotta naimisissa ja avioliiton lupaukset on pysynyt mielessä joista tärkein on rakkaus ja kunnioitus(omasta mielestäni)
Toivottavasti kaikki menee teillä hyvin ja uskon että miehesi kyllä rakastaa sinua mutta ehkä ongelmana on se "paperinpala"
 
Jos asia on miehellesi NOIN vaikea, unohda koko juttu ja etsi mies joka haluaa juuri sinut.
Ei näitä tarvitse miettiä sen oikean kanssa. Kaikki on silloin selvää, nim. jonkinmoinen määrä ex-poikaystäviä ja nyt onnellisesti naimisissa pian 7v.

Ehkä olen vähän nynnerö, sillä tämä siippani on periaatteessa ensimmäinen oikea poikaystäväni. En oikein tiedä osaisinko enää elää yksin, saati mistä löytyisi uusi mies... On tämä niin vaikeaa :/
 
Miehesi on selvästi tyytyväinen eloonne ja olet hänelle itsestäänselvyys. Jos haluatte eri asioita, niin tiedät kyllä miten kuuluu toimia... Inhottavaa, että joutuu anelemaan päästäkseen naimisiin. Jokaisen naisen kuuluu saada kokea kosiminen :)
 
Miehesi on selvästi tyytyväinen eloonne ja olet hänelle itsestäänselvyys. Jos haluatte eri asioita, niin tiedät kyllä miten kuuluu toimia... Inhottavaa, että joutuu anelemaan päästäkseen naimisiin. Jokaisen naisen kuuluu saada kokea kosiminen :)

Tämä oli kyllä täydellisesti kirjoitettu! Nyt oikein kuva kirkastui. Oikein kun ajattelee, niin mies tosiaan on tyytyväinen, ja pitää minua "aina mukana olevana oheistarvikkeena". Ehkä olen turhankin itsestään selvä tapaus - pitäisiköhän minun olla enemmän pois kotoa tai matkustella itsenäisesti? Vitsi, voisikohan siinä olla ideaa...
 
Ehkä olen vähän nynnerö, sillä tämä siippani on periaatteessa ensimmäinen oikea poikaystäväni. En oikein tiedä osaisinko enää elää yksin, saati mistä löytyisi uusi mies... On tämä niin vaikeaa :/

Taidat olla sitten aika nuorikin? Pakottamalla et onnea saa, se on varma ainakin...mutta ei myöskään pidä tyytyä keskinkertaiseen elämässään. Usein sitä saa mitä tilaa ;-)
Jos olet nuori, on elämä täynnä vaihtoehtoja, ja vaikket olisikaan...so? Mieluummin eläisin yksin vapaasti kuin huonossa suhteessa. Muutitko suoraan kotoa poikaystäväsi luo?

Pidä silmät auki hyvä immeinen!
 
Oletko perustellut miehellesi, miksi haluat naimisiin? Muutenkin kuin pelkän yhteisen sukunimen takia. Miehelle naimisiin meno ei välttämättä ole kovin tärkeä juttu. Miehillä taitaa useammin olla ne järkisyyt naimisiin menon taustalla.
 
Taidat olla sitten aika nuorikin? Pakottamalla et onnea saa, se on varma ainakin...mutta ei myöskään pidä tyytyä keskinkertaiseen elämässään. Usein sitä saa mitä tilaa ;-)
Jos olet nuori, on elämä täynnä vaihtoehtoja, ja vaikket olisikaan...so? Mieluummin eläisin yksin vapaasti kuin huonossa suhteessa. Muutitko suoraan kotoa poikaystäväsi luo?

Pidä silmät auki hyvä immeinen!

27 vuotias. Asuin yksin ennenkö muutimme yhteen.
 
[QUOTE="vieras";23611288]Oletko perustellut miehellesi, miksi haluat naimisiin? Muutenkin kuin pelkän yhteisen sukunimen takia. Miehelle naimisiin meno ei välttämättä ole kovin tärkeä juttu. Miehillä taitaa useammin olla ne järkisyyt naimisiin menon taustalla.[/QUOTE]

Kyllä me mentiin vihille suuresta rakkaudesta. Siinä ei ollu mitään epäselvää. Kosinta oli ikimuistoinen ja kertoi kaikissa yksityiskohdissaan siitä, että mies näki paljon vaivaa eteeni. Tuskin pelkällä järjellä ;-)
 
Mainitsit ensimmäisessäsi viestissäsi rakkauden ja kysyit, eikö rakkaus riitä? Sitä samaa voisi kysyä sinulta... eikö sinulle ole tärkeintä olla yhdessä miehen kanssa ketä rakastat, avioliitossa tai ilman? Jos olet miehen valmis jättämään sen vuoksi, ettei hän suostu kanssasi avioon niin eipä se rakkaus sinunkaan puolestasi ole silloin kovin aitoa ;)
 
Naimisiinmeno ei kaikille vaan ole niin tärkeä asia. Jotkut ovat jopa sitä vastaan. Sinun pitää selittää miehelle kuinka tärkeää naimisiinmeno sinulle on ja jos hän ei siltikään suostu naimisiin ja sinä et suostu jatkamaan avoliitossa, ei siinä muuta vaihtoehtoa ole kuin ero.
 
[QUOTE="vieras";23611288]Oletko perustellut miehellesi, miksi haluat naimisiin? Muutenkin kuin pelkän yhteisen sukunimen takia. Miehelle naimisiin meno ei välttämättä ole kovin tärkeä juttu. Miehillä taitaa useammin olla ne järkisyyt naimisiin menon taustalla.[/QUOTE]

Juuri ennenkö hermostuin kun mies tivasi perusteita, kerroin että "eikö vuosikymmenen suhde riitä, sekä rakkaus ja että olisihan se hienoa tuntea erityistä yhteenkuuluvuuden tunnetta". Enempää en ehtinyt perustella, kun paloi käämit kun mies mumisi jotain "turhasta säätämisestä".
 
Mainitsit ensimmäisessäsi viestissäsi rakkauden ja kysyit, eikö rakkaus riitä? Sitä samaa voisi kysyä sinulta... eikö sinulle ole tärkeintä olla yhdessä miehen kanssa ketä rakastat, avioliitossa tai ilman? Jos olet miehen valmis jättämään sen vuoksi, ettei hän suostu kanssasi avioon niin eipä se rakkaus sinunkaan puolestasi ole silloin kovin aitoa ;)

Puheissa ja suutuspäissään olen jättämistä suunnitellutkin, mutta sisimmässäni tiedän etten siihen kykenisi.

Rakastan kyllä miestäni, mutta en vain kertakaikkiaan käsitä, miksei naimisiin voi mennä kun ei kerta siitä haittaakaan ole. Miehelle asia on yhdentekevä, olen sen kysynyt. Itselleni asialla on merkitystä.
 
Mulla on aivan sama juttu.10 vuotta ollaan oltu yhdessä, ja mies ei halua naimisiin. Aiemmin on puhunut, että jos tulee lapsi niin voidaan mennä naimisiin ennen kuin syntyy. No, lapsi syntyy kohta ja kuulemma ei halua naimisiin.

Olen todella vihainen, tuntuu että mulle on valehdeltu. Itkin (oikeasti) tätä eräänä päivänä vähän aikaa sitten kun mies tuli kotiin, oli todella vaikeana että kun "painostetaan.." Suututtaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmäkö vain?;23611107:
Aion pitää loukkaantuneisuuteni hyvinkin kauan, tätä en purematta niele.

Itse en menisi moisia tekoja tekevän ihmisen kanssa ikinä naimisiin, mutta en myöskään eläisi vuosikymmentä yhdessä.
 
Mitä väliä yhdellä i-kirjaimella. Käytännössä kaikki on ihan samaa, oli avoliitossa tai avIoliitossa, jos avoliitto on pitkä. Ei se i-kirjain tee suhteesta mitenkään täydellistä ja erityistä ja takuulla kestävää. Samat ihmiset ja sama suhde te olette, oli i:tä tai ei.
 
[QUOTE="mies";23611455]Itse en menisi moisia tekoja tekevän ihmisen kanssa ikinä naimisiin, mutta en myöskään eläisi vuosikymmentä yhdessä.[/QUOTE]

Mielestäni minulla on kaikki oikeus loukkaantua. Koen tulleeni huijatuksi (olemme kihlautuneet v. 2003), ja tunnen olevani joku seurakoira. Miehen kanssa on kiva asua, mutta on typerää ettei hän ota minua tosissaan ja vie vihille. Tämä on kuin kahden aikuisen typerää kotileikkiä.
 
Mitä väliä yhdellä i-kirjaimella. Käytännössä kaikki on ihan samaa, oli avoliitossa tai avIoliitossa, jos avoliitto on pitkä. Ei se i-kirjain tee suhteesta mitenkään täydellistä ja erityistä ja takuulla kestävää. Samat ihmiset ja sama suhde te olette, oli i:tä tai ei.

En ole muuta väittänytkään. Mies tivasi samaa, että mitä se avioliitto muuttaa. Sanoin ettei mitään, mutta sillä on minulle merkitystä. Eikö se riitä?
 
Mielestäni minulla on kaikki oikeus loukkaantua. Koen tulleeni huijatuksi (olemme kihlautuneet v. 2003), ja tunnen olevani joku seurakoira. Miehen kanssa on kiva asua, mutta on typerää ettei hän ota minua tosissaan ja vie vihille. Tämä on kuin kahden aikuisen typerää kotileikkiä.

Saa loukkaantua, mutta se että "pitää loukkaantumisen" on vain omituista kiukuttelua eikä ainakaan tule johtamaan mihinkään rakentavaan kesksteluun.
 

Yhteistyössä