Oliko sinulla jotain pelkoja liittyen (esikoisen) vauva-aikaan?

Minulla on kuukauden verran laskettuun ja nyt on alkanut tulemaan kaikenlaisia pelkoja mieleen. Kuten, miten vauvan kanssa pärjää, miten jaksamme, jos vauvalla vaikka koliikki, entä jos sairastun synnytyksen jälkeiseen masennukseen ym.

Aiemmin tuntui, etten malta odottaa vauvan syntymään, mutta nyt enemmänkin vaan huolettaa kaikki. Oliskohan tää jo jotain masennusta? Raskausaikani ei ole varmastikaan ollut helpoimmasta päästä.

 

en ole vielä edes raskaana mutta synnytyksen jälkeistä masennusta pelkään nyt jo.

 

Jatkuva pelko siitä, että vauva tai taapero tukehtuu. Siis kokoaikainen ja jatkuva, jonka takia joudun ottamaan itseäni niskasta kiinni päivittäin.

 

Varmastikin ihan normaalia pohtia tuollaisia asioita tuossa vaiheessa. Tottakai ne mielessä pyörivät, ja hyväkin, että on realistinen käsitys siitä, mitä vauva-arki voi tuoda tullessaan. Jos etukäteen niitä pohtii ja jollain tapaa niihin etukäteen valmistautuu, ei ne ehkä niin kovilta ajoilta tunnukaan sitten, jos esim vauvalle tulee koliikkia.

Itse olin niin pohjattoman huolissani koko raskausajan vauvan voinnista mahassa, pelkäsin että se kuolee, ja pelkäsin synnytystä. Joten sitten kun lapsi vihdoin tuli maailmaan, en osannut pelätä mitään, nautin vain vauvasta. Olin toki varautunut siihen, että vauva-arki voi olla raskastakin, minulle se ei vain koskaan ole raskasta ollut. Mutta tosiaan sen sijaan raskausaika oli kyllä todella raskasta ja koettelevaa.

 

Mulla oli myös toi tukehtumispelko. Ja on vieläkin, vaikka vauva on jo 10kk. Välillä illalla oikein pinnistän kuuloa että kuulen vauvan hengityksen. Toinen pelko on ollut se, että jotain kuumaa esim kahvia kaatuu hänen päälleen. Ja sitten se, että kun hän ei vielä liikkunut niin että joku astuu päälle.

 

Mä pelkäsin kätkyt-kuolemaa.. Masennus tuli, mutta sitä en etukäteen pelännyt.

 

Mä kans pelkään, että vauva kuolee tai vammautuu vaikka synnytyksessä. Tai sit, et vauvan kans on niin rankkaa, että parisuhdekin menee pilalle. Missä on se onni, jota vielä hetki sitten tunsin.

 

Pelkäsin että kuolee rokotuksiin ja tai niistä autismin kun yhteyksiä näissä on niin paljon. Pelkäsin myös miten pienen keho kestää kaikki nämä nykyajan kemikaalit, kun olin lukenut että joku luolamies kuolis siihen paikkaan kun se joutuis nykyajan ruokaa syömään jne. Vauvojen pesuaineetkin täynnä parafiineja =(

 

Siis parabenejä.

 

Mä pelkäsin kätkyt-kuolemaa.. Masennus tuli, mutta sitä en etukäteen pelännyt.

Miten pääsit masennuksesta eroon? Ja tuliko se kuinka pahana?

 

Esikoinen pitäisi syntyä marraskuussa ja pelkään kätkyt kuolemaa tai vauvan kuolemaa yleensäkin todella paljon

 

Kätkytkuolema oli se suurin pelko..
Sitten pelkäsin, kun mies meni töihin jo ennen kuin me herättiin, että mitä jos itse kuolen tai saan jonkun kohtauksen tms ja vauva on sitten koko päivän yksin ennen kuin mies tulee töistä.. Kaikkea tuollaista tuli pelättyä, hengissä selvittiin vauva-ajasta kuitenkin.

 

Kätkyt ja tukehtuminen oli.
Toisella kätkyt kuolema ei ollut niin paha, mutta tukehtumista pelkään vielä taaperollakin.

Ja ikkunasta/parvekkeelta kiipeäminen kun oppi liikkumaan ja siirtämään tuoleja.

 

Mä pelkäsin kätkyt-kuolemaa.. Masennus tuli, mutta sitä en etukäteen pelännyt.

Miten pääsit masennuksesta eroon? Ja tuliko se kuinka pahana?

Hmm.. No itseasiassa en itse sitä edes masennuksesi alkuun ymmärtänyt. Meille tuli avuksi neuvolan vauva-perhetyöntekijä ( tukee vanhemman ja lapsen kiintymyssuhdetta) sekä kunnan perhetyöntekijä.
En osaa sanoa, kuinka paha masennus oli, mutta itkin paljon, en kyennyt rakastamaan vauvaa, vaan enemmänkin tunsin vain negatiivisia tunteita lasta kohtaan, en jaksanut mitään eikä mikään kiinnostanut jne.. Masennus väistyi lapsen ollessa n. 8kk.

 

Kätkytkuolema oli se suurin pelko..
Sitten pelkäsin, kun mies meni töihin jo ennen kuin me herättiin, että mitä jos itse kuolen tai saan jonkun kohtauksen tms ja vauva on sitten koko päivän yksin ennen kuin mies tulee töistä.. Kaikkea tuollaista tuli pelättyä, hengissä selvittiin vauva-ajasta kuitenkin.

Mulla myös tuo pelko, et mitä jos mulle sattuu jotain ja mies ja lapsi jää kahdestaan. Joskus oikein katson miestäni ja ajattelen, miten sillekin kävis.. Ei tää mun murehtimisen määrä taida olla enää normaalia.

 

Kätkytkuolema oli suurin pelko

 

Mun mielestä on todella luonnollista käydä kaikenlaisia ajatuksia, pelkoja ja muita tunteita läpi, kun synnytys lähestyy ja siitä ne sitten vasta ryöpsähtääkin päälle. Hormonit lisää vielä vettä myllyyn. Se on sitä valmistautumista tulevaan.

Neuvolassakin näistä voi puhua.

 

Mun mielestä on todella luonnollista käydä kaikenlaisia ajatuksia, pelkoja ja muita tunteita läpi, kun synnytys lähestyy ja siitä ne sitten vasta ryöpsähtääkin päälle. Hormonit lisää vielä vettä myllyyn. Se on sitä valmistautumista tulevaan.

Neuvolassakin näistä voi puhua.

Tiedän ja varmasti pitäisikin,mutta siellä neuvolassa on ollut viime kerroilla aina sijainen (eri) ja tuntuu vaikealta avata siinä suutaan. Tuota just pelkäänkin, että kun nyt näitä murheita on mielessä jo näin paljon, niin kuin sitten pelkään, ku vauva on syntynyt, huoh.

 

Vauva n. 4kk ja pelkään yhä tukehtumista tai että lakkaa hengittämästä. Pakko käydä välillä tarkistaan hengittääkö kun nukkuu.
Pelkään myös, että tiputan vauvan sylistäni. Yhden kerran vauva horjahti, mutta sain korjattua äkkiä. Säikähdin ihan kauheasti! :'(

 

Minulla oli kohtu- ja kätkytkuolema pelkoina. Nyt en ole enää yhtään niin pelokas, kun kaikki onkin mennyt hyvin. Se on ihan normaalia että tuntee näitä pelkoja. Vasta sitten kun se alkaa Oikeasti häiritä elämää eli tarkistat koko ajan jotain ja jopa herättelet joka välissä vauvaa kun pelkäät sen olevan kuollut tms, on aika huolestua omasta mielenterveydestään. Ja kaikki masennusta jo etukäteen pelkäävät tai sitä itsellään epäilevät, lainatkaapa vaikka kirjastosta sellainen teos, jossa on äitien omia kokemuksia. Nimeä en valitettavasti muista mutta siinä oli ajatusta!

 

En hirveesti kyllä pelännyt mitään, toki vähän kätkytkuolemaa ja just tuota tukehtumista ja lisäksi kuumalla säällä, että ei kai vaan lapsi läkähdy tai kylmällä säällä palellu, mutta noihan on ihan normaaleja. Meidän esikoisella oli tosi paha koliikki. Sitä en osannut onneksi etukäteen pelätä ja aika jännä, että kuitenkin hankittiin vielä lisääkin lapsia aika pian, vaikka tuo koliikkiaika oli ihan hirveetä.. Kuopuksen synnyttyä pelkäsin n. 2kk, että onko vauva varmasti terve, koska synnytyksessä oli ongelmia ja vauva sai vain 4 apgarpistettä ja jouduttiin elvyttämään, mutta kaikki on onneksi kunnossa.

 

En niinkään osannut esikoisen aikaan pelätä.
Kakkosen aikana pelkäsin ihan sairaudeksi asti kaikkea mahdollista.
Kolmas raskaus päätyi kohtukuolemaan ja neljättä en taida uskalla edes alkaa yrittämään enää.

 

En niinkään osannut esikoisen aikaan pelätä.
Kakkosen aikana pelkäsin ihan sairaudeksi asti kaikkea mahdollista.
Kolmas raskaus päätyi kohtukuolemaan ja neljättä en taida uskalla edes alkaa yrittämään enää.

Ikävä kuulla menetyksestäsi! Jos lapsen kans on tällaista pelkäämistä loppu elämä, niin en kyllä taida toista tehdä.