Oletteko sitä mieltä että Ruotsi toi sivistyksen Suomeen?

  • Viestiketjun aloittaja Historian tonkija
  • Ensimmäinen viesti
ikäloppu
Kirjoitan fiktiota Suomen historiasta ja rakastan juuri tällaisia juttuja kuin olet tänne laitellut. Mutta Suomen historia ja sen opettaminen perustuu faktoihin. Tietyt asiat kerrotaan koulussa ja pitäydytään niissä aihepiireissä, jotka ovat yleissivistyksen kannalta tärkeää (?) tietää. Ja se on ihan oikein, koska sadut, arvailut, melkein totuudet käääntyvät helposti siihenkin, että historiaa muunnellaan. Historiassa on paljon esimerkkejä, joissa tietyn valtion historia on väännelty maan johtajan toimia tukemaan. Ihan vaan esimerkkinä Pohjois-Korea, jossa sen johtaja on vääristetyn historian avulla etuoikeutettu asemaansa.

Mikään ei estä penkomasta historiaa, arkistoja, etsimällä aarteita maastosta, perehtymällä itseään kiinnostavaan aihepiiriin jne. Moni historian fakta on todistettu sillä, että joku harrastelija on uhrannut aikansa, rahansa ja elämänsä tutkiakseen asiaa sekä penkomalla todisteita arvailuilleen. Ei sen takia kannata lähteä osoittelemaan ketään ja miksi ei tapahdu sitä tai tätä, koska voit aivan hyvin opetella muinaishistoriaa ja vaikka tarjota itseäsi kouluihin kertomaan siitä. Ei tuo sen vaikeampaa ole ja vaan sitkeästi eteenpäin. Niin minäkin teen ja ylläpidän sivustoa, jossa käsittelen mieliaihettani historiasta. Töitä saan todellakin tehdä ja haastatella ihmisiä, asiantuntijoita saadakseni muutaman lauseen jutun kerrottua.
 
Venäjä sittenkin?
Kyllähän se itse asiassa oli Venäjä, joka sivistyksen suomeen toi. Ruotsin vallan alla tämä oli vielä melkoinen takapajula ja kehitysmaa.

Kulttuurin lisäksi myös taloudellinen ja teollinen kehitys tapahtui Venäjän vallan aikana ja suurelta osin jopa Venäläisten ansiosta.
 
siksi
antro
Suomalaiset olivat todella metsäläiskansaa, ennen Ruotsin valtaa, ja kyllä sen aikanakin. Olen lukenut kirjoituksia joissa ruotsalaiset päivittelivät metsäläisten tapoja mm rakentaa talot ilman savupiippuja, jotta lämpö ei karkaa piipusta ulos (kyllä, aivan hölmöläishommaa). Sitten miekalla pakotettiin uskomaan jeesuksiin, unohtui kansantarut, mutta tuli kirjoitus- ja lukutaito tilalle. Venäjän vallan aikana mentiin myös eteenpäin, mutta luulen että Ruotsi kuitenkin on vaikuttanut enemmän, nimenomaan siihen, että suomaliset ylipäänsä ryhtyivät kehittämään itseään.
 
RGE
Ruotsilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Suomella ja suomalaisilla on ollut vahva kulttuuri, omaa valuuttaa, kuninkaita, jopa kristinusko levittäytyi maahamme ennen ruotsalaisten miekkaa.

Kauppaa on käyty kaukomaita myöten paljon aikaisemmin mitä valtaväestö ymmärtää, kulttuuria vaihdettu ja omittu, suomalaisia on jopa ollut palkkasotilaina bysantin armeijassa.

Ruotsalaisten "sivistyksen" saapuminen tarkoitti sitä, että tuhottiin lähes kaikki todisteet suomalaisten loistokkaasta kulttuurista.
 
"vierailija"

Juuri näin. :attn:
 
Kenties

Kenties juuri vahva tietoisuus juurista on ollut se syy miksi todisteet on pyritty täältä hävittämään, se on ollut ainoa keino levittää kristinuskon lonkerot suomeen.
 
"Noh"
Alkuperäinen kirjoittaja ikäloppu;29351403:
Kirjoitan fiktiota Suomen historiasta ja rakastan juuri tällaisia juttuja kuin olet tänne laitellut. Mutta Suomen historia ja sen opettaminen perustuu faktoihin. Tietyt asiat kerrotaan koulussa ja pitäydytään niissä aihepiireissä, jotka ovat yleissivistyksen kannalta tärkeää (?) tietää. Ja se on ihan oikein, koska sadut, arvailut, melkein totuudet käääntyvät helposti siihenkin, että historiaa muunnellaan. Historiassa on paljon esimerkkejä, joissa tietyn valtion historia on väännelty maan johtajan toimia tukemaan. Ihan vaan esimerkkinä Pohjois-Korea, jossa sen johtaja on vääristetyn historian avulla etuoikeutettu asemaansa.

Mikään ei estä penkomasta historiaa, arkistoja, etsimällä aarteita maastosta, perehtymällä itseään kiinnostavaan aihepiiriin jne. Moni historian fakta on todistettu sillä, että joku harrastelija on uhrannut aikansa, rahansa ja elämänsä tutkiakseen asiaa sekä penkomalla todisteita arvailuilleen. Ei sen takia kannata lähteä osoittelemaan ketään ja miksi ei tapahdu sitä tai tätä, koska voit aivan hyvin opetella muinaishistoriaa ja vaikka tarjota itseäsi kouluihin kertomaan siitä. Ei tuo sen vaikeampaa ole ja vaan sitkeästi eteenpäin. Niin minäkin teen ja ylläpidän sivustoa, jossa käsittelen mieliaihettani historiasta. Töitä saan todellakin tehdä ja haastatella ihmisiä, asiantuntijoita saadakseni muutaman lauseen jutun kerrottua.
No missäs näitä sinun satujasi sitten pääsee lukemaan?

Luitko edes koko juttua, tuollahan on lähteetkin merkattuna.
 
Yhteistyössä