\Samoin kävi minullekin. Jalat alta ja lujaa! Vielä olen naimisissa, mutta ajatukset viipyilevät sen toisen luona. Yhteydenpitö on ollut tiivistä menneiden viikkojen aikana ja melkoisen vaikeaa on esiintyä kotona ns. normaalisti. Yritän olla tekemättä hätiköityjä päätöksiä.
[/quote]
Minä kärsin ja kiduin pari kuukautta silloin, avioliitto oli jo kauan aikaa sitten väljähtynyt ja olimme silloisen miheni kanssa hyviä kavereita. Lopulta oli pakko tehdä päätöksiä ja päätin että eroaminen oli oikea ratkaisu. minun kohdalla se oli, päivääkään en ole katunut ja olen onnellisempi kuin koskaan. Toki syyllisyys lähtemisestä ja perheen hajottamisesta on kova ja eroprosessin olen joutunut käymään läpi siinä kun kaikki muutkin. Myös sen asian olen joutunut käsittelemään että mitä jos tämä silloin alkanut suhteeni ei olisikaan jatkunut, olisin siinä tapauksessa ollut eronnut yksinhuoltaja ja sekin olisi ollut pakko hyväksyä. Sitä mietin edelleen olisiko minun pitänyt rehellisesti tunnustaa suhteeni ex-miehelleni. Sitä en tehnyt vaan hänen epäilyksistään huolimatta kielsin kaiken. Oliko oikein vai väärin etten kertonut, sitä on vaikea sanoa ja joka tapauksessa ne ajat on onneksi eletty jo. Tsemppiä!