Oletteko onnistuneet unohtamaan suhteen ulkopuolisen ihastuksen/rakkauden?

[Mieltä myllertää]

Meillä sellainen tilanne, että naapurustoomme muutti pari vuotta sitten mukava pariskunta, jolla on pari lasta. Nuorempi heistä on meidän lapsemme ikäinen ja leikkivät usein yhdessä. Vähitellen ystävystyin perheen miehen kanssa, ja vähitellen tajusin että oli muitakin tunteita. Kävimme kerran kahvilla puolisoidemme tietämättä, ja tällöin selvisi että ko. mies on minuun täysin rakastunut ja olisi vuokseni voinut "jättää" perheensä (siis siten että olisivat eronneet, mutta mies olisi halunnut yhteishuoltajuuden). No, minä en tähän kuitenkaan pystynyt, vaikka tunteet roihusivatkin, koska kuitenkin rakastan miestänikin vaikkei meillä enää sellaista romanttista roihua olekaan ja ehkä eniten minulle painaa vaakaakupissa perhe: se vain yksinkertaisesti on minulle niin pyhä etten halua sitä rikkoa (en toisten mutta en varsinkaan omaani) - en voisi tehdä sitä lapsellemme. Kyllä monesti on kaduttanut tämä tilanne, toisaalta se että mulla tällainen ihastus edes oli (mitään ei kuitenkaan siis koskaan tapahtunut), mutta usein myös se, etten uskaltanut tavallaan katsoa mitä elämällä oli vielä mun varalle... Yhtä tunteiden vuoristorataa. Puolisomme eivät tiedä tästä ihastuksestamme, enkä aio siitä omalle miehelleni koskaan kertoakaan, mutta miten tästä jossittelusta pääsisi eroon? Minulla on peruasiat nytkin oikein hyvin, ja olen onnellinen perheestämme, mutta millä vakuuttaisin itseni siitä että varmasti tein parhaan ratkaisun ja että loppujen lopuksi olemme kaikki onnellisimpia näin? Ko. perhe asuu edelleen naapurustossamme, mutta emme ole enää miehen kanssa kaksin missään tekemisissä, toki moikkaan pihalla jos näen, mutta emme pahemmin juttele mistään - kuitenkin tunnen kuinak hän seuraa liikkeitäni ja sen kuinka hän aina katsoo minua ja mielessään anelee että muuttaisin vielä mieltäni. Olemme vuoden päästä muuttamassa omaan taloon toiseen kaupunkiin, joten luulen että emme enää sen jälkeen välttämättä koskaan näe tätä perhettä, mutta jääkö asia kummittelemaan mieltäni ja jos jää, millä pääsen siitä eroon? Onko teillä kokemusta tällaisesta, ja mihin ratkaisuun olette itse päätyneet? Oletteko katuneet?

 

[veijomela]

Kannattaa harrastaa seksiä niin ei jää kaipausta. Muuten voi kalvaa mieltä ikuisesti.

 

["vieras"]

En ole unohtanut. Parisen vuotta on varmaan vierähtänyt. En ole edes nähnyt tätä toista miestä, jonka kanssa ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin katseita, mutta... Kyllä joskus kaduttaa, että en ole tehnyt asialle mitään. Minkäs sitä tunteilleen mahtaa...

 

["vieras"]

Järki käteen. Ihastuksia tulee ja menee, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän, toisille pieniä ja toisille isoja... Ajattele jos sun miehesi olisi jättänyt sut jonkun ihastuksen takia. Ja mikä takaa sen, ettei uusi mies löytäisi taas uutta ihsstusta ja jättäisi suakin. Entäs jos sä ihastuisit taas vaikka uuteen työkaveriin, olisko taas uuden miehen paikka?

Et kai sä tosissasi voi miettiä, oliko oikea ratkaisu olla hajottamatta lapsiltasi perhettä ja pettämättä miehesti luottamusta? Ei ihmekään että avioeroja on niin paljon, kun hyvästä suhteesta lähdetään ihan vaan katsomaan, olisko toinen sittenkin vielä parempi. Ehkä olisi, ehkä ei, mutta ei mikään suhde tule kestämään sillä asenteella.

 

[Ap.]

"Ajattele jos sun miehesi olisi jättänyt sut jonkun ihastuksen takia. Ja mikä takaa sen, ettei uusi mies löytäisi taas uutta ihsstusta ja jättäisi suakin. Entäs jos sä ihastuisit taas vaikka uuteen työkaveriin, olisko taas uuden miehen paikka?"

No niinpä, siksi en lähtenyt enkä toivo että hänkään koskaan mua jättää. Mut ei noita ihastumisia mulle nyt ihan niin usein kuitenkaan tapahdu (tämä oli minulle ensimmäinen 10-vuotisen liittomme aikana), joten en tietenkään "taas seuraavan miehen matkaan" lähtisi.

"Et kai sä tosissasi voi miettiä, oliko oikea ratkaisu olla hajottamatta lapsiltasi perhettä ja pettämättä miehesti luottamusta? Ei ihmekään että avioeroja on niin paljon, kun hyvästä suhteesta lähdetään ihan vaan katsomaan, olisko toinen sittenkin vielä parempi. Ehkä olisi, ehkä ei, mutta ei mikään suhde tule kestämään sillä asenteella."

Kyllä mä voin, ja valitettavasti mietinkin. Sinäpä sen sanoit: "Ehkä olisi" - siitä ajatuksesta juuri haluaisinkin päästä eroon, että torjuinko elämäni rakkauden. Enhän mieheni kanssa naimisiin mennessänikään voinut olla 100% varma onko hän juuri se elämäni rakkaus ja viiomeinen suhteeni, toki niin silloin tunsin ja toivoin liittoon sitouduin, mutta mistä sitä tietää vaikka tämä toinen mies olisikin voinut olla minulle se "the one" - no, enpä nyt ottanut siitä selvää.

 

["..."]

Ajattele lapsia. Näin minäkin pääsin yli.
Ota miehesi kanssa lomaa, kahdestaan, jos mahdollista.
Älä riko perhettä ellei mies ole täysin toivoton tapaus. Vaikuttaa kuitenkin ettei ole.

Lapset on erossa aina ne, jotka eniten kärsii. Haluatko niin käyvän vain oman etusi takia?
Kun kotona on kuitenkin hyvä mies?

Kokemuksesta sanon, yrittäkää!!

 

["vieras"]

No niinpä, siksi en lähtenyt enkä toivo että hänkään koskaan mua jättää. Mut ei noita ihastumisia mulle nyt ihan niin usein kuitenkaan tapahdu (tämä oli minulle ensimmäinen 10-vuotisen liittomme aikana), joten en tietenkään "taas seuraavan miehen matkaan" lähtisi.

Mistä sä tiedät, ettei tulisi taas uutta ihastusta? Jos sellainen tulee kymmenen vuoden välein, niin ehtiihän s epuoliso vaihtua elämän aikana monta kertaa En mä sano että sellainen välttämättä tulee, mutta ei kai kukaan voi sanoa, että tämän jälkeen en enää koskaan ihastu palavasti kehenkään.