Oletteko onnellisia vanhempia?

Olen 26 vuotias nainen ja pähkäilen olisiko lapsille oiva aika. Eihän ne tietysti päättämällä tähän maailmaan synny, mutta yrityksien aloittaminen on mielessä. En vain tunne olevani äiti materiaalia enkä hingu lapsia ihan kamalasti. Silti on sellainen neutraaliolo, että miksipä ei...
Haluaisinkin tietää millaiselta teistä on tuntunut perheen perustamisen hetkellä? Onko visio ollut selkeä perheestä/lapsista ja miltä teistä nyt tuntuu? Tuoko lapsi vaan ongelmia vai onko sellaista ihana hoitaa? Kannattaako tähän pahaan maailmaan saattaa lapsia; onko se itsekästä? Pelottaako teitä uhmaiät ja murrosiät?

Nimim.juuri nähnyt kaksi teiniautoa meidän parkkipaikalla, jossa kävi keskellä yötä hirveä paneminen. Kamalalta tuntus olla noiden teinien äiti. Munhan lapset ei harrasta seksiä sit ikinä

 

Lapsi tuo huolta ja ongelmia ja univelkaa ja rahanmenoa, mutta omiani (tytöt 3 v. ja melkein 6 v.) en mistään hinnasta antaisi pois, eikä ole koskaan ollut sellaista oloa, että tehtiin virhe, kun lapsia "hankittiin". Paljon se ottaa, mutta paljon myös antaa. Ne hyvät hetket lasten kanssa korvaa hetkessä kaiken muun.

 

Meillä on mieheni kanssa pieni koiranpentu ja pelkästään koiralle tapojen opettaminen yms. vie meiltä aikaa ja hermoja. Seksiäkään ei harrasteta, kuten nuorenparin ehkä kuuluisi. Ja mikä on normaalimäärä seksiä, jos mies haluaa 24/7 ja itse ehkä kerran viikossa??

..mutta siis niin. Mietitään, että kannattaakohan lapsia edes ajatella, jos yksi koiranpennun hoito on meille jo niin rankka muutos arkeen...? Lapset kuitenkin vaativat enemmän.

 

Olen 21 -vuotias, vähän alle vuoden ikäisen lapsen äiti, toinen lapsi syntynee syksyllä, olen onnellinen, varsinkin nyt kun aloitan aikuislukion!

Oli tarkat visiot meidän perheidyllistä, mutta niinhän se ei ihan mennyt kuin kuvittelin, synnytys oli kyllä nopea ja lapsi on ihanampi kuin kuvittelin, mutta asutaan kerrostalokaksiossa kun ei taloa olla vieläkään löydetty. Ongelmia on, mutta kyllä tää kerrostaloasuminen syö ihmistä jos täällä ei haluaisi asua. Omasta asenteesta se on tietysti kiinni.

Ajattelin kyllä, että alussa oltaisiin väsyneitä ja riitaisia miehen kanssa, mutta eipäs oltukaan. Huumorilla ollaan menty vaikeinakin aikoina

Alkuun rakkaus raasti kyllä sydäntä. Se vauvaan kohdistuva oli niin kovaa ja voimakasta, että sitä ei voi ymmärtää ennen kuin sen kokee itse. Rakastan niin kovaa, että sattuu ja alkuun se oli henkisesti rankkaa mutta nyt näihin sydämen puristuksiin on jo tottunut.

 

Tulin raskaaksi yllättäen, joten ei suunniteltu. En ole ikinä kovin lapsia hoitanut tai edes erityisesti tykännyt, mutta nyt lapset ovat kaikkeni ja rakkaimpani, mieheni on samaa maata. Lapset ovat lähentäneet ja yhdistäneet meitä entisestään. Meillä on nyt kolme lasta ja yksi vielä suunnitelmissa. Olen viihtynyt myös kotona hoitovapaalla työstä.
Kaikista pahin asia lasten saamisessa on se muserava menetyksen pelko, joka on läsnä joka hetki siitä lähtien, kun raskaustesti näyttää plussaa. Se on välillä todella ahdistavaa.

 

[QUOTE="MinnaK";23316901]Meillä on mieheni kanssa pieni koiranpentu ja pelkästään koiralle tapojen opettaminen yms. vie meiltä aikaa ja hermoja. Seksiäkään ei harrasteta, kuten nuorenparin ehkä kuuluisi. Ja mikä on normaalimäärä seksiä, jos mies haluaa 24/7 ja itse ehkä kerran viikossa??

..mutta siis niin. Mietitään, että kannattaakohan lapsia edes ajatella, jos yksi koiranpennun hoito on meille jo niin rankka muutos arkeen...? Lapset kuitenkin vaativat enemmän.[/QUOTE]

Mutta siis koiraahan ei voi mitenkään verrastaa ihmiseen. Koiranpentu ja ihmisvauva ovat kaksi ihan eri asiaa.

Mekään emme harrasta seksiä kuin n. 1-2krt viikossa ja jos stressi ja väsymys on kova niin nolla krt viikossa, kyllä se siitä taas, kyllä niitä kuiviakin hetkiä saa olla eikä sen kuulu suhdetta kaataa.

 

[QUOTE="MinnaK";23316821]Olen 26 vuotias nainen ja pähkäilen olisiko lapsille oiva aika. Eihän ne tietysti päättämällä tähän maailmaan synny, mutta yrityksien aloittaminen on mielessä. En vain tunne olevani äiti materiaalia enkä hingu lapsia ihan kamalasti. Silti on sellainen neutraaliolo, että miksipä ei...
Haluaisinkin tietää millaiselta teistä on tuntunut perheen perustamisen hetkellä? Onko visio ollut selkeä perheestä/lapsista ja miltä teistä nyt tuntuu? Tuoko lapsi vaan ongelmia vai onko sellaista ihana hoitaa? Kannattaako tähän pahaan maailmaan saattaa lapsia; onko se itsekästä? Pelottaako teitä uhmaiät ja murrosiät?

Nimim.juuri nähnyt kaksi teiniautoa meidän parkkipaikalla, jossa kävi keskellä yötä hirveä paneminen. Kamalalta tuntus olla noiden teinien äiti. Munhan lapset ei harrasta seksiä sit ikinä [/QUOTE]

Mä en ole äitityyppiä, enkä haaveillut lapsista. Miltäkö tuntui? Me oltiin naimisissa pari vuotta ennen kuin tuli tuo, nyt tai ei koskaan fiilis. Aika uskomatonta ja pelottavaakin oli ajatella et mulle tulee nyt lapsi, se tulee oikeesti.
Vauva-aika oli raskasta ja aika kamalaa yö-valvomisineen, suoraan sanottuna, mut hoidin kaiken 100% huolella ja vastuulla. Nyt kun lapsi on koulussa, kaikki on todella helppoa ja ihanaa ja lapsi on ihan mahtava tyyppi. Mä luotan tuohon lapseen ja uskon ettei tee mitään typerää ja itselleen tai muille haitallista.
Lapsen puolesta pelottaa, kun seuraa mitä kaikkea maailmalla tapahtuu tai jos itselle sattuu jotain.

 

Oltiin onnellinen perhe kunnes mielivaltaisista syistä minulta otettiin lapset huostaan (väliaikaisesti)
Minulla 4 lasta joista yksi on jo opskelemassa ammattikoulussa toisella paikkakunnalla.
Väittävät että annan liikaa lapsilleni vastuuta vaikka oikesti ovat pilalle hemmoteltuja kun kaikki työt teen melkein niiden puolesta esimerkiksi petit petaan ja korjaan astiat sekä pyykit sitten pesen ne. Lisäksi syynä oli että yksi lapsi lintsasi paljon koulusta. Kaipaan heidän meteliänsä ja tömistelyänsä että myös säännönmukaista elämää jota lapset toi tullessaan

 

Lasten tulo muuttaa elämää ja asenteita. Omasta itsekkäästä elämäntyylistä ja ajattelutavasta on syytä ainakin osittain luopua, ja se vielä palkitsee! Totuushan on, että (markkina)kulttuurimme on tuottamassa itsekkäitä, vain itselleen eläviä aikuisia, jotka etsivät päättymätöntä orgasmia. Lapset ovat osa elämää, on iloisia juttuja ja vaikeita asioista, kuten nyt elämässä muutenkin. Eivät lapset pelkästään väsytä, vaan myös työ, tylsyys ja sairaudet ja vanheneminen. Suhde lapsiin kestää elämän loppuun asti (siitäkin huolimatta, että ne joskus muuttavat pois kotoa ja välit voivat mennä kokonaan poikki). Miettikääpä suhdettanne omiin vanhempiin.

 

Ensimmäinen lapsi syntyi, kun en ollut vielä aloittanut jatko-opintoja lukion jälkeen. Kaikki oli miljoona kertaa ihanampaa ja parempaa kuin olin edes kuvitellut, rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain mitä ei voi kuvitella etukäteen. Luulen, että osittain nuoruudesta johtuen lapsenhoito sujui tosi luontevasti ja mutkattomasti. Mutta lapsen kasvaessa ja toisten lasten myöhemmin syntyessä on tullut sellaisia negatiivisia tunteitakin ja kasvunpaikkoja mitä ei osannut kuvitella, esim. uhmaikä ja sisaruskateus.

 

sanotte siis, että kaiken sen huolen ja ahdistuksen jälkeenkin lapset ovat ihana juttu? näin ymmärsin vastanneista... onko teitä enemmänkin, jotka ette ole aivan varmoja onko lapsi kiva vai ei? Minulla kun ei ole selkeää vastausta kumpaankaan suuntaan. Olen siinä keskellä. Ja tuntuu vaan, että kohta olis aika päättää, kun tämä luonto määrää etten voi lapsia enää 10 vuoden päästä tehdä.

 

[QUOTE="MinnaK";23316901]Meillä on mieheni kanssa pieni koiranpentu ja pelkästään koiralle tapojen opettaminen yms. vie meiltä aikaa ja hermoja. Seksiäkään ei harrasteta, kuten nuorenparin ehkä kuuluisi. Ja mikä on normaalimäärä seksiä, jos mies haluaa 24/7 ja itse ehkä kerran viikossa??

..mutta siis niin. Mietitään, että kannattaakohan lapsia edes ajatella, jos yksi koiranpennun hoito on meille jo niin rankka muutos arkeen...? Lapset kuitenkin vaativat enemmän.[/QUOTE]

Lapset vaatii huomiota 24/7/365/18. Koira on koira, eläin! Miten parisuhteenne kestäisi lapsen, ihmisen. Sä olisit väsynyt, eikä seksi silloin ole päällimmäisenä mielessä, ymmärtäisikö miehesi tämän? Vai alkaisiko kiukuttelemaan ja sitten sinulla olisi kaksi lasta hoidettavana.
Jos koira tuntuu raskaalta niin kannattaa miettiä tarkkaan¨mihin ryhtyy.

 

Uskaltaako kukaan myöntää kaduttaako joku asia lapsen saannissa? Ymmärrän, ettei omasta lapsesta halua luopua, ja se on varmasti rakkain asia maailmassa. Minua kuitenkin pelottaa, että petyn...enkä osaa olla äiti.

 

Miten voidaan mielivaltaisesti ottaa huostaan :O? Eikö huostaanotto ole sellainen jota pitkitetään ja tilannetta seurataan liiankin pitkään jne. Oon ainakin sen käsityksen tiedotusvälineistä saanut...
[QUOTE="onneton";23317044]Oltiin onnellinen perhe kunnes mielivaltaisista syistä minulta otettiin lapset huostaan (väliaikaisesti)
Minulla 4 lasta joista yksi on jo opskelemassa ammattikoulussa toisella paikkakunnalla.
Väittävät että annan liikaa lapsilleni vastuuta vaikka oikesti ovat pilalle hemmoteltuja kun kaikki työt teen melkein niiden puolesta esimerkiksi petit petaan ja korjaan astiat sekä pyykit sitten pesen ne. Lisäksi syynä oli että yksi lapsi lintsasi paljon koulusta. Kaipaan heidän meteliänsä ja tömistelyänsä että myös säännönmukaista elämää jota lapset toi tullessaan[/QUOTE]

 

Olen aina tiennyt, että haluan lapsia opiskeluiden jälkeen ja niin onnellisesti kävikin, että kun opinnot päättyivät niin muutaman kuukauden päästä minusta tuli äiti (26 v.). Halusin saada lapsen suht nuorena. En osaa edes sanoa, miksi halusin lapsen, mutta kyse ei ollut myöskään siitä, että niin kuuluu tehdä. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että vanhemmuus ei sovi kaikille, eikä kaikkien tule hankkia lapsia. Ne rahat ja aika, mitä lapsiin menee, niin niillä voisi matkustaa ja opiskella.

Lapsen "hankkiminen" pelotti - miten me selvitään, onko meistä vanhemmiksi jne. Kuitenkin kun se lapsi saapui maailmaan, kaikki sujuikin luonnollisesti. Olemme todella onnellisia tyttärestämme (6 kk) ja aika ei olisi voinut olla parempi. En kadu yhtään, vaikka lapsen mukana katosi vapaus. Olin yllättynyt, miten kiinni äiti on vauvassa. Käytännössä en ole ollut vauvasta erossa yli 5 h, omia menoja minulla on keskimäärin yksi viikossa, vauvan syöttäminen ja nukuttaminen on välillä vienyt jopa 10 h vuorokaudesta. Lisäksi lapsen mukana tuli huoli siitä, ettei hänelle tapahdu mitään pahaa. Myös parisuhde usein kärsii vauvan myötä, joten sen kannattaa olla vakaalla pohjalla ja molempien tulee niellä paljon, että suhde jatkuu. Eli lapsen myötä tulee paljon myös "huonoa", eikä sitä voi enää perua. Jos sitten plussapuolia, niin on ihana nähdä kuinka lapsi kehittyy ja lapsen hymy ja nauru saa hyvälle tuulelle. Vauva tuottaa myös iloa sukulaisille ja kavereille. Uskon myös, että lapsen saaminen kasvattaa vanhempia. Vanhempana on varmasti mukava seurata lasten elämää ja lapsista on seuraa.

Mitä tulee sinun tilanteeseesi, niin selvittäkää, haluatteko ylipäätään lapsia. Ei lapset ole pakollisia. Jos päädytte hankkimaan lapsen, niin kannustaisin ennen sitä tekemään kaikkea, mikä kiinnostaa, mutta mikä on hankalampaa sitten kun on lapsia, esim. juhliminen ja matkustelu. Ehkä sitten kun kokee, että on tarpeeksi nähnyt ja kokenut, niin on sopiva aika hankkia lapsia. Osa jättää lapsen hankkimisen liian myöhään siinä toivossa, että myöhemmin olisi parempi aika, eikä sitten enää kykenekään saamaan lapsia.

 

kiitos Esposa. Juuri tuosa "kriisistä" taitaa olla kyse. Mieheni on aina sanonut haluavansa lapsia, mutta kun eräänä iltana kysyin miksi, hän ei osannut vastata. Ja totesi melkein samaan hengenvetoon, että ehkä hän ei sitten haluakaan lapsia, kun ei osaa asiaa perustella....?! Minua vaan pelottaa (koska en osaa päättää), että päätän saada sen lapsen myöhemmin ja sitten kaduttaakin, jos se ei onnistukaan. Mieli tekisi matkustelemaan. Ja sitten on vielä tuo koirakin. Ja sitten en tiedä mitä tehdä lapsen suhteen. Välillä sitä toivoisi olevansa joku muu.

 

Mulla oli vauvakuume jo nuoresta saakka, tiesin aina että halusin äidiksi ja se tunne on vain vahvistunut. Olen myös vaimo, olen opiskellut ja minulla on kiva ammatti ja työ, mutta äitiys on ollut merkittävin asia elämässäni. Johtuu varmaan osittain siitä että vanhempieni vanhemmuus ei ole ollut kovin "vahvaa", eikä minulla ole ollut turvallista perhettä kuten lapsillani.

 

[QUOTE="huh";23317108]Miten voidaan mielivaltaisesti ottaa huostaan :O? Eikö huostaanotto ole sellainen jota pitkitetään ja tilannetta seurataan liiankin pitkään jne. Oon ainakin sen käsityksen tiedotusvälineistä saanut...[/QUOTE]
Usko mitä uskot mutta varo toisen pilkka voi osua oman nilkkkaan
ehkä yhteistyöhaluttomuuskin vaikutti pitemmän päälle

 

Minulla ei ollut suurta viettiä saada lapsia. Ehkä olenkin enemmän järki-ihminen, ja lapsen hankkimisen plussat ja miinukset yhteenlaskettuna päädyin plussan puolelle . Ehdottomasti kannattaa matkustella ennen lasta. Lapsien kanssa matkustaminen on ihan eri asia.

Et ole vielä kovin vanha, mutta sinuna tekisin kuitenkin päätöksen parin vuoden sisällä. Yli 30-v:nä hedelmällisyys lähtee jyrkkään laskuun. Uskoisin, että lapsettomuuteen päätyminen kaduttaa useammin kuin lapsellisuuteen päättyminen. Lapsista on iloa ja seuraa vuosikymmenien ajaksi.

 

En halua pilkata. käsitit ihan väärin! En vaan voi ymmärtää miten se on mahdollista...
[QUOTE="onneton";23317336]Usko mitä uskot mutta varo toisen pilkka voi osua oman nilkkkaan
ehkä yhteistyöhaluttomuuskin vaikutti pitemmän päälle[/QUOTE]