Oletteko nähneet elokuvan YES-MAN? Mieheni on juuri sellainen no-man ja minä en jaksa sitä! AUTTAKAA MINUA!

[auttakaa kiltit]

Tulen surulliseksi mieheni seurassa, hän on masentava. Minä tarvitsen jännitystä, romantiikkaa, keskustelua (ei mitään hempeilyä, vaan keskustelua esim ajankohtaisista uutisista tms), mutta hän ei niihin kykene. Kaikkeen mitä ehdotan on vastaus ei.

Keskustelin varovasti asiasta parhaan ystäväni kanssa ja hän myönsi huomanneensa tämän jo kun aloimme seurustelemaan. Minä olen räiskyvä ja menevä, mieheni rauhallinen ja suoraan sanottuna TYLSÄ. Ystäväni sanoi vaan toivonneensa, että vastakohdat vetäisivät puoleensa ja kaikki menisi hyvin.

Minä tajusin nyt vasta. Ja nyt meillä on yhteiset lapset, avioliitto, talo ja elämä. Voi minkä olen tehnyt...

Mitä teen?

 

[ap]

up

 

[vieras]

Mun mies on vähän samaa sorttia, tosin hän on lopulta melko hyvin puhuttavissa ympäri. Ärsyttää vaan se, että mikään ei häntä huvita, koskaan ei itse ehdota mitään tekemistä tai menoja. Sellainen perässäraahattava tapaus, joka sitten yleensä vielä murjottaa ja pyörittelee silmiään koko ajan paikassa kuin paikassa. Oon yrittänyt hälle sanoa, että nyt kun meillä on lapsikin, voisi vähän korjata asennettaan. Pelkään että poika oppii samanlaiseksi "ei kiinnosta, ihan typerää" -tyypiksi. Mies olisi mielellään vaan kotona kaikenaikaa. Olen pyytänyt häntä ehdottamaan jotain hänen mielestään kivaa tekemistä, ja aina ehdotukset ovat olleet sellaisia hänen omia juttujaan, joihin minä ja poika emme voi osallistua.

Kyllä sapettaa välillä, vallankin kun itse olen menevämpää sorttia ja aina mielenkiinnolla kokeilemassa kaikenlaista uutta. Lisäksi mieheni on todella epäsosiaalinen, ei oikein osaa olla luontevasti vieraampien ihmisten kanssa. Hänen huumorintajunsa ymmärretään usein ihan väärin, ja toisaalta hän ei näe toisten huumorissa mitään hauskaa. Tämäkin puoli rajoittaa meidän sosiaalista elämää. Mitenköhän sitä tosiaan näin erilaisen miehen kanssa on ajautunut yhteen? Toisaalta mies on luotettava, ahkera auttamaan kotitöissä ja puuhaa mielllään lapsen kanssa. Eli on niitä hyviä puolia sitten kuitenkin enemmän ollut vaakakupissa ilmeisesti. Monesti vaan mietin jo sitä aikaa kun lapset muuttavat omillensa ja jäämme miehen kanssa kaksin, jaksankohan sitten hänen asennettaan enää niin hyvin katsella?

 

[ap]

Mun mies on vähän samaa sorttia, tosin hän on lopulta melko hyvin puhuttavissa ympäri. Ärsyttää vaan se, että mikään ei häntä huvita, koskaan ei itse ehdota mitään tekemistä tai menoja. Sellainen perässäraahattava tapaus, joka sitten yleensä vielä murjottaa ja pyörittelee silmiään koko ajan paikassa kuin paikassa. Oon yrittänyt hälle sanoa, että nyt kun meillä on lapsikin, voisi vähän korjata asennettaan. Pelkään että poika oppii samanlaiseksi "ei kiinnosta, ihan typerää" -tyypiksi. Mies olisi mielellään vaan kotona kaikenaikaa. Olen pyytänyt häntä ehdottamaan jotain hänen mielestään kivaa tekemistä, ja aina ehdotukset ovat olleet sellaisia hänen omia juttujaan, joihin minä ja poika emme voi osallistua.

Kyllä sapettaa välillä, vallankin kun itse olen menevämpää sorttia ja aina mielenkiinnolla kokeilemassa kaikenlaista uutta. Lisäksi mieheni on todella epäsosiaalinen, ei oikein osaa olla luontevasti vieraampien ihmisten kanssa. Hänen huumorintajunsa ymmärretään usein ihan väärin, ja toisaalta hän ei näe toisten huumorissa mitään hauskaa. Tämäkin puoli rajoittaa meidän sosiaalista elämää. Mitenköhän sitä tosiaan näin erilaisen miehen kanssa on ajautunut yhteen? Toisaalta mies on luotettava, ahkera auttamaan kotitöissä ja puuhaa mielllään lapsen kanssa. Eli on niitä hyviä puolia sitten kuitenkin enemmän ollut vaakakupissa ilmeisesti. Monesti vaan mietin jo sitä aikaa kun lapset muuttavat omillensa ja jäämme miehen kanssa kaksin, jaksankohan sitten hänen asennettaan enää niin hyvin katsella?

Tuohan on kuin minun suustani! :O Minä olen myös huolissani, että mies "siirtäisi" asennevammansa myös lapsiin. Ja olen hänelle jopa sanonut, että toivoisin kyllä eläkeikään menessä hänen oppivan hieman keskustelutaitoa... Välillä tuntuu, etten jaksa tuollaista nyrpeänaamaa enää katsella. Toisaalta hänessä on noita samoja sinun luettelemia hyviä puolia...

 

[vieras]

Mun mies on vähän samaa sorttia, tosin hän on lopulta melko hyvin puhuttavissa ympäri. Ärsyttää vaan se, että mikään ei häntä huvita, koskaan ei itse ehdota mitään tekemistä tai menoja. Sellainen perässäraahattava tapaus, joka sitten yleensä vielä murjottaa ja pyörittelee silmiään koko ajan paikassa kuin paikassa. Oon yrittänyt hälle sanoa, että nyt kun meillä on lapsikin, voisi vähän korjata asennettaan. Pelkään että poika oppii samanlaiseksi "ei kiinnosta, ihan typerää" -tyypiksi. Mies olisi mielellään vaan kotona kaikenaikaa. Olen pyytänyt häntä ehdottamaan jotain hänen mielestään kivaa tekemistä, ja aina ehdotukset ovat olleet sellaisia hänen omia juttujaan, joihin minä ja poika emme voi osallistua.


Tää on suoraan kun meidän miehen kuvaus!! Oisko kyse jostain syndroomasta
Tsemppiä!