M
muuttanut
Vieras
Jos miehen käytöksessä on jotain vikaa niin aina sen voi jotain kautta johtaa kumppanista tai ainakin äidistä johtuvaksi.
Mun mies ei tuo mulle merkkipäivinä kukkia, ei juurikaan lahjoja. Ei siis tee enää nykyään mitään romanttista. Minä yritän toisinaan, vaan ei sitä ykspuoleisesti kauaa jaksa. Ollu kauan jo sellanen, että ei hievahdakkaan sellasten asioiden tekemiseksi, mitkä varsin hyvin itekkin tietää et pitäs tehdä. Niitähän vois tehdä ihan vaikka vuorotellen. En jaksa sanoa enää niistä vaan ootan aikani ja teen ite. Sitten jos sanon vaikka 2-3 krt esim kuukauden aikana jostain asiasta minkä tekeminen lähestyy, niin ei kuitenkaan tee sitä.
Nämä nyt oli vaan esimerkkejä aiheesta. Mutta nyt sitten olen alkanut tajuta, että sehän on minun vikani. Minä olen nitistänyt mieheni orastavan itsetunnon suhteemme aikana, eikä halua enää tehdä asioita, koska minä en ole kuitenkaan tyytyväinen!
Sitä se kulkee varmaan itkemässä baarissa kun vaimo ei ymmärrä ja arvosta! Okei voi v'''ttu että ottaa aivoon, kun ei ilmeisesti tässä elämässä nainen saa osata huolehtia itestään ja osata vaihtaa sitä omaa hehkulamppua. Jos sitten erehdyt joskus neuvomaan jossain asiassa tai mielestäsi joku asia on juosten kustu, niin olet täys riivinrauta ja muuta sellasta. Pakkohan aikusten ihmisten on voida sanoa asiasta ja pystyä keskustelemaan järkevällä tasolla. Mitä se työelämässäkin tulis jos kaikki vaan taputtelis toisiaan selkään ja antas olla ja hommat kusis. Ei vaan kerrottas mitään ettei kukaan loukkaannu, edes ystävällisesti ja asiallisesti.
Nyt tässä tiedän jo, että vastausta alkaa tulla tyyliin että ap on juuri niitä kauheita riivinrautoja jotka ahdistaa ja henkisesti nitistää miehensä ja kyttää ja vahtaa.... No en kyllä ole sitä ikinä tarkottanu tehdä. Aina olen ollu kiinnostunu miehen asioista ja työstä ja koittanu osottaa arvostavani. En vaan osaa olla sellanen heikko neito hädässä ja essu edessä miestään palvova eteerinen ansaikonen. Olen vaan tällanen suorasananen pohjalainen nainen, joka haluaisi olla tasavertaisessa ja arvostavassa parisuhteessa. Jos joku mättää niin se sanotaan, eikä haudata maton alle ja ooteta että ohi menee.
Eli munkin mies on aivan loistava, mutta mä olen vaan sen ajanu sinne kaljapullon pariin ja apatiaan. On se kait sitten todettava, että vanhat kaavat pitää paikkansa ja naisen pitäs olla sellanen heikompi astia ja josta huolta pidetään, muuten ei mies voi olla. Pitäs vissii joko muuttua tai muuttaa.
Mun mies ei tuo mulle merkkipäivinä kukkia, ei juurikaan lahjoja. Ei siis tee enää nykyään mitään romanttista. Minä yritän toisinaan, vaan ei sitä ykspuoleisesti kauaa jaksa. Ollu kauan jo sellanen, että ei hievahdakkaan sellasten asioiden tekemiseksi, mitkä varsin hyvin itekkin tietää et pitäs tehdä. Niitähän vois tehdä ihan vaikka vuorotellen. En jaksa sanoa enää niistä vaan ootan aikani ja teen ite. Sitten jos sanon vaikka 2-3 krt esim kuukauden aikana jostain asiasta minkä tekeminen lähestyy, niin ei kuitenkaan tee sitä.
Nämä nyt oli vaan esimerkkejä aiheesta. Mutta nyt sitten olen alkanut tajuta, että sehän on minun vikani. Minä olen nitistänyt mieheni orastavan itsetunnon suhteemme aikana, eikä halua enää tehdä asioita, koska minä en ole kuitenkaan tyytyväinen!
Sitä se kulkee varmaan itkemässä baarissa kun vaimo ei ymmärrä ja arvosta! Okei voi v'''ttu että ottaa aivoon, kun ei ilmeisesti tässä elämässä nainen saa osata huolehtia itestään ja osata vaihtaa sitä omaa hehkulamppua. Jos sitten erehdyt joskus neuvomaan jossain asiassa tai mielestäsi joku asia on juosten kustu, niin olet täys riivinrauta ja muuta sellasta. Pakkohan aikusten ihmisten on voida sanoa asiasta ja pystyä keskustelemaan järkevällä tasolla. Mitä se työelämässäkin tulis jos kaikki vaan taputtelis toisiaan selkään ja antas olla ja hommat kusis. Ei vaan kerrottas mitään ettei kukaan loukkaannu, edes ystävällisesti ja asiallisesti.
Nyt tässä tiedän jo, että vastausta alkaa tulla tyyliin että ap on juuri niitä kauheita riivinrautoja jotka ahdistaa ja henkisesti nitistää miehensä ja kyttää ja vahtaa.... No en kyllä ole sitä ikinä tarkottanu tehdä. Aina olen ollu kiinnostunu miehen asioista ja työstä ja koittanu osottaa arvostavani. En vaan osaa olla sellanen heikko neito hädässä ja essu edessä miestään palvova eteerinen ansaikonen. Olen vaan tällanen suorasananen pohjalainen nainen, joka haluaisi olla tasavertaisessa ja arvostavassa parisuhteessa. Jos joku mättää niin se sanotaan, eikä haudata maton alle ja ooteta että ohi menee.
Eli munkin mies on aivan loistava, mutta mä olen vaan sen ajanu sinne kaljapullon pariin ja apatiaan. On se kait sitten todettava, että vanhat kaavat pitää paikkansa ja naisen pitäs olla sellanen heikompi astia ja josta huolta pidetään, muuten ei mies voi olla. Pitäs vissii joko muuttua tai muuttaa.
