En ole lto, mutta kommentoin kuitenkin. Oma lapseni meni 1 v 6 kk ikäisenä päiväkotiin, jonka pienten ryhmässä oli silloin 7 lasta. Nyt kun lapsi täyttää kohta 3 vuotta, ryhmässä on lapsia maksimimäärä 12, mutta täyttä ryhmää on harvoin paikalla - osa lapsista kun on vain osa-aikaisesti hoidossa. Oman lapsenikin hoitopäivät ovat olleet ihan kohtuullisia 6,5 -tuntisia.
Lapseni ei ole vaikuttanut tippaakaan stressaantuneelta, eikä ole kierrellyt päiväkodin aidan viertä räkä poskella. Meillä oli aikoinaan parin viikon totuttelujakso päiväkodissa mikä helpotti lapsen sopeutumista ja hän tuntuu viihtyvän hyvin. Menee hoitoon hyvillä mielin ja vilkuttelee iloisesti, on saanut kavereita joista kertoo kotona. Sama henkilökunta on ollut koko ajan, joten lapsen ei ole tarvinnut totutella uusiin ihmisiin. Minulla on pelkästään hyvää sanottavaa päiväkodista.
Tunnen lähistöltä yhden pph:n, joka tupakoi ollessaan ulkona lasten kanssa ja komentaa näitä kuin armeijassa, enkä kyllä keksi yhtään hyvää syytä miksi hän tarjoaisi lapselleni paremman hoitopaikan kuin päiväkoti. On kyllä ihan mukava ihminen, mutta päiväkoti tarjoaa mielestäni sellaista turvallista ja lasta kunnioittavaa hoitoa jota arvostan.