Oletteko käyneet Thaimaassa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Utelias
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Thaimaa on varsin iso maa ja sieltä löytyy monenmoista kohdetta, jossa vierailla. Ilmasto talvella on ihana ja ihmiset tosi ystävällisiä sekä ruoka ihan taivaallista!! Mutta sieltä löytyy myös tosi rumaa sexiturismia ja siihen liittyviä lieveilmiöitä. Me kävimme Phuketin Karon Beachilla reilu vuosi sitten ja se kohde oli tosi rauhallinen ja kiva lastenkin kannalta. Siinä "meidän kylällä" ei juurikaan naiskauppaa käyty eikä transuja näkynyt, muutaman kilomertin päässä olikin sit jo toinen meno. Mutta tykättiin ihan hirveästi ja lapset kärttää koko ajan sinne menon uusintaan.
 
me olimme myös -06 joulukuussa thaimaan phuketissa 2 viikkoa lasten kanssa.
olimme myös karon beachilla joka oli ihana.
seuraavan kerran mennään katalle, rauhallisempi ja vähän pienempi paikka.
ilma on ihanan kuuma/lämmin. ruoka aivan taivaallista, ihmiset ystävällisiä ja pitävät lapsista tosi paljon.
tekemistä riittää niin paljon että meille 2 viikkoa ei riittänyt siihen.. :D

suosittelen todellakin B)
 
Mekin ollaan oltu kerran Karonilla, kerran Katalla ja kerran Khao Lakissa. Kerran kun Thaimaassa käy, niin tekee mieli kyllä uudelleen. Eli suosittelen myös!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tykätään myös:
Mekin ollaan oltu kerran Karonilla, kerran Katalla ja kerran Khao Lakissa. Kerran kun Thaimaassa käy, niin tekee mieli kyllä uudelleen. Eli suosittelen myös!

Mä olen kuullu toin monta kertaa.. ite en ole vielä käynyt kertaakaan, mutta kovasti tekisi mieli.. nyt varsinkin kun olen koulussa tutustunut maan kieleen ja kulttuuriin.. =)
 
Joo-o. IHan pohjoisesta etelään olen sen kolunnut. vuodesta 1994 joka talvi (kaksi talvea Suomessa....), toisinaan 7 kuukautta kerrallaan , toisinaan vain kuukausi, pari.

Siitä voi jo tulkita, että mieleiseni maa =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja PulttiBois:
me olimme myös -06 joulukuussa thaimaan phuketissa 2 viikkoa lasten kanssa.
olimme myös karon beachilla joka oli ihana.
seuraavan kerran mennään katalle, rauhallisempi ja vähän pienempi paikka.
ilma on ihanan kuuma/lämmin. ruoka aivan taivaallista, ihmiset ystävällisiä ja pitävät lapsista tosi paljon.
tekemistä riittää niin paljon että meille 2 viikkoa ei riittänyt siihen.. :D

suosittelen todellakin B)

Millon olette menossa Katalle? Ja kuinka pitkäksi aikaa?
 
itse boikotoin noita seksiturismi paikkoja, joten en varmaan lähde minnekkään lomalle... mutta thaimaa viehättää kyllä kovasti. ehkä otan pään pois per**estä ja otan riskin ja lähden thaimaaseen/thaimaahan...

noi turistirysä paikat ei kiinnosta, mikä paikka siel olis "koskematon", mis ei kauheesti hulinaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja WTF:

Pohjoinen on kiehtova!

Ja ilman seksiturismia ei minulla olisi Mossadia :saint: Made in Thailand

http://www.youtube.com/watch?v=jYXe7afFyzc&mode=related&search=
 
kun gambiassa on käyty niin kai miehenkin pitää jotakin saada ja päästä Thaimaahan :laugh:
Eli kuitenkin koko perheellä kuten Gambiakin.
Thaimaassa ei ole vielä käyty mutta muutamat tuttavat on käyneet ja ehkä mekin tässä joku talvi.
toisaalta jotenkin kiehtoisi joku muu maa sielläpäin ja vähemmän turistinen paikka (Malesiassa, Singaporessa ja Bruneissa olen joskus kauan kauan sitten käynyt). kambotsasta (sorry kirj.vihreet mutta miten se oikeasti Kambodza?? ) jossakin kirjoitettiin ja ehkä se joskus, mutta toisaalta lasten kanssa (vaikka vähän alle ja vähän yli 10 v jo ovat) voisi olla paikka jossa kunnon hotellit ja uima-altaat.
yhdet kaverit juuri tuli HuaHinista ja tykkäsi. Sinä nimim "äiti" miksi karonista tykkäsit enemmän ja mitä HUaHinissa huonoa?
 
Kaks kertaa oon käynyt. Ekalla kerralla pikkuisessa Cha Amissa, noin 4h ajomatkan päässä Bangkokista ja tunnin päässä Hua Hinistä. Rauhallinen paikka, oikea löhölomailijan paratiisi. Hinnat siellä vielä tuolloin edullisemmat, kuin isommissa turistikohteissa. Toisella kerralla olin Phuketin Patong Beachilla ja se ei ollut mun makuun, vaikka nuori oonkin. Aivan liian meluisa ja liikaa menoa. Siihen jatkuvaan diskojumputukseen ja yleiseen hälinään kyllästyi tosi nopeesti ja usein lähettiinkin sitten aina päiväksi muualle. Muutaman tunnin visiitin tein Phi-Phi-saarille ja ne vaikutti aivan taivaalliselta loamkohteelta. Rauhallista, eikä kovin paljoa vielä turisteja. Tilanne saattaa nut olla jo silti eri.
 
Mä haluaisin käydä siellä.
Mun veli oli juuri puolentoista kuukauden reissulla. Kävivät ainakin Bangkokissa, Phuketissa, Koh Samuilla, Koh Sametilla (tai jotain tuonnepäin) ja Pattayalla. Eka reissu oli 2 viikon matka Phuketiin, ja vuosi vuodelta loma pitenee ja kiertävät eri paikkoja enemmän.
Valokuvista ja kertomuksista päätellen ihan harkitsemisen arvoinen lomakohde.
 
Ollaan oltu KhaoLakissa, josta sit kierreltiin Krabin ja Phuketin aluetta, siellä seudulla parasta oli RaileyBeach Krabilla. Sit ollaan tehty muistaakseni 2 kolmen viikon päämäärätöntä palloilureissua. KohChang on ehdottamasti huippu paikka, se on säilyny jotenkin tunnelmallisempana kun muut saaret. HuaHin on kiva; sopivan kokoinen, tarpeeksi pieni että sen saa äkkiä haltuun mutta tarpeeksi suuri, että sieläon kaiki tarvittava. Pattaja on mitä sen hauaa olevan, mutta ei se mikään löhöilijän paratiisi ole. Tai miksei se voi olla sitäkin, kun valitsee hotelin jostain vähän keskustan ulkopuolelta niin, ettei hotellilta juuri tarvitse poistua.
Bangok on...miten sen nyt sanois...Ei niin elämykselinen kun kaikkien matkaoppaiden hokemasta "sitä joko vihaa tai rakastaa" lauseesta vois pätellä, mutta toki se on ihan jännä.
 
Me oltiin reppumatkailemassa 3 viikkoa nelivuotiaan kanssa, kaikki meni todella hienosti, välteltiin turistikohteita ja asuttiin bungaloweissa, tutustuttiin paikallisiin... kun menen toisen kerran, niin samalla lailla, eli ei hotellimatkailua, vaan juuri tuollaista rauhallista oleilua pienemmissä paikoissa, jossa ei kyllä mitään seksiturismia näy - ja vähänlaisesti sitä muutakaan turismia. Lapsellekin jäi tosi mukava kuva maasta, ja alituiseen kyselee että milloin taas mennään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihastunut:

mitä lentoliput maksoi? mikä firma?
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:

Vastaan, vaikkaei multa kysytty, kun seuran niitä miltei päivittäin ja elän toivossa, että olis rahaa...Lennot saa aina 700-800 euron väliin, mutta joskus saa alle 700, ihan netin hakukoneilla löytyy parhaat.
Meillä on ollu kerran E-bookersilta ostettu matka, sillon olilentoyhtiö SAS ja sit joskus oli Stoccan hulluillapäivillä joku ihan naurettavan hintanen, en enää muista hintaa, Finnairin lento.

Yhteistyössä