Oletteko jättäneet eskarilaisen yksin kotiin? Ja millaisista ajoista on kyse?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mietintää...
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mietintää...

Vieras
Meillä aika tarkalleen 6,5-vuotias poika joka elokuun alussa täyttää siis 7 vuotta. Hänelle on usein ollut kova halu jo jäädä pieniksi ajoiksi kotiin yksin (kun käytän koiran lenkillä, juoksen lähikaupasta pari ruoka-tavaraa yms..)

Puhelimen sai joululahjaksi ja osaa sitä käyttää. Mietin itse että täytyyhän pojan jäädä hetkiksi yksin syksyllä kun koulu alkaa ja on itse osoittanut halukkuutensa ja kokee pärjäävänsä.

Hölmö kysymys mutta pohdiskelen että uskallanko jo kokeilla pieniä aikoja ja jättää hänet yksin.. Miten teillä muilla on toimittu?

Kertoisitteko kokemuksia, miten teillä muilla on toimittu =) Poika on siis vanhin lapsista ja nyt tuli eteen tämäkin probleema =)
 
Ollaan jätetty ja hyvin on mennyt. Ole vain tyytyväinen että lapsi itse haluaa. Aluksi vaikkapa 30 minuuttia siten että lapsi saa soittaa, jos tarvis.

Yksinoloon kuitenkin selvät säännöt mitä saa tehdä esim. Oven avauksista ja kavereista ja syömisistä ym.
 
En tuota pidemmäksi aikaa kuin sinäkään. Kaupassa käynnin ajan on voinut olla myös kavereiden kanssa tai kavereillaan. Riippuu lapsestakin. Haluaako jäädä yksin vähäksi aikaa tai pelkääkö? Pimeä talviaika on monelle lapselle kynnys jäädä yksin.
 
Juuri noista säännöistä yksin ollessa ollaan jo puhuttukkin, oven aukaisuista ja jääkaapin koluamisesta jne.. Poika on aina ollut melkoisen reipas ja nytkin sanoo että haluaa jäädä kotiin jos olen n. 15-30 m. pois (juurikin kaupassa, koiraa käyttämässä tms..) Pienemmät toki mukana silloin.

Olen vaan jo jonkun aikaa pohtinut, kun tätä keskustelua ollaan kotona käyty, että teenkö "oikein" jos jätän yksin pieniä hetkiä, vaikkakin varmasti osaa käyttäytyä yksin ollessaan ja osaa soittaa tarvittaessa sekä vastata puhelimeen jos soitan..

Hyvin ristiriitaiset ajatukset on tämän aiheen kanssa ollut. Anoppi on sitä mieltä ettei missään nimessä saa jättää yksin kotiin vielä.itse olen sitä mieltä että kerran poika haluaa jäädä ja jopa ihmettelee, miksi aina pitää lähteä mukaan nopeille "reissuille", niin miksei olisi syytä nyt jo harjoitella pieniä hetkiä yksin olemista koska väkisinkin se tulee eteen koulun alkaessa.

Taidan lähipäivinä tehdä hetken mittaisen kokeilun!
 
Minä pohdin samaa vuosi sitten. Itsellä oli syyllinen olo yksin jättämisestä. Mutta kun lapsi itse halusi olla yksin mieluummin kuin lähteä kymmenen minuutin kauppareissulle mukaan, niin sai sitten jäädä kotiin puhelimen kanssa. Ensin 15 minuutiksi, myöhemmin puoleksi tunniksikin ja pisin aika oli jo 1,5 tuntia, niin että olin muutaman minuutin päässä kotoa (aika oli tuntunut jo vähän liian pitkälle). Omatuntoani vakuuttelin sillä, että koululaiset joutuvat monissa perheissä olemaan jo paljonkin yksin, niin voi kai sitä harjoitella vähän etukäteen jos lapsi itse haluaa ja vanhempi on kuitenkin tarvittaessa lähellä.
 
Kiitos teille vastanneille! Olen itsekkin noiden lyhyiden kokeilujen kannalla ja poika itse siis todella pyytää saada jäädä kotiin pieniksi hetkiksi. Jäin vain pohtimaan noita anopin kommentteja ja aloin epäillä, jätänkö "heitteille" jos annan 15-30 min näin aluksi jäädä yksin. Soittaa poika voi siis koska vain ja ajattelin itsekkin ensimmäisellä kokeilulla soittaa vaikka parkkipaikalta ennen maitopurkin hakemista, että kaikki on ok!

Ja toki pidemmät kauppareissut ja koiran juoksutukset tehdään vielä yhdessä mutta pienistä yksin olemisen hetkistä aloitetaan. Eikä siis missään nimessä ole pakkokaan jäädä jos mukaan haluaa.
Useimmiten olen kuitenkin lähi-aikoina kuullut murinaa siitä miksi ei saa jo jäädä sitä pikku-hetkeä yksin koska on jo iso ja haluaa jäädä kotiin ja kertoo pärjäävänsä ja osaa soittaa ja ja ja =D =D
 
Kiitos teille!! Mietin tätä aloittaessani että kamalaa, jos joku kertoo jo oman eskarilaisen olleen tunti tolkulla yksin ja koen olleeni aivan liian kireä asian suhteen. Tai päinvastoin: ei minuuttiakaan ennen koulun alkua koska olen heitteille jättäjä jos niin teen =D Aika samanlaisia on teidän muiden ajatukset tämän suhteen kuin minulla joten taidan aloittaa sopivan hetken tullen kokeilemisen, silloin kun poika itse sitä haluaa.

Näkemyksiä ja kokemuksia olis kiva kuulla teiltä tämän läpikäyneiltä vielä lisääkin!! Nyt mentävä nukkumaan mutta seuraan kyllä tätä aloitustani tässä lähipäivinä =)
 

Yhteistyössä