on omakohtaista kokemusta. Mies istui "nuoruuden typeryyksiä". Niiden käsittely venyi hovioikeuksineen niin pitkälle, että olivat tapahtuneet jo noin 1,5 vuotta ennen kuin alettiin seurustelemaan. Kun alettiin seurustelemaan oli mies vakituisessa työssä ja jo monella tapaa elämäänsä itse parempaan muuttanut. Tää jälkimmäinen painoi vaakakupissa enemmän.
Mies istui avovankilassa, jossa pääsi käymään kerran viikossa/pari tuntia kerrallaan. Soittamaan sieltä pystyi aika vapaasti ja kirjoittelin miehelle ahkerasti. Tuossa paikassa oli mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että mies pystyi tekemään töitä sen tuomionsa ajan, joka siis oli 9kk istumista (ja sitten ehdollista päälle). Kun sai tehdä töitä ja treenata salilla ja siellä avovankilassa liikkua ja olla aika vapaasti, niin säilytti itse ns. "mielenterveytensä". Kotiin paluu sujui ongelmitta.
Meidän suhteelle ei ollut tuosta ajasta haittaa. Olen vaan sanonut, että uutta keikkaa en lupaa kestää. Nyt kun meillä on lapsi (sillon ei ollut), olen sanonut ettei minusta lapsen kuulu käydä isäänsä linnassa katsomassa.