Oletko omasta mielestäsi aina oikeassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hjarto
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hjarto

Vieras
Niin, oletko ? Ja jos olet, niin kuinka hauskaa seuraa ajattelet olevasi asteikolla yhestä kymmeneen. Minä tiedän ihmisiä jotka eivät ole omasta mielestään ikinä väärässä, lähinnä nauretaan heille päin naamaa säälinsekaisin fiiliksin. Kukaan jaksa enää väitellä heidän kanssaan, kaikki sanoo vain että joo, joo olet oikeassa, muuten asiasta jauhettaisiin 10 tuntia putkeen eikä mistään muusta puhuttaisi tai tehtäisi mitään koko illan aikana, menisi joka illanvietto tai vierailu ihan päin peetä jos ei anneta periksi.
 
Valitettavasti olen tällainen ihminen tietyissä asioissa. Toisaalta asioissa, joista en oikeasti mitään tiedä, olen kyllä ihan avoimen tietämätön ja voin sen myöntää. Ja hauskahan en kyllä ole ollenkaan. Ihan mukava ja ystävällinen kuitenkin (mielestäni).
 
Moni ei pysty myöntämään, että on väärässä vaikka lyöt eteen minkälaista faktaa hyvänsä. Koska fiksummat eivät jaksa jänkätä 10 tuntia, niin antavat periksi. Tälläisille ihmisille syntyy myös vääriä käsityksiä omasta itsestä koska jotkut tosiaan luulevat, että ovat aina oikeassa ja että muut pitävät häntä kovinkin fiksuna vaikka lähinnä kaikki pitävät täyspellenä.
 
On asioita, joissa olen aivan varma oman tietoni oikeellisuudesta ja sellaisessa tapauksessa seison kyllä mielipiteeni takana vankasti.

Sitten on asioita, joista en tiedä hevonhäntää mutta välillä on kiva ärsyttää/provosoida muita kärkevillä kommenteilla

Mielipideasioissa en väitä koskaan, että mun mielipiteeni on ainoa oikea tai että kaikkien täytyy olla mun kanssani samaa mieltä
 
En ole aina oikeassa, mutta en näe syytä väitellä jos on olemassa se mahdollisuus että olen täysin väärässä. Erikseen sitten asiat joissa ehdotonta totuutta ei ole edes olemassa.
 
Kyllä minusta se kertoo enemmän ihmisen älykkyydestä jos pystyy myöntämään jos on väärässä tai muuttamaan kantaansa, eikä pidä jääräpäisesti kaikesta kiinni. Minä olen monissa asioissa ollut ehdoton, mutta kun minulle on perusteltu ja lyöty faktaa pöytään, niin ei ole mitään ongelmia myöntää jos olen väärässä tai mielipiteeni on oikeasti ihan perseestä.
 
Kyllä minusta se kertoo enemmän ihmisen älykkyydestä jos pystyy myöntämään jos on väärässä tai muuttamaan kantaansa, eikä pidä jääräpäisesti kaikesta kiinni. Minä olen monissa asioissa ollut ehdoton, mutta kun minulle on perusteltu ja lyöty faktaa pöytään, niin ei ole mitään ongelmia myöntää jos olen väärässä tai mielipiteeni on oikeasti ihan perseestä.

No jos tosiaan päivänselvien faktojenkaan jälkeen ei tilanne muutu, niin silloin tosiaan lienee parasta antaa asian olla. Tämä tyyppi tietää kyllä silloin itsekin, että on "hävinnyt", mutta ei vain voi sitä sanoa ääneen.
 

Yhteistyössä