Oletko naimisissa todellisen rakkautesi kanssa vai sen, jonka sait?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Terve:
Alkuperäinen kirjoittaja tsiis:
no ei kai kukaan usko "siihen oikeaan" tai "rakkauteen ensi silmäyksellä"..

Uuh, sää oot varmaan mun mutsi. Aina yhtä iloinen ja positiivinen ;)

jees. kuulostipa tosiaan tuolta, mutta tarkoitus oli lähinnä aatella, että eiköhän tältä pallolta löydy kuitenkin useampi vastakappale jokaiselle :D sattuma törmyyttää sitten yhteen tai useampaa tällaiseen elämän varrella :D
 
mä ihan todellisen rakkauteni kanssa aviossa ole. :D Aikas köyhää olisi, jos olisi pitänyt feikata nämä reilut 12 yhdessäolovuotta.

Ja ei, mä en usko siihen, että jokaiselle on olemassa vain se yksi ja ainut oikea. Jos me mieheni kanssa jostain syystä eroaisimme, niin tuskinpa minä kuitenkaan loppuelämääni yksin viettäisin surkutellen ainoan oikean rakkauteni menetystä.
 
Miehen, joka on kunnollinen. En ole tyytynyt, mutta en voinut ottaa sitä, jota rakastin/rakastan. Lapset tulee ensin.

Kaikkien todelliset rakkaudet kun ei ole kunnollisia isukkeja ja biologinen kello meillä naisilla tuntuu olevan (ainakin melkein) kaikilla...
 
varmaan sen kuka huoli...eipä ole juur muita ollut ja olin niin yksin aikoinaan niin otin ton miehen siihen sit kanssani asumaan ja tässä sitä ollaan... en tiedä
 
Olin naimisissa 11v sen kanssa, jonka sain, en tuntenut aidosti rakastavani ja sehän ei sitten kantanut pidemmälle, vaikka kuinka tein töitä asian kanssa. Mies oli kunnollinen. Nyt rakastan, voi taivas että rakastan, en ole naimisissa, enkä varmaan menekkään, mies on jollain tapaa "renttu", eikä hänestä ehkä ole "isäpuoleksi" lapsilleni. Olen ajatellut meneväni nyt näin, asutaan erillään, seurustellan ja rakastetaan, mutta yhteen ei muuteta. Se riittää molemmille. Nyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mä taidan olla sen kanssa jonka sain ja joka minut huoli, ei ole koskaan ollut menekkiä miesmarkkinoilla.

Mulla oli kolmesta mistä valita. Yksi oli kiltti ja tunnollinen, yksi hullu seksikäs ja huihapeli, ja yksi sielunkumppanini, mutta vähän arvoituksellinen (haastava) . Valitsin viimeisen. Mieheni on yhä arvoitus, mutta rakkaus kasvaa vaan ajan myötä. En koskaan menisi naimisiin, ellen todella tuntisi olevani ainutlaatuinen jollekin.
 
Todellisen rakkauden. Alkuaikojen kipinäkin löytyy kun vähän arjen pintaa raaputtaa:-) Pahojakin kriisejä ja riitoja on ollut, mutta tulevaisuus näyttää hyvältä. Tärkeintä ei ole ongelmattomuus vaan se kuinka niistä selvitään.
 
En, edelleenkin mietin päivittäin ex-poikaystävää, jonka jätin, koska halusin elää... Ja tästä on aikaa jo 17 vuotta. Hän olisi halunnut minut takaisin (kuin myös) vajaa 10 vuotta sitten, mutta ajattelin lapsia ja jäin.

Naimisiin mennessä olin hyvin rakastunut, vaikka miehelläni oli jo silloin omat oikkkunsa.
 
No jaa... tänään tuntuu että kyllähän tuo menettelee, toisena päivänä (ja yleensä ) tuntuu siltä että on se todellinen, ainoa oikea rakkaus minulle. Nyt vain huono aamu takana niin tuntuu että kai se kelpaa:(

On kyllä mahtava aviomies ja isä ja välittää minusta aidosti. Nyt kun olen viimeisillään raskaana ja on muutenkin pieniä lapsia niin tuntuu että läheisyyttä ei niin kauheesti ole ja siksi miettii et onko tää tosi rakkautta vai mitä.
 
Todellisen rakkauden kanssa.
Tosin ruusunpunaiset lasit menivät rikki kun menimme naimisiin ja mietin joskus että olisiko sittenkin pitänyt huolia joku "tylsempi" jota olisi ehkä ajan kanssa oppinut rakastamaan.
 

Yhteistyössä