Oletko koskaan pettänyt?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tytsi-89
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja sasasi:
tässä esimerkki pettämistilanteesta, johon vaikka tytsi itse voi joutua:

olipa kerran nainen ja mies, ja he rakastuivat tulisesti. rakastuminen johti tietenkin sänkyyn, mutta eipä kaikki sujunutkaan, nainen ei onnistunut saamaan orgasmia. no, tuon takia ei kukaan tietenkään eroa rakkaastaan, joten nainen vaan odotteli, antoi ajan kulua, ja pari tutustui toisiinsa enemmän, ja rakastuivat enemmän.
pitkään he yrittivät saada naisenkin nauttimaan, mutta lopulta he luovuttivat. seksistä tuli molemmille vaan pakkopullaa. mies aina sillon tällön yritti, mutta homma jäi lopulta vaan rynkytykseksi. nainen luopui toivosta saada ikinä.

mutta kun kaikki muu oli hyvin suhteessa, niin yhdessä pysyttiin. no, eräs kaunis ilta nainen lähti tyttöporukassa baariin, ja tapasi toisen miehen. kännissähän ne estot lähtevät, ja nainen löysi itsensä toisen miehen sängystä. ja sai orgasmin. ja toisen ja kolmannen. nainen riemastui, ikinä ei olisi uskonut pystyvänsä siihen!
kotona tietenkin iski paha morkkis, mutta nainen päätti olla kertomatta miehelleen pettämisestään. vähän ajan kuluttua nainen otti oppimansa käytäntöön, ja opetti miehelleen kädestä pitäen mitä tehdä.
liitto lujittui, pari tuli todella onnellisiksi yhdessä, he tekivät lapsia ja elelevät nyt onnellisina.

oliko petos oikeasti moraalitonta ja väärin?

tämä on siis eräs tositapahtuma, erään vanhan ystäväni. joka on nykyään erittäin onnellinen. ja myös hänellä on korkea moraali ja hyvä itsetunto...

siinäpä dilemmaa pohdittavaksi :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja elämän kevät:
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Alkuperäinen kirjoittaja elämän kevät:
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Alkuperäinen kirjoittaja elämän kevät:
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Silti jotkut ovat alttiimpia pettämiselle kuin toiset, toisten kynnys pettämiselle on matalampi kuin toisten ja esim. heikko luonne/itsehillintä on yksi vaaratekijä.

voi jösses, ÄLÄ PUHU ASIOISTA, joita et ymmärrä! onko tämä nyt niin h**vetin vaikeaa?!

sinä ET AIO PETTÄÄ ETKÄ TULE KOSKAAN ELÄMÄSSÄSI 100% VARMUUDELLA PETTÄMÄÄN, koska olet PAREMPI KUIN MUUT.

ihan kiva, mutta lopeta nyt tuo joutava jankkaaminen. me KAIKKI TIEDÄMME sinun mielipiteesi, ymmärrätkö?!

Se koira kilahtaa, johon kalikka kalahtaa vai? On mielestäni aivan järkeenkäypää, että esim. heikko luonne on yksi vaaratekijä pettämiselle, ei ainoa, mutta yksi niistä. Jotkut ihmiset hallitsevat himonsa paremmin kuin toiset, enkä puhu nyt itsestäni vaan ihmisistä yleensä.

juu, minä olen heikko ja kärsimätön luonne enkä häpeä sitä myöntää. vielä 3 vuotta sitten olin tuollainen pikku perfektionisti kuten sinäkin, mutta sitten tuli seinä vastaan.. elämä opettaa.

yhtä asiaa minun on erityisen vaikea sietää ja se on absoluuttinen tyhmyys. (heijastuu useimmiten juuri juupas-eipäs -väittelyissä)

Ja nyt teit sitten johtopäätelmän, että kaikki ihmiset ovat luonteeltaan heikkoja ja kärsimättömiä? Mä en ole luonteeltani heikko ja tiedostan sen jo nyt. Mutta ei se silti musta tee sua parempaa ihmistä.

jokainen ihminen ON heikko, myös sinä tytsi. minun ja sinun ero on vain ja ainoastaan siinä, että minä uskallan myöntää heikkouteni, sinä et.

elämä opettaa, rohkeasti vain tulta päin! :laugh:

Mutta katsos kaikkien heikkous ei ole juuri se pettäminen, minullakin on muita heikkouksia, mutta tiedostan ettei pettäminen kuulu heikkouksiini. Miten selität sen, että on todella monia ihmisiä, jotka eivät koskaan petä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Mutta katsos kaikkien heikkous ei ole juuri se pettäminen, minullakin on muita heikkouksia, mutta tiedostan ettei pettäminen kuulu heikkouksiini. Miten selität sen, että on todella monia ihmisiä, jotka eivät koskaan petä?

riippuu tietysti hyvin pitkälle pettämisen määritelmästä. :) minulle henkilökohtaisesti esimerkiksi henkisen tason pettäminen on paljon pahempaa kuin sänkyyn meneminen jonkun tuntemattoman kanssa. en minä ole väittänyt, että JOKAINEN pettää AINA (enkä koskaan väittäisi, koska se on yleistämistä). minä olen varautunut siihen, että kuka tahansa voi pettää minut, mutta en tietenkään aktiivisesti siihen pyri tai sitä odota.

hyväksyn myös sen, että minun heikkouteni tulevat muuttumaan (jopa vaihtumaan) tulevaisuudessa. nyt teen töitä kääntääkseni nykyiset heikkouteni vahvuudeksi, tällöin väkisinkin (varsinkin tällaisella yksinkertaisella korkeakoulutetulla blondilla) toiset asiat (ehkä juuri ne nykyiset vahvuuteni) jäävät vähemmälle huomiolle tässä prosessissa nimeltä itsensä kehittäminen.
 
Haluaisitko Tytsi kertoa minulle, että miksi asettelit avauksesi otsikon noin? Sinulle on kerrottu monenlaista tarinaa ja näkökulmaa, mutta huoh, sivulla 18 sinä olet yhä siinä ruudussa numero yksi. =)
 
Ketju menee koko ajan tyhmemmäksi, ihmiset tarkoittavat ihan eri asioita ja sitten kinastellaan ihan turhasta. Esim. kaikki määrittelevät jo pettämisenkin eri tavalla...puhutaanko me nyt henkisestä vai fyysisestä pettämisestä?

Lähinnä suututtaa se, kun ihmiset luulevat voivansa tietää mun asiat ja ajatukset, vain koska ovat itsekin olleet nuoria ja ajatelleet näin..kaikki ihmiset ovat erilaisia, joidenkin tärkeimmät periaatteet kantavat läpi elämän, toisten ei. En voi sille mitään, että olen LÄHES varma, etten koskaan petä tai harrasta yhden illan juttuja..poikkeuksena ääritilanteet, esim. jos olen 30v:nä vielä neitsyt niin voisin ehkä hankkia yhden illan jutun. Ei se voi olla teiltä pois, tunnen itseni paremmin kuin kukaan muu. Toisista en sitten taas voi mennä vannomaan..en koskaan sano tietäväni 100% varmuudella, ettei kumppanini petä.

En halua tuomita ketään, mutta en myöskään pidä siitä, että luulette tietävänne, mitä mä tulen kokemaan elämässäni, totuus kun sattuu olemaan, että on hyvin epätodennäköistä, että pettäisin koskaan. Yksittäinen väärä teko ei tietenkään tee koko ihmistä jotenkin huonoksi..eli ei pettäminen vielä tee ketään pahaksi. Jos multa kysytään mielipidettä pettämisestä, vastaan rehellisesti, että se on mielestäni täysin moraalitonta..muiden pettämiset ei kuitenkaan kuulu mulle.
 
:attn: tytsi kun nyt siinä olet niin vastaisitko aiempaan kysymykseeni? vai jätätkö tahallasi vastaamatta heti kun tulee vähän vaikeampi dilemma?

kyllä on teini-iässä ja uhmaiässä paljon yhtäläisyyksiä.. :D tää tappelu täällä muistuttaa mua mun ja lasten tappeluista, kun lapsi aina vastaa että EI joka asiaan, muttei tietenkään osaa perustella.. =)

voi että kun olin itsekkin sinisilmäinen siinä 16kesäisenä..ihan ois voinu olla toi tytsin kirjotus ja inttäminen mun teinipäiväkirjasta. :D onneksi tullaan vanhemmiksi ja viisaammiksi..
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Lähinnä suututtaa se, kun ihmiset luulevat voivansa tietää mun asiat ja ajatukset

Etpä säkään tunnu oikeasti hyväksyvän sitä, että ihmisiä on erilaisia etkä voi tietää heidän ajatuksiaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
[Mutta katsos kaikkien heikkous ei ole juuri se pettäminen, minullakin on muita heikkouksia, mutta tiedostan ettei pettäminen kuulu heikkouksiini. Miten selität sen, että on todella monia ihmisiä, jotka eivät koskaan petä?

No maailmassa on paljon ihmisiä joille ei tule edes tilaisuutta ;) Sellasia jotka on vaivalla löytäneet yhden tyypin joka niiden kans haluaa olla, juu nou, kummajaisia ;)
Mutta jos ihan oikeasti asiaa pohditaan, niin ei kai tuota tarvitse sen kummemmin selitellä. Maailmassa tosiaan on paljon ihmisiä jotka ei petä, ja paljon niitä jotka pettää. Eihän tässä loppujen lopuksi edes siitä olla keskusteltu, vaan siitä kuinka sä voit 18-vuotiaana sanoa "minä en koskaan..." Kuten isäni joskus aikanaan mulle sanoi vastaavan kommenttini jälkeen: "kyllä maailma sua vielä opettaa, lapsukaiseni" Oikeassa oli, perhana :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Haluaisitko Tytsi kertoa minulle, että miksi asettelit avauksesi otsikon noin? Sinulle on kerrottu monenlaista tarinaa ja näkökulmaa, mutta huoh, sivulla 18 sinä olet yhä siinä ruudussa numero yksi. =)

No, eikös tähän tyyliin ole jo totuttu. Muisteleppa Candide Potter-aloitusta. "Onko ketään joka ei ole lukenut yhtään Potter-kirjaa..?" Viaton kysymys ja sitten alkaa jankkaminen. Miksi ei. Sadut ovat hyviä. Jokaisen aikuisen pitäisi lukea satuja. Sadut ovat hyvää mielikuvituksen ravintoa. Kaikkien pitäisi lukea niitä, koska minäkin luen.. Sama teema toistuu tässä. Viaton alkukysymys ja sitten syyllistetään pettäjiä ja kiillotetaan omaa pyhimyksenrinkulaa..

Ja alkuperäiseen kysymykseen vastaus. olen pettänyt edellisessä suhteessani silloisen ex:n kanssa, jolla hänelläkin oli jo uusi tyttöystävä.. Tapasimme baarissa ja virkistettiin muistia. :D Ei nolota. Tällä hetkellä ainakaan en näe mitään syytä miksi pettäisin nyxääni. Menot on menty ja eri miehet kokeiltu. Tän kanssa hyvä olla. :heart:

Pitänee allekirjoittaa tää kun ei edellisessä viestissä nimi näy... :whistle:

melle
 
Suhteemme katkesi muutama vuosi sitten puoleksi vuodeksi minun tyhmäilyni takia :headwall: Palttiin sitten yhteen, kaksi lasta on siunaantunut eikä enää ole pettämiset käyneet mielesäkkään. Ihanainen mieheni onneksi minut huoli takasin :heart:
 
Olen edellisessä suhteessani. Harmittaa vieläkin, kun ei ollut niin paljon munaa. että olisin reilusti päättänyt edellisen suhteen ensin, vaan käytin pettämistäni verukkeena lopettaa seurustelu. Turhaa tuskaa jokaiselle osapuolelle. :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hömppä:
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Alkuperäinen kirjoittaja Tuitsu:
Sitten kun minä menen naimisiin. Niin minä en koskaan eroa.Kyllä sen voi tietää koska on itseään tutkinut ja tunttee oman luonteensa. Minä olen niin hyvä keskustelemaan että kaikki ongelmat selvitetään. Ja eihän mitään ongelmia tule koska me molemmat olemme moraalisesti hyviä ja vahva luonteisia ihmisiä. Ja kun on vierestä katsonut kun jotkut eroaa, tietää ihan kaiken ja osaa välttää että näin ei käy.

Täysin eri asia, eroamisesta ei voi yksin päättää vaan se on ihan yhtä paljon kiinni siitä puolisosta. Sen sijaan pettäminen on vain itsestä kiinni.

Väärin. Ei ole vain itsestä kiinni. Vaikeudet liitossa voi ajaa pettämisen tielle. Avioliitto on toisen huomioonottamista, ja jos toista ei huomioida eikä ole hyvä olla, ei saa tarpeeksi rakkautta niin voi joutua väärille teille. Silloin jos pettää voisi näissä tapauksissa myös se toinen osapuoli (petetty) miettiä olisiko voinut tehdä jotain eri tavalla.

ja taas päästään tähän.. et petetyn vikahan se. vaikeuksia liitossa voi parantaa monella muulla tavoin kuin pettämällä. täähän on pettäjän mielestä valan loistava syy: "kumppani on niin kamala et tuhoampa kostoksi hänen luottamuksensa kaikkiin muihinkin" "ja minähän en tee mitään väärää kun on niin hyvä syy".. näitä "hyviä" syitähän löytyy miljoonia.. kai jokainen pettäjä yrittää oikeuttaa tekonsa edes jollakin, syyttelemällä toista. ei ole taas ihme et ihmiset voi huonosti.. toi satutti mua niin mun on satutettava takas ja vähän kovempaa. huoh. vaikka suhteen huonouteen tarvitaan kaksi, ratkaisun pettämisestä tekee vain ja ainoastaan pettäjä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Haluaisitko Tytsi kertoa minulle, että miksi asettelit avauksesi otsikon noin? Sinulle on kerrottu monenlaista tarinaa ja näkökulmaa, mutta huoh, sivulla 18 sinä olet yhä siinä ruudussa numero yksi. =)

No, eikös tähän tyyliin ole jo totuttu. Muisteleppa Candide Potter-aloitusta. "Onko ketään joka ei ole lukenut yhtään Potter-kirjaa..?" Viaton kysymys ja sitten alkaa jankkaminen. Miksi ei. Sadut ovat hyviä. Jokaisen aikuisen pitäisi lukea satuja. Sadut ovat hyvää mielikuvituksen ravintoa. Kaikkien pitäisi lukea niitä, koska minäkin luen.. Sama teema toistuu tässä. Viaton alkukysymys ja sitten syyllistetään pettäjiä ja kiillotetaan omaa pyhimyksenrinkulaa..

Ja alkuperäiseen kysymykseen vastaus. olen pettänyt edellisessä suhteessani silloisen ex:n kanssa, jolla hänelläkin oli jo uusi tyttöystävä.. Tapasimme baarissa ja virkistettiin muistia. :D Ei nolota. Tällä hetkellä ainakaan en näe mitään syytä miksi pettäisin nyxääni. Menot on menty ja eri miehet kokeiltu. Tän kanssa hyvä olla. :heart:

Tässä taitaa olla kyllä perää :D Minusta on kiva, jos puolin ja toisin on sitä ymmärrystä tai ainakin yiritystä siihen, esimerkiksi pitemmälle elämäänsä eläneillä nuorta ihmistä ja hänen ehdottomuuttaan kohtaan, mutta myös nuorella ymmärrystä, että ei ehkä sittenkään vielä tiedä ihan kaikkea. Silloin on mahdollista, että kumpikin osapuoli oppii jotain, se vanhempi kenties ajattelisi, että ah olipa ihana olla itsekin nuori ja ajatella noin, kirkasotsaisesti. Ja kenties sitten olla itselleen armollinen, kun ei se elämä sitten ollutkaan pelkkää juhlaa, vaan myös ruusuilla tanssimista :saint: Ja nuori voisi ajatella, että ahaa, noinkin voi siis käydä ja siitäkin voi selvitä ja minullekin ehkä tulee tapahtumaan monenlaista, sellaista mitä en ole toivonut, mutta josta kuitenkin voin oppia....

Alkuperäinen kirjoittaja sasasi:
tässä esimerkki pettämistilanteesta, johon vaikka tytsi itse voi joutua:

olipa kerran nainen ja mies, ja he rakastuivat tulisesti. rakastuminen johti tietenkin sänkyyn, mutta eipä kaikki sujunutkaan, nainen ei onnistunut saamaan orgasmia. no, tuon takia ei kukaan tietenkään eroa rakkaastaan, joten nainen vaan odotteli, antoi ajan kulua, ja pari tutustui toisiinsa enemmän, ja rakastuivat enemmän.
pitkään he yrittivät saada naisenkin nauttimaan, mutta lopulta he luovuttivat. seksistä tuli molemmille vaan pakkopullaa. mies aina sillon tällön yritti, mutta homma jäi lopulta vaan rynkytykseksi. nainen luopui toivosta saada ikinä.

mutta kun kaikki muu oli hyvin suhteessa, niin yhdessä pysyttiin. no, eräs kaunis ilta nainen lähti tyttöporukassa baariin, ja tapasi toisen miehen. kännissähän ne estot lähtevät, ja nainen löysi itsensä toisen miehen sängystä. ja sai orgasmin. ja toisen ja kolmannen. nainen riemastui, ikinä ei olisi uskonut pystyvänsä siihen!
kotona tietenkin iski paha morkkis, mutta nainen päätti olla kertomatta miehelleen pettämisestään. vähän ajan kuluttua nainen otti oppimansa käytäntöön, ja opetti miehelleen kädestä pitäen mitä tehdä.
liitto lujittui, pari tuli todella onnellisiksi yhdessä, he tekivät lapsia ja elelevät nyt onnellisina.

oliko petos oikeasti moraalitonta ja väärin?

tämä on siis eräs tositapahtuma, erään vanhan ystäväni. joka on nykyään erittäin onnellinen. ja myös hänellä on korkea moraali ja hyvä itsetunto...

Tämä on hyvin hankala esimerkki enkä ole tarkoittanut missään vaiheessa tällaisia tilanteita, olen puhunut lähinnä näistä selkärangattomista pettäjistä, jotka pettävät useita kertoja, niitä, jotka pettävät, vaikka seksielämä toimisi normaalisti puolison kanssa, jännityksen hakijat jne. jne.

Tuossa esimerkissäsi pettämiselle on jo huomattavasti inhimillisempi syy, tuskin kovin suuri osa pettämisistä on tämänkaltaisia. Vaikea sanoa, mitä itse tekisi tuollaisessa tilanteessa...tämä tosiaan voisi olla tilanne, jossa joutuisin pohtimaan omia periaatteitani, sen kyllä tiedän, etten tommosessakaan tilanteessa pystyisi salaamaan puolisolta pettämistäni. Ainakin yrittäisin kaikkea mahdollista, ennen kuin pettäminen tulisi edes mieleen.

Olen jo monta kertaa sanonut, että olen lähes 100% varma, että en koskaan petä tai harrasta irtosuhteita, mutta pikkiriikkinen mahdollisuus on molempiin...yhden illan jutun hankin varmasti, jos en koskaan löydä kumppania, pettämiseen voisin ehkä sortua, jos olisi jokin todella hankala tilanne, kuten tuo esimerkkisi. Tosin en voi tietää, aloittaisinko edes seurustelua ihmisen kanssa, jonka kanssa en voisi nauttia seksistä. Vaikea juttu.

Alkuperäinen kirjoittaja oidipus:

Väärin minun etiikkani pohjalta :whistle:

Just joo. Mun mielestä sä oot jankannut, että pettäminen ei ole oikeutettua missään tapauksessa :whistle: Ja nyt et itsekään ole enää 100% varma..
 
minä oon sitten vissiin outo, mut musta on väärin sekin et pelkän orgasmin tekia petetään..
:ashamed: mut mulle se asia ei olekaan mitään elämää suurempaa..
 
juurikin näin. ja eikös tytsi itse sanonut ettei voisi harrastaa niitä yhen illan suhteita ja pettämisestä. eli kannattiko väitellä tämä koko pitkä ketju. ja puhua itsensä pussiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Ketju menee koko ajan tyhmemmäksi, ihmiset tarkoittavat ihan eri asioita ja sitten kinastellaan ihan turhasta. Esim. kaikki määrittelevät jo pettämisenkin eri tavalla...puhutaanko me nyt henkisestä vai fyysisestä pettämisestä?

Lähinnä suututtaa se, kun ihmiset luulevat voivansa tietää mun asiat ja ajatukset, vain koska ovat itsekin olleet nuoria ja ajatelleet näin..kaikki ihmiset ovat erilaisia, joidenkin tärkeimmät periaatteet kantavat läpi elämän, toisten ei. En voi sille mitään, että olen LÄHES varma, etten koskaan petä tai harrasta yhden illan juttuja..poikkeuksena ääritilanteet, esim. jos olen 30v:nä vielä neitsyt niin voisin ehkä hankkia yhden illan jutun. Ei se voi olla teiltä pois, tunnen itseni paremmin kuin kukaan muu. Toisista en sitten taas voi mennä vannomaan..en koskaan sano tietäväni 100% varmuudella, ettei kumppanini petä.

En halua tuomita ketään, mutta en myöskään pidä siitä, että luulette tietävänne, mitä mä tulen kokemaan elämässäni, totuus kun sattuu olemaan, että on hyvin epätodennäköistä, että pettäisin koskaan. Yksittäinen väärä teko ei tietenkään tee koko ihmistä jotenkin huonoksi..eli ei pettäminen vielä tee ketään pahaksi. Jos multa kysytään mielipidettä pettämisestä, vastaan rehellisesti, että se on mielestäni täysin moraalitonta..muiden pettämiset ei kuitenkaan kuulu mulle.

Toivoisin silti että vastaisit kysymykseeni. Tässähän on kyse juuri keskustelusta, ja mielipiteiden vaihdosta. Ei kenelläkään olekkaan oikeutta tulla sanomaan, että miten sinä tulet varmasti elämässäsi toimimaan. Mutta olet kuitenkin ottanut kantaa aika moneen asiaan tuolla, ja siksi olisi ihan mukavaa voida jatkaa tätä keskustelun tasolla. Ja siksi itse aikaisemmin esitin sinulle jatko kysymyksiä, jotta sinun kantasi ja pointtisi tämän keskustelun avaamisesta tulisi selväksi. Olisi helpompi jatkaa sitten siltä pohjalta. Vai oliko sinulla tarkoitustakaan herättää ajattelemaan, vai tulitko vain kertomaan oman mielipiteesi ja siinä se?

Alkuperäinen kirjoittaja Hömppä:
Yhdessä kirjoituksessa tytsi niin sievästi sanoi etteikö pettäjiä saa pitää huonompina ihmisinä. Millähän tavalla pettäjä olisi huonompi ihminen kuin muut?

Niin, ei saa pitää kokonaan huonoina ihmisinä, mutta luotettavuudessa kumppania kohtaan on pettänyt henkilö huonompi kuin uskollinen ihminen...väärinhän se pettäminen on, henkilö, joka ei ole pettänyt, on SIINÄ ASIASSA parempi ihminen.

Alkuperäinen kirjoittaja tytsi-89:
Tämä on hyvin hankala esimerkki enkä ole tarkoittanut missään vaiheessa tällaisia tilanteita, olen puhunut lähinnä näistä selkärangattomista pettäjistä, jotka pettävät useita kertoja, niitä, jotka pettävät, vaikka seksielämä toimisi normaalisti puolison kanssa, jännityksen hakijat jne. jne.

Tuossa esimerkissäsi pettämiselle on jo huomattavasti inhimillisempi syy, tuskin kovin suuri osa pettämisistä on tämänkaltaisia. Vaikea sanoa, mitä itse tekisi tuollaisessa tilanteessa...tämä tosiaan voisi olla tilanne, jossa joutuisin pohtimaan omia periaatteitani, sen kyllä tiedän, etten tommosessakaan tilanteessa pystyisi salaamaan puolisolta pettämistäni. Ainakin yrittäisin kaikkea mahdollista, ennen kuin pettäminen tulisi edes mieleen.

Olen jo monta kertaa sanonut, että olen lähes 100% varma, että en koskaan petä tai harrasta irtosuhteita, mutta pikkiriikkinen mahdollisuus on molempiin...yhden illan jutun hankin varmasti, jos en koskaan löydä kumppania, pettämiseen voisin ehkä sortua, jos olisi jokin todella hankala tilanne, kuten tuo esimerkkisi. Tosin en voi tietää, aloittaisinko edes seurustelua ihmisen kanssa, jonka kanssa en voisi nauttia seksistä. Vaikea juttu.

niinpä niin, tytsi. et vaan tullut missään vaiheessa maininneeksi, että puhut vain näistä "selkärangattomista pettäjistä".. esitit kysymyksen ja oletit, että kaikki KYLLÄ -vastauksen antaneet kuuluvat tuohon sinun oletuskategoriaasi. miten edes oletat saavasi aikaan järkevää ja "syvällistä" keskustelua tuolla tavalla?

LUULO ei ole TIEDON väärti. :)
 
no jos et ole vielä seurustellut etkä aio harrastaa yhden illan juttuja, niin etköhän ole vielä ihan kokematon seksin suhteen? ja tuskin aiot ihan ekoina seurustelupäivinä sänkyyn mennä? eli tilanne voisi hyvinkin mennä sinulla noin, harva meistä on saanut ekoina kertoina orgasmia. ja siinä vaiheessa kun se alkaa haittaamaan sinua, voitkin jo olla korviasi myöten rakastunut.

tässä vaan yritetään opettaa sulle niitä harmaan sävyjä... =)
 
Yhteistyössä