Oletko jättänyt toteuttamatta jonkun unelmasi. Kaduttaako?

["unelmoija"]

Itse en pääse nyt ollenkaan yli siitä, että en opiskellut unelma-ammattiini. Tai opiskelin vähän, mutta en uskaltanut luottaa siihen, että työllistyisin tai että minusta olisi siihen.

Olen roikottanut monta vuotta mielessäni sitä mahdollisuutta, että mitä jos jatkaisin opintojani unelma-alallani. Mutta olen jo kolmikymppinen, junani taisi mennä jo. Minulla ei ole aikaa haihatella ja opiskella jatkuvasti. Pitäisi mennä töihin tienaamaan rahaa perheelle. En usko, että minulla riittää silloin enää aikaa pitää yllä sitä jo hiipunutta ammattitaitoani tällä unelma-alallani.

Nyt olen itkenyt jo muutaman viikon sitä, ettei minulla ollut rohkeutta yrittää unelmaani. On täysin oma vikani, että olen tehnyt elämässäni tällaiset valinnat. Olisin voinut valita toisin. Jossain vaiheessa jo ajattelin, että ei minusta tule katkeraa, vaan tämä nyt meni vaan näin. Ja paskat, mä tulen itkemään tätä vielä vanhainkodissa.

Onko sinulla joku unelma, jota et ole jostain syystä tavoitellut tai se on yrityksestä huolimatta jäänyt saavuttamatta? Itse olen aivan jumissa tässä asiassa ja lukisin mielelläni muiden ajatuksia aiheesta.

 

["vierailija"]

Mene ihmeessä jatkamaan opintoja! Ei se kuitenkaan kauan vie.

 

["Kemeli"]

Harmittaa, etten lähtenyt lukioikäisenä tai myöhemmin vaihto-oppilaaksi tms. ulkomaille. Kielitaitoni on aina ollut huono, mutta jos olisin asunut ulkomailla, osaisin edes jotain kieltä kohtuullisesti. Onneksi olen kuitenkin ammatissa, josta olen haaveillut kouluikäisestä lähtien. Toisaalta ammattiunelmat olisivat voineet olla toisenlaiset, jos kielitaito olisi ollut parempi. En nyt ole varsinaisesti jumissä tässä asiassa, mutta monesti olen miettinyt, että miksi ihmeessä en lähtenyt...

 

["unelmoija"]

[QUOTE="vierailija";27195859]Mene ihmeessä jatkamaan opintoja! Ei se kuitenkaan kauan vie.[/QUOTE]

Tämä on ehkä vähän samankaltainen asia, että keksisi nyt kolmikymppisenä haluta ammattitanssijaksi, vaikka ei olisi tanssinut 10 vuoteen.

No ehkä vähän helpompi kuitenkin tämä oma unelmani... Mutta ensin pitäisi skarpata, että pääsisi jatkamaan opintoja ja sitten opiskella se muutama vuosi. Eikä sittenkään ehkä saisi töitä. Järki sanoi (ja vanhemmat) minulle jo silloin 10 vuotta sitten, että kannattaa opiskella ammatti, jossa saa töitä. No eihän se työpaikka enää ole varmaa millään alalla. Sydän on koko ajan sanonut muuta, vaikka pidän valehtelematta myös tästä alasta, jolle sitten opiskelin.

Tämä tilanne, jossa vaan voivottelen ja harmittelen, ei tietenkään edistä mitään asia.


Kemeli, minä kanssa olen kaivannut vaihto-opiskelua! Se myös oli uskallusasia. En uskaltanut lähteä. Nyt perheellisenä se on taas vaikeampaa se ulkomaille meneminen töiden tai opintojen takia. Olen aina rakastanut kieliä, mutta ne unohtuvat, kun niitä ei käytä.

Voi kuinka paljon asioita on jäänyt tekemättä, kun en ole uskaltanut, en ole uskonut itseeni!

 

[Nenja]

Mä aina masentelin sitä ettei musta tullut mitään sen kummempaa.. Nyt kun jäin äitiyslomalle päätin pistää tuulemaan ja alkaa opiskelemaan ihan kunnolla ja jatkan yliopistoon hoitovapaan jälkeen eli en enää palaa koskaan mun palkkatyöhön. Tajusin lapsen saannin jälkeen miten lyhyt elämä on eikä pidä itkeä sitä kuinka "ei enää kerkeä".

Hitto soikoon, kelle sitä elää elämää, kuin itselleen!

 

["unelmoija"]

Mä aina masentelin sitä ettei musta tullut mitään sen kummempaa.. Nyt kun jäin äitiyslomalle päätin pistää tuulemaan ja alkaa opiskelemaan ihan kunnolla ja jatkan yliopistoon hoitovapaan jälkeen eli en enää palaa koskaan mun palkkatyöhön. Tajusin lapsen saannin jälkeen miten lyhyt elämä on eikä pidä itkeä sitä kuinka "ei enää kerkeä".

Hitto soikoon, kelle sitä elää elämää, kuin itselleen!

Hienoa! Juuri tällaisen repäisyn haluaisin itsekin tehdä. Millainen prosessi se oli päättää uuden uran aloittamisesta? Varmaan riippuu puolison tuloista ja perheen menoista, voiko heittäytyä opiskelijaksi...

 

["tiiti"]

On.Aikoinaan jätin opiskelematta ammattin,joka oli unelmani.Nyt viimein lähdin toteuttamaan unelmaani.VIelä on pitkä matka siihen että paperit ovat kädessä,mutta hyvässä alussa ollaan.

 

[Lilii lisänimetön]

Kaikenlaista olen jättänyt kesken, mikä sittemmin harmittaa: tanssi, pianonsoitto jne. Mutta en mitään suurta unelmaa, en ole sellaista oikein vielä löytänytkään. Ehkä maailman näkemiseen ja matkusteluun liittyen olen paljon antanut (joutunut antamaan) periksi, mutta niiden suhteenhan ei ole liian myöhäistä suinkaan.

 

[Nenja]

[QUOTE="unelmoija";27195976]Hienoa! Juuri tällaisen repäisyn haluaisin itsekin tehdä. Millainen prosessi se oli päättää uuden uran aloittamisesta? Varmaan riippuu puolison tuloista ja perheen menoista, voiko heittäytyä opiskelijaksi...[/QUOTE]

Siinä oli just se helppous, kun jäin kotiin äitiyslomalla, muuten se olisi ollut vähän hankalampaa.. Nyt totuttu pieneen rahaan ja mies kannustaa kovasti opiskelemaan vaikka siinä menisikin se 5-6 vuotta, mutta kun teen sen oman ja meidän hyvinvoinnin takia.

Mä tein mun entistä työtä ja elämää vain ja ainoastaan rahan takia ja se teki mut onnettomaksi.. Elämää tässä on vielä vaikka kuinka jäljellä, joten pitää tehdä siitä sellainen mistä nauttii

Eikä sun juna ole todellakaan mennyt ohi! Mieti miten nopeasti pari vuotta menee ja parin vuoden päästä sä kumminkin miettisit sitä "Voi kunpa", vaikka siihen mennessä olisit saanut opiskeltua todella paljon!

 

["Vieras"]

Minäkin olisin halunnut vaihto-oppilaaksi jonnekin kauas, mutta rahallisesti ei ollut mahdollista. Muutin sitten aikuisena ulkomaille ja nautin sitäkin enemmän. En tiennyt miksi olisin halunnut tulla isona joten opiskelin johdon assariksi ja palkkaa tulee lähes neljä tonnia kuussa. Matkustelen ja teen kaikkea mielekästä. Olen käynyt karibialla, malediiveilla, boraboralla, safarilla afrikassa... Elän unelmiani, en ole jättänyt toteuttamatta