Oletko ajanut kännissä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Silja.S
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Välillä on tuntunut, että olen ainoa ongelmatapaus täällä. Siksi teen näitä aloituksia. Olen ihan varma, että moni pitää nämä jutut vaan salassa, ettei tulisi tuomituksi. No, Lunatic ei minua yllättänyt. Joistain aiemmista keskusteluista olen jo vaistonnut, että jotain siellä on, mutta noin yleensä KaksPlussalla. Tuntuu, ettei viitsi edes sanoa mitään, kun porukka vetää heti nunnakaavun päälle ja polttaa helvetin tulessa. Noooh... Tässä sitä ollaan. Ihan samaa paskaläjää me ollaan kaikki.

Nuo jeesustelijatkin. Heillä on vaan eri synnit.

Minä en halua arvostella - tiedän, kuinka ihmisillä voi olla erilainen tausta ja elämäntilanne, eikä kukaan muu heidän elämäänsä saa arvostella.
 
Silti tämä on yleisempää kuin yleensä myönnetään. Minä olen esimerkiksi ollut usein myös kyydissä, kun kuski on ollut kännissä. Se vaan oli sitä aikaa, kun en välittänyt yhtään mistään. Nykyään soittaisin poliisin jos näkisin jonkun edes yrittävän ajaa humalassa, mutta silloin olin itsekin jatkuvasti niin pää sekaisin, etten vaan noteerannut.

Mä en ole ollut kyydissäkään ja tunnen vain kaksi ihmistä, jotka ovat menneet kännissä rattiin.
 
Minä en halua arvostella - tiedän, kuinka ihmisillä voi olla erilainen tausta ja elämäntilanne, eikä kukaan muu heidän elämäänsä saa arvostella.

Tässä tämä juuri onkin: minähän tuomitsen rattijuoppouden. Soitan itsekin poliisit paikalle jos tiedän, että joku kännissä rattiin menee. Isäni on istunut vankilassakin kännissä ajamisen takia. Siinä oli kyse jo siitä, että oli ulkopuolisten hengenlähtö todella lähellä, samoin isäni. Itse olen isäni kyydissä pienestä pitäen ollut, kun ukko ollut niin kännissä, että hädintuskin tiellä pysynyt ja silti ajanut satasta mutkaisella tiellä jossain etelässä kakarat takapenkillä, ilman turvavöitä tietenkin. Minä TUOMITSEN TEON, mutta en voi tuomita ihmistä.

Ei rattijuoppojen päätä saa silittää. Siitä pitää tulla tuomio. Rattijuopot TAPPAVAT ihmisiä. Minäkin olisin voinut tappaa. En edes pysty ajattelemaan sitä tuskaa, minkä olisin aiheuttanut. Mutta sillä hetkellä oma tuskani ylitti oman sietokykyni ja alkoholi oli keinoni käsitellä sitä tuskaa. Jo on kumma, jos ei tähän maahan keksitä parempia keinoja kivun käsittelyyn kuin juominen! Pitäisi olla enemmän helppoja vaihtoehtoja. Pitäisi olla väyliä, joita nekin voisivat käyttää, jotka eivät pysty marssimaan AA -kokouksiin, eivät voi puhua tutuille, sukulaisille, ystäville. Pitäisi olla väyliä, joita sellainen ihminen voi käyttää, joka ei ole tottunut puhumaan, eikä ole tottunut hakemaan apua muilta.
 
  • Tykkää
Reactions: Littledeath
Oikeastaan en ole ihan varma, olenko ollut sellaisen ihmisen kyydissä, jolla on ollut vielä alkoholia veressä. Ainakin kerran baari-illan jälkeen olen aika aikaisin aamulla mennyt kotiin jonkun kyydissä enkä tiennyt, kuinka paljon hän oli baarissa juonut.
 
Välillä on tuntunut, että olen ainoa ongelmatapaus täällä. Siksi teen näitä aloituksia. Olen ihan varma, että moni pitää nämä jutut vaan salassa, ettei tulisi tuomituksi. No, Lunatic ei minua yllättänyt. Joistain aiemmista keskusteluista olen jo vaistonnut, että jotain siellä on, mutta noin yleensä KaksPlussalla. Tuntuu, ettei viitsi edes sanoa mitään, kun porukka vetää heti nunnakaavun päälle ja polttaa helvetin tulessa. Noooh... Tässä sitä ollaan. Ihan samaa paskaläjää me ollaan kaikki.

Nuo jeesustelijatkin. Heillä on vaan eri synnit.

Pidän hiukan outona sitä, että tässä nyt pidetään jeesustelijoina niitä,
ketkä eivät oo ajaneet jurrissa.
Jos oikein tekisi mieli omaa menneisyyttään täällä retostella niin voisin hyvinkin monesta muusta "tuomittavasta" asiasta tehdä vastaavanlaisen aloituksen.

Mutta ei, kännissä ajamisella en pysty kehuskelemaan vaikka tyhmyyksiä on tullu runsaastikin tehtyä.
Jeesustelijaa musta ei saa tekemälläkään, sen verran elämää on takana.
 
Olen useastikin. Kerran ajoin baarista suoraan grillin kautta töihin. Kerran ajoin pidemmän matkan, enkä muista siitä juuri mitään. Vieläkin puristaa rinnasta kun ajattelen sitä. Jos auto olisi lähtenyt hallinnasta, olisin varmasti kuollut. Vauhtia nimittäin oli.

Että joo. Harrastin tätä nuoruudessa ja häpeän ihan helvetin syvästi.

Olisit kuollut ja siinä sivussa ehkä joku muu tai loukkaantunut vakavasti.: /
 
joo usein ajan. Lapsetkin on kyydissä ja ei kuulemma haittaa :) hyvät kuskit osaa ajaa humalassakin, huonot joutuu olla selvinpäin ;))

no ei oikeasti. En ikinä voisi ajaa kännissä ja soitan poliisit perään jos tiedän jonkun tekevän niin.
 
Mulla on nykyään selvinpäinkin ajatus että jospa joku tulis vaan vastaan autolla ja tappais.

Sama homma.. Itse en uskalla ajaa sen rekan alle ja sillähän menisi elämä pilalle minun raukkamaisuuden takia kun en uskaltanut tehdä sitä toisin. Helpompi olis joku toinen päättäisi päättää päivänsä ja valitsisi minun auton ja veisi minut mukanaan....

Ketjuun vastatakseni : En ole koskaan lähtenyt kesken juominkien/juominkien jälkeen rattiin vaan odottanut aamuun. Olen kyllä ajellut krapuloissani, enkä varmasti ole ollut aivan selvinpäin. Ja olen ollut rattijuopon kyydissä.
 
en ole ikinä, ei ole tullut edes mieleen. Yhden rattijuopon tunnen, ja hän törmäsi autolla kännissä toiseen autoon- jalat meni tohjoiksi eikä enää ikinä kävele. Siinä varoittava esimerkki.
 
Nuorena sekin piti kokeilla, mutta siihen yhteen kertaan jäi... tai noh viimekesänä ajoin pienen matkan kaksi ottaneena eli varmasti promillet oli sallituissa, mutta niinkään ei kuulu tapoihini ajella.
 
En ole. Mulla on periaate että edes yhden jälkeen en aja ( okei jos aamupv joisin yhden ja illalla lähtisin ajamaan niin eriasia). periaatteesta ei ole tarvinnut lipsua vaikka on tullut joskus tilanteita että oluen jälkeen oliski ollut tarve lähteä autolla käymään jossain. On sitten hoidettu muutoin asiat jotka vaativat ajamista.

Mä uskon että ajan myötä se kynnys alkoholin vaikutuksen alaisena madaltuu. Eli ensin ajetaan krapulassa, sitten
Yhden/kahden jälkeen ja kun ei tunnu missään.. Voi ottaa enemmänkin ja tarttua rattiin. Tästä syystä pidän ITSELLÄNI tiukkaa linjaa.
 
Oletko ajanut kännissä ja häpeätkö sitä? Olitko yksin autossa?

Minä häpeän myöntää, että olen ajanut kännissä. Ennen lasten syntymää, mutta häpeähän se silti on. Monta kertaa töistä tullessa keskellä yötä. Join jo silloisella työpaikalla ja olin huppelissa ennen rattiin menemistä. Ratin takana sitten join lisää. Kotona olin usein jo selvästi kännissä.
Aika seikkailijatar olit. Mutta nähtävästi kaikki meni hyvin ja viisastuit.
Olen minäkin ajanut kännissä, ja lujassa semmoisessa.
Vuosia sitten teininä toisen tytön kanssa kurvailtiin ympäri Lauttasaarta mopolla melken kaatokännissä. Mutta vaan kerran. Iskä pani mopon kuukaudeksi lukkoon.:ashamed:
 

Yhteistyössä