Olenkpo

[Hirviöäiti]

Löytyykö muita samojen ajatusten kanssa painivia? Tilanne tämä: mulla on kaksi ihanaa poikaa, tokaluokkalainen ja 2v. 4kk. Odotan kolmatta lasta ja la on kesäkuussa. Tässä odotuksen aikana on jotenkin ollut tosi vahva tyttö tunne, oireetkin aikasempiin niin erilaisia (eihän se tietenkään mitään kerro). Käytiin sitten viime viikolla rakenne ultrassa ja haluttiin tietää sukupuoli...siellähän se selvä kikuli sitten näkyi, eli kolmas poika tulossa. Nyt oon ollu ihan maassa ja itkuinen, kun oli niin vahva se tyttö fiilis...enemmän tunnen tietty huonoa mieltä siitä, kun ajattelen tälleen. Pitäisi todellakin olla kiitollinen, että on terve lapsi tulossa. Sekin vielä masentaa, kun tää on meidän viimeinen lapsi. Ikää kyllä vielä riittäisi, mutta mies on sitä mieltä että tämä on nyt tässä...Ahdistaa kun en haluaisi tuntea näin. Tokihan silloin viimeistään, kun vauva syntyy ja saa sen tohon rinnalle, ni varmasti tunne muuttuu. Ottakaa kantaa.

 

[ymmärrän]

..kyllä tyttö on aina äidille tyttö. Voin sanoa, koska molemmat on. Tytön äitiys on jotenkin erilaista ja ainutlaatuista. Olen itse ajatellut näin, olen itsekin aikuisenakin äitini kanssa erilailla läheisempi kuin veljeni.

Rakastaa sitä molempia, mutta voin kyllä itse sanoa, että jos olisi vain poikia, elämästäni puuttuisi se joku. Seuraavaksi onkin ihan sama, kumpi tulee. Sorge vaan kaikille,jotka vetää herneet nenuun.

 

[Mirkku32]

Kun kolmatta lastani odotin, en tiennyt kumpi sieltä olisi tulossa niinkuin en aiemmistakaan. Ennestään oli kaksi poikaa, ja vaikka tämäkin raskaus oli erilainen kuin edellinen, odotin jotenkin alitajuntaisesti poikaa.
Kun sitten synnytyksessä kätilö huikkasi, että onpas nätti ja pieni TYTTÖ, minä parkaisin, että niin MIKÄ?! Olin ihan pölkyllä päähän lyöty. Muutama minuutti meni "toipuessa" tiedosta, mutta sen jälkeen itkinkin onnesta. En uskonut että minulle voisi tyttöä tulla, vaikka pojat ovat ihan yhtä rakkaita.
Aikaa tuosta maagisesta hetkestä on kulunut reilut neljä vuotta, ja vaikka tyttö muuten on isin tyttö, on meillä jotain ainutlaatuista "tyttöjen taikaa". En osaa sitä selittää, mutta tunne on hyvin vahva.
Joskus olen täällä kertonutkin että tunnen jotain erityistä yhteyttä keskimmäisen lapseni, pojan, kanssa, mutta kaikki lapset ovat varmasti yhtä rakkaita. Jokaisen kanssa on oman jutunsa ja hetkensä, jota ei ole muilla.
Mutta jotenkin tuo tytön syntymä toi minulle äitinä jotain ihmeellistä; siinähän oli minun ikioma pieni tyttäreni, joka vuosien varrella alkanut muistuttamaan minua monessa mielessä. Itse sitä en huomaa, mutta lähisuku sanoo, että jo pelkkä kävelytyyli on kuin äidillään ). Jostain syystä tuollainen tuntuu sydämessä asti, vaikken itserakas olekaan ;o).
Nyt odotan neljättä. Rakenneultrassa kävi ilmi että tällä kertaa olisi myös tyttö tulossa. Ja vaikka tuota tietoa en ihan 100% pidäkään, niin silti olen onnesta soikea toisesta tytöstä. Toki poika olisi aivan yhtä odotettu ja rakastettu, mutta jotain kummaa siinä tytössä on ). Tasoittuu meidänkin perheen sukupuolijakauma ;o).

 

[Samma här]

Ensimmäistä odottaessani olin täysin varma että sieltä tulee tyttö, ja rakenneultraan mennessä olin ehtinyt jo kuvitella puoleksi vahingossa koko pienen saparopään elämän, ihana nimikin oli valmiina. Kun sitten pojan värkit näkyivät, niin tuntui että romahdan siihen tutkimuspöydälle, ikään kuin se kuvittelemani lapsi olisi viety minulta. Tunne ei kestänyt kauaa, mutta pettymyksen syvyys yllätti kyllä, ja haave tytöstä jäi elämään vaikka esikoispoika on tietenkin rakkainta maailmassa.

Tällä kertaa odotuksen alussa en tarkoituksella miettinyt sukupuoliasioita ollenkaan, tosin jotenkin vauva aina kääntyi mielessä kuitenkin pojaksi. Ja toinen poika se tulossa sitten onkin, ainakin rakenneultran mukaan. Tällä kertaa pettymystä ei tullut, koska asiaan oli ymmärtänyt suhtautua eri tavalla, mutta heti ultran jälkeen me molemmat mieheni kanssa sanottiin että pitää se kai se kolmaskin tehdä, eli vielä se tyttö...

Sanokoot muut mitä haluaa, mutta kyllä minun mielestäni lasten sukupuolella on kovastikin väliä. Äidin ja pojan suhteeseen kuuluu aivan toisenlaisia asioita kuin äidin ja tyttären, ja kyllä äidillä on tytölleen enemmän annettavaa nimenomaan naiseksi kasvamisen suhteen: murrosikä, äitiys ja ihan vaikka ne pienet turhamaisuudet mitä naisen elämään sisältyy. Pojan kanssa eteen tulee ihan erilaisia juttuja, jotka sitten taas ovat ehkä isälle tutumpia. Haluaisin päästä kokemaan molempien kasvamisen aikuiseksi, niin tytön ja pojan, joten jos meillä jostain syystä lastenteko pitäisi jättää tähän, niin vaatisi se teoreettista tytöstä luopuminen kyllä iha oikeaa surutyötä.

Jostain syystä ainakin Suomessa tämä sukupuoliasia on vahvasti tabu, ei muka saisi tunnistaa tai tunnustaa että tytön tai pojan vanhemmuus on erilaista. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka esim. Kiinan tyttövihaan, mutta silti ihmiset kauhistuvat jos jotenkin ilmaisee että haluaisi jomman kumman. Sitä kuuluu aina toivoa tervettä lasta, muttei tulla ajatelleeksi miltä se lausahdus kuulostaa sellaisen korvaan jonka lapsi ei olekaan terve. Entä jos joku sanoisi että ei haittaa jos lapsella on jonkin pieni vika tai sairaus (dysfasia, diabetes), kunhan on tyttö? Uskon että moni oikeasti ajattelee nimenomaan noin, varsinkin kun on tekemässä viimestä lasta poikaperheeseen. Mutta tuon jos ääneen sanoisi, niin kivitettäisiin!

 

[tyttö ois kiva]

Toista lasta odotan, poika on jo. Salaa minäkin toivon tyttöä. Molemmissa sukupuolissa on hyvät puolensa ja kummassakaan ei huonoja puolia.

 

[Irina69]

Odottelen ensimmäistä (ja todennäköisesti viimeistä) lastani ja isäntä on alusta pitäen toitottanut haluavansa tyttöä. Rakenneultran mukaan sieltä ilmeisesti on tyttö myös tulossa (en usko ennen kuin näen, kuun lopussa 4D-ultra, toivottavasti siellä varmistuu). Itse olen kaikille vakuuttanut, että se on ihan sama kumpi sieltä tulee, kunhan ei mene kesken ja syntyy elävänä. Silti on myönettävä, että hiljaa salaa mielessäni olen toivonut tyttöä minäkin, mutta ei tuota niin uskalla ääneen sanoa tai heti tulee kommenttia, että mikäs vika pojissa on. Ei niin mikään, onhan lapsen isäkin poika, mutta kun jotenkin sitä naisena kokee, että tytön kanssa voisi jakaa asioita erilailla ja ehkä läheisemminkin. Niin, että kai se tytön toivominen naisilla on yleisempääkin vaikkei sitä tosiaan "kivityksen" pelossa uskalleta myöntääkään. Ja silti jos tulee poika, on se ihan yhtä tervetullut ja rakas, vaikka tyttöä olisi toivonutkin.

 

[Ap.]

Kiitos kaikille kommenteista! Mäkin ajattelin juuri sitä, että se varmaan on jotain aivan ainutlaatuista hääräillä sen tytön kanssa ja hössöttää niitä "tyttöjen" juttuja. Ja se että huomaa siinä pienessä jotain samaa kuin itsessään, niinkuin joku taisi kirjoittaakin. En ole kauhean monelle tästä puhunut, ajattelin kanssa sitä "kivitystä". Yritän kokoajan laittaa niitä tyttö ajatuksia sivummalle, mutta ei vaan pysty. Sekin, että lähes kaikilla kavereilla / tuttavilla löytyy tyttöjä perheestä, ei kyllä yhtään helpota oloa. Mietin meneekö loppuelämä sitä tyttöä haikaillessa -aika ahdistava ajatus-. Mies ei ymmärrä näitä mun tuntoja alkuunkaan, onneksi täällä on kivasti ymmärretty =)

Korostan siis vielä, että mulla on ne kaksi aivan ihanaa, rakasta poikaa ja varmasti tämä kolmaskin sellaiseksi tulee. Kommentoikaa toki lisää! Mukavaa kevään odottelua kaikille!

 

[toinen hirviöäiti]

Yksi poika on jo ja toinen lapsi tulossa pian..sukupuolta ei olla kysytty. Tyttö on ehdottomasti toivelistalla ja olen tosi paljon miettinyt sitä, että josko se onkin poika. Kyllä se tulee aluksi pettymys olemaan, ihan suoraan sanottuna. Toki tiedän jo nyt, että kiinnyn siihen poikaan ihan yhtälailla, mutta minkäs teet..

Meillä on vielä kolmaskin suunitelmissa, toivotaan että se sitten viimeistään on tyttö

 

[Lapseton]

Olkaa nyt hyvänen aika vaan tyytyväisiä siihen, että ylipäätään saatte vauvan!!!! Oli se sitten tyttö tai poika!!! Koittakaa muistaa, että ei se lasten saanti, oli sitten tyttöjä tai poikia, niin yksinkertaista ole!

t. neljä vuotta lapsettomana

 

[Vieraileva äiti]

Kannan minäkin korteni kekoon tähän keskusteluun. Meillä on siis kaksi tyttöä 3 v ja 1 viikon ikäinen. Ja molemmat maailman suloisimpia olentoja (ainakin äidin ja isän mielestä). Päivääkään ei kulu, etten olisi heistä kiitollinen ja kumpaankin niin rakastunut kuin vanhempi olla voi.

Ensimmäistä odottaessani toivoin niin kovasti tyttöä, että olin synnytykseen asti varma, että poika sieltä tulee. En uskaltanut ajatellakaan, että olisi tyttö. Enkä varmaan sanoa toivetta ääneen. Kumpikin olisi ollut yhtä rakas, mutta yllätys oli ihana kun tyttö syntyi.

Nyt toisen kohdalla ultrassa meille sanottiin, että näyttää enemmän pikkusiskolta, mutta tieto ei ollut kuitenkaan ihan varmaa. Tässä raskaudessa olin alkuraskauden lähes varma, että poika tulisi ja vähän toivoinkin poikaa. Yllätys oli taas iloinen kun tyttö syntyi. Mutta en olisi kyllä ollut pettynyt pojastakaan. Olen aina halunnut kaksi lasta ja joko tyttö ja poika tai kaksi tyttöä. Pojat on kuitenkin "äidin poikia" ja olisi sekin ehkä ollut kiva päästä kokemaan. Tai ehkäpä tästä toisesta tulee äidin tyttö kun vanhempi on niin isin tyttö että

 

[femmiina]

Eikohan lahes jokainen nainen toivo tytarta...Niin se vain on. Itse toivoin myos kovasti ekassa raskaudessani tyttoa, vaikken uskaltanut sita aaneen sanoa, ja tyttohan sielta tuli! Voi sita onnea. Nyt sitten toinen tulossa, ja kumpikin aivan yhta toivottu talla kertaa. Lapsettomalle sanoisin, etta tietenkin sita on ihan mielettoman onnellinen lapsesta sukupuolesta riippumatta, ei siita ole kyse. Ja kumpaakin rakastaa varmasti ihan yhta paljon. Mutta tyttaren kanssa vaan pystyy jakamaan ne kaikki ihanat naiselliset pikku jutut...Ehka toisaalta monet miehet salaa toivovat poikaa, jonka kanssa sitten puuhailla "poikien juttuja".
Tietysti pojatkin voivat olla niin erilaisia. Itse olisin varmaan ihan pulassa rasavillin, puihin kiipeilevan ja raisun poikalapsen kanssa, joita tuttavapiirissa on! Toivonkin, etta jos meille talla kertaa tulee poika niin olisi enemmankin sellainen rauhallinen, pohdiskeleva tapaus : )

 

[Nipsuliini]

Olkaa nyt hyvänen aika vaan tyytyväisiä siihen, että ylipäätään saatte vauvan!!!! Oli se sitten tyttö tai poika!!! Koittakaa muistaa, että ei se lasten saanti, oli sitten tyttöjä tai poikia, niin yksinkertaista ole!

t. neljä vuotta lapsettomana

Olen myös neljä vuotta lasta yrittänyt ja lapsettomuuden todella raskaaksi kokenut. Silti ymmärrän, että on olemassa myös sukupuolitoive lapsen suhteen. Itsellä toki suurimpana toiveena saada oma, rakas lapsi. Mutta silti jossain syvällä sisimmässä elää toive siitäkin, että tulisipa tyttö. Ja jos adoptioon lähtisimme, olisi sukupuolitoiveena tyttö. Jokainen lapsi on varmasti äidille yhtä rakas, mutta kyllä poikien kanssa tehdään ihan erilaisia juttuja ja suhde on erilainen kuin tyttöjen kanssa.

 

[Toivotonta]

Tuntuupa pahalta teidän kirjoituksenne. Kiittämättömyys paistaa läpi teksteistänne. Ehkäpä teitä ei ole tarpeeksi "koulutettu". Voitte jossain vaiheessa vielä olla ikionnellisia myös pojistanne. Kaikki nyt ja heti tänne periaate on nykyaikaa. Valitettavasti se kohdistuu myös lastensaamiseen. Saamistahan se on, ei valitsemista! Muistakaa se, silloin kun elämässä ei kaikki olekaan hyvin.

 

[naksuli]

Olen aina ajatellut että saan tytön esikoiseksi. Meillä ei ole suvussa ja lähipiirissä poikia ollenkaan joten koko ajatus pojasta tuntui oudolta. Mietin koko raskausajan että miten osaan suhtautua jos poika tulee. No tyttö sieltä kuitenkin tuli...
Nyt odotan toista lasta ja taas salaa toivon että olispa tyttö ja niin toivoo miehenikin. Jos tulee poika niin tottakai hän on yhtä rakas mutta silti jännittää miten osaan olla poikavauvan kanssa. Toisaalta olisi tietysti mukavaa kokea kummankin sukupuolen kasvatus ja kehitys. Mutta jotenkin se kaksi tyttöä on ollu mun haave jo pitkään.

 

[jkeurif]

Tuntuupa pahalta teidän kirjoituksenne. Kiittämättömyys paistaa läpi teksteistänne. Ehkäpä teitä ei ole tarpeeksi "koulutettu". Voitte jossain vaiheessa vielä olla ikionnellisia myös pojistanne. Kaikki nyt ja heti tänne periaate on nykyaikaa. Valitettavasti se kohdistuu myös lastensaamiseen. Saamistahan se on, ei valitsemista! Muistakaa se, silloin kun elämässä ei kaikki olekaan hyvin.

Mikäs sinua vaivaa? Eipä kovin ymmärtäväiseltä kuulosta sinunkaan tekstisi muita ihmisiä kohtaan, ehkäpä sinullakin on joku "koulutus" vähän kesken? Varmasti jokainen kirjoittaja on ikionnellinen pojistaan, vaikka lapsettomuudesta katkeroitunut ihminen voi ehkä kuvitella, että "nuo kiittämättömät eivät varmaan edes välitä lapsistaan". Mistä tiedät, mitä vaikeuksia muilla ehkä on, tai on ollut? Ei se, että kärsii lapsettomuudesta, anna oikeutta heittäytyä kaikkitietäväksi marttyyriksi ja arvostelemaan muita. Kaikki tähän ketjuun kirjoittaneet ovat tosiaankin kertoneet rakastavansa poikiaan yli kaiken, tosin sinulla kaikkitietävänä voi olla jotkut salaiset kriteerit, joilla päättelet että näinhän ei kuitenkaan ole...

 

[Samma här]

Tuntuupa pahalta teidän kirjoituksenne. Kiittämättömyys paistaa läpi teksteistänne. Ehkäpä teitä ei ole tarpeeksi "koulutettu". Voitte jossain vaiheessa vielä olla ikionnellisia myös pojistanne. Kaikki nyt ja heti tänne periaate on nykyaikaa. Valitettavasti se kohdistuu myös lastensaamiseen. Saamistahan se on, ei valitsemista! Muistakaa se, silloin kun elämässä ei kaikki olekaan hyvin.

Sieltä se kivi sitten napsahti!

Juuri tällaisten kommenttien takia näistä sukupuolitoiveista ei saa puhua, vaikkei kukaan ole niille immuuni. Ja onko joku täällä sanonut ettei olisi onnellinen myös pojistaan? Puhun varmasti kaikkien puolesta kun sanon että olen ainakin ikionnellinen omastani juuri nyt enkä sitten "joku päivä", niin kuin ystävällisesti toivotit. Sentään jotkut lapsettomatkin, niin vaikea kuin heidän tilanteensa taatusti onkin, näkevät myös nämä sukupuolihaaveet ihan erillisenä juttuna. Hyvä kysymys muita moralisoiville lapsettomille olisikin miettiä juuri adoptiota, eli kun sukupuolitoivetta kysytään, niin taatusti jompikumpi tulee selkärangasta edes hieman helpommin kuin se toinen. Ja toki nainen voi myös toivoa enemmän poikaa!

Kerrottakoon vielä sellainen juttu että esikoiseni syntymä oli kaikkea muuta kuin normaali ja seurauksena hän ei ole vieläkään terve. Ensimmäiset vuodet meni kaikkea lievistä häiriöistä kehitysvammaan asti tutkittaessa, joten "koulutusta" koen saaneeni ihan kylliksi. Tällä asialla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä tyttöhaaveiden kanssa, eikä pojan vaikea alku ole muuttanut siinä suhteessa mitään.

 

[Tytöstä pojaksi]

Odotan ekaa lasta, joka pitäisi syntyä ihan minä päivänä tahansa nyt. Kun sain alkukesästä plussan, toivoin tyttöä ja minulla oli valmiina jo tytön nimiä liuta sekä kaupassa tuli salaa hipelöityä tyttöjen vaatteita... Kun sitten syyskuussa rakenneultrassa paljastui, että poika olisi tulossa ja totesin ääneen "Vilivaltteri". Siitä lähtien tämä mahaasukki on totellut tuota nimeä ja tuosta hetkestä tämä lapsi on minulle personoitunut niin, että en oikein tiedä mitä tekisin, jos synnytyssalissa sanottaisiin, että se onkin tyttö.

Hassua, koko ikänsä toivonut tyttöä, mutta nyt haluan ehdottamasti sitten pojan: "Vilivaltterini".

 

[neljän tytön äiti]

kannanpa minäkin korteni tähän kekoon; meillä on neljä lasta, kaikki tyttöjä, nyt viidettä odottaessani toivoin kovasti, että jospa tämä viides olisi se poika, ihan siksi, että olisi sitten molempia laatuja. No, tyttö on ultran mukaan tulossa, ja kyllä minä myönnän, että hieman tunsin pettymystä. Asiaa ei yhtään paranna ne kyselijät, jotka arvuuttelevat lapsen sukupuolta ja raskaudesta kuultuaan kyselivät, että joko se poika nyt sitten on tilauksessa. Ei kai kukaan tehtaile lapsia vain saadakseen jompaa kumpaa laatua?
Minä toivoin poikaa siis siitä syystä, että olisi sitten ollut molempia, aivan samoin olisin varmasti toivonut tyttöä, mikäli lapsemme olisivat kaikki poikia, näin ainakin uskon.

 

[Tarkennan]

Minä en suinkaan ole lapseton, niinkuin joku taisi luulla. Minulla on molempia, sekä tyttöjä että poikia, enkä ikinä muista toivoneeni jompaa kumpaa, vaan odotin suurella innolla LASTA, oli se sitten kumpi tahansa. Eikä tullut mieleenikään etukäteen selvittää, kumpi on tulossa. Ainoa hienoinen toive oli, että kunpa lapsi olisi terve. Ja sekin toive vain siksi, että ajattelin tämän lapsen tulevaa elämää. En itseäni. Ja Luojalle kiitos, kaikki lapseni ovat myös saaneet syntyä ja elää terveenä ja kaikki he ovat yhtä rakkaita.

 

[kajsa75]

hei! Oma tarinani on hieman erilainen. Eli minulla tällä hetkellä 7v poika ja 6v tyttö. Ja kolmas tuloillaan... Meillä ensinnäkin ensimmäistä yriteltiin liki 1,5v ja lopulta clomeilla tulin raskaaksi. Me tietysti onnesta soikeina, kun vihdoin raskaana..ja sukupuolella ei mitään väliä. Mutta anoppipa aloitti heti raskausuutisen kuultuaan (ei tiennyt kauanko yritelty) toitottaan omaa toivettaan, "kunpa se ois tyttö, mutta poika se kuitenkin on." Anopilla vain poikia.
No poika tuli, ja tietysti vei sydämen. Toinen raskaus tuli luomuna heti perään, ja sama virsi. Tällä kertaa tyttö. Anoppi tietysti ikionnellinen..ja tosi paljon touhunnut tytön kanssa tyttöjen juttuja. Kuitenkin poika vähintään yhtä tärkeä, vaikka enemmän papan poika. Mummi pääsee osteleen tyttöjen juttuja ja harrastaan tyttöjen juttuja..joita ei omien poikien kanssa päässyt. Kolmatta taas yritelty yli 2v, ja tälle ei onneksi sukupuolipaineita laitettu..ei yhtäkään kommentia tullut pojasta tai tytöstä. Itselleni raskautuminen aina ollut enemmän tai vähemmän pitkäkestoista, joten vauva vaan on tervetullut..eli rehellisesti voin sanoa että kaikki käy

 

[Taukku]

Meillä on kaksi lasta, tyttö ja poika. Heitä odottaessani en muista, että selkeitä sukupuolitoiveita olisi ollut (lapset nyt 10 ja 7 v), mutta nyt kun odotan kolmatta, on jollain tavalla haaveissa myöskin se tyttö. Meidä kaksi vanhinta ovat molemmat vammaisia ja vakavasti sairaita ja heistä ehkäpä juuri poika on minulle jotenkin läheisempi. Molempia rakastan suunnattomasti ja todellakin toivon, ettei tällä kolmannella ole samaa sairautta kuin sisaruksillaan (istukkanäyte otettu vajaa viikko sitten), niin siitäkin huolimatta uskallan vielä lisäksi toivoa tyttöä, vaikka sairaudettomuus (en sano terveys, koska vammaisuuden mahdollisuus on vielä aika suuri) onkin ykköstoive.

 

[S-Cilla]

Mulle on myös tulossa kolmas poika ja ennen kuin sukupuoli oli selvillä niin kyllä minäkin tyttöä toivoin. Ja jonkin aikaa sitä sitten surin mutta ei asialla oikeastaan enää ole mitään väliä. Eli kovasti innoissamme odotamme nyt kaikki pientä poikaa enkä ole asiasta ollenkaan surullinen, ja niin käy varmasti sinullekin kunhan totut ajatukseen. Tässä välissä syntyi yksi poika kuolleena ja kyllähän se kieltämättä vähän auttoi laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Toisaalta mies kyllä tahtoisi vielä enemmänkin lapsia joten on mulla vielä toivoa siitä tytöstäkin, tällä hetkellä vaan se sukupuoliasia tuntuu aika merkityksettömältä.

 

[Ap.]

Kiva kun olette noin sankoin joukoin kommenttia antaneet! Minäkin hieman tarkennan taustaa, eli esikoista yritettiin lähes neljä vuotta ja clomeilla sai alkunsa. Seuraava syntyi 6 v. myöhemmin ja ihan luomuna lähti. Ennen tätä kolmatta raskautta meillä oli maaliskuussa -07 keskenmeno, kolmas ja neljäs odotus myöskin luomuna. On siis pientä "koulua" meilläkin. Ei ihan tehtailu meiningillä olla menty. Mietin vaan, että miksi se on niin kauhean väärin haaveilla tytöstä tai pojasta? Tottakai ensimmäinen toive on saada terve lapsi. Ja tottahan jokainen on kiitollinen siitä mitä saa. Näitä juttuja lukiessa on kyllä tullut parempi fiilis...kiitos =)

Ja korostan edelleen, että mulla on ne kaksi aivan ihanaa ja rakasta poikaa. Aivan varmasti tästä kolmannestakin sellainen tulee !!