M
mitenhän on
Vieras
Meidän 1v4kk poika vaikuttaa olevan ihan ikäisetensä tasolla liikunnallisesti ja alyllisesti. Ymmärtää puhetta, koittaa sanoaa sanoja jne.. ei kävele, mutta kovasti harjottelee tuettuna. Lienee ei siis kaukana sekään taito. Yksi asia pojassa/ hänen käyttäytymisessään huolettaa..
Hän on TODELLA kiinnostunut kaikesta liikkuvasta ja kaiken saamisesta heiluri liikkeeseen. Esimerkkinä tämä: Puistossa saattaa istua puolikin tuntia paikallaan ja heiluttaa keinua, tai täällä kotona kiikkustuolia. Samalla innostuksissaa liikuttelee omia käsiään ja jalkojaan (pyörittää siis ranteitaan ja heiluttelee jalkojaan kun seuraa liikettä). Joka paikassa sama juttu, kokeilee aina saako milloin minkäkin esineen heilumaan ja seuraa pitkiä aikoja tätä heiluriliikettä ja heiluttelee samalla raajojaan ja on jännittynyt.
Toki leikkii muutenkin: osaa koota palikoita, kiipeilee, tutkii kaapeeja levittelee tavaroita jne.. Ja on kai sosiaalisestikin ihan ikäistensä tasolla.
En tiiä, onko heiluttamisessa kyse sitten vain yksittäisestä kiinnostuksen kohteesta vai onkohan syytä huoleen ja asian tarkempaan tutkimiseen? Lähinnä mietin jotain asperger juttua..