Narsismin käsite taitaa jo kuulua suomalaiseen kulttuuriin vuosien ja vuosien takaa.Olen tutkiskellut kaikenlaisia kommentteja ja todennut erään seikan."Lapsena koettuja ikävyyksiä,pelkoja ja niistä johtuvia traumoja" ei ole käsitelty lapsen mielen mukaisesti. Pelkään että olen itse narsisti.Omassa tilanteessani nukuin,tai siis yritin nukkua, vanhempieni makuuhuoneessa.Mua pelotti seksin harrastus,ei kukaan perheessämme kertonut mitä se tarkoitti,sängyn ryske ja huohotus.Olin alle 5 vuotias.Vanhempani olivat aina duunissa -70 luvulla,piti pärjätä yksinään.Se elämä ilman vanhempiani ja hellyyttä sekä tunnetta toisen huolenpidosta saattaa olla eräs syy.Minusta on tullut aika kylmä vanhempiani kohtaan.Itseasiassa katkera.Äiti oli aina töistä tullessaan uupunut tai kiukkuinen,ei leikkinyt kanssani.Ei koskaan.Ei isänikään.Hän puursi työssään lähes ympäri vuorokautisia jaksoja,asuntovelan maksuun.Kuka minut sitten olisi opettanut olemaan muuta kuin itsekäs,sillä oppimateriaalia ei saanut mistään,päivähoitotäti oli maalamaassa jääkiekkopelin ukkoja tuntikaudet lisätienestikseen.Sapuskaa sentään sai,jos oikein muistan? Kuka lapsensa opettaa ellei vanhemmat?
Oma itsetuntoni oli todellakin nollassa kouluun mennessä.Minulle annettiin vaatteiksi sydänkuvioin paikattuja tyttöjen käyttämiä housuja kun ei muuhun ollut varaa!Pojalle.....Koulussa päätin että vitut,luokkaan en näissä kledjuissa mene,naurettavaksi.Opettaja veti seuraavan päivänä avarit ympäri päätä."mikset ollut koulussa eilen ja miksi ei sulla ole poissaolotodistusta?".Se noita inhosi mua.Onko tässä tarpeeksi narsismin syntymekanismin piirteitä teille muille ihmisille?Tarkoitan sitä, että lapsuudesta saadut kivut ja tuskat mielessä ovat kovettaneet ihmisen siihen malliin ettei mikään enää satu.Onko se Narsismia jos käytät samoja, lapsuudessa oppimasi kautta sieluusi juurtuneita reaktioita ihmissuhteisiisi?
