Olenko outolintu?

[Bohemius]

Olenko tosiaan ainoa joka en ole käynyt missään tarkastuksissa tai lääkärissä keskenmenon jälkeen?
Minulla oli kyseessä 3. km. Raskausviikolla 9 kävin lääkärissä pienten vuotojen takia. Todettiin rv nähden liian pieni sikiö, sydänäänet kuitenkin heikosti kuuluivat.
Seuraavana päivänä vuoto yltyi,tuli n. 2 tunnin kouristuksia, vessassa käydessäni tuli ulos selvä sikiöpussi napanuorineen. Sen jälkeen vuoto selvästi väheni, kesti jonkilaisena n. 2 viikkoa. Yhtään kipulääkettä en ottanut, ei tuntunut niin suurilta kivut. Enkä tohtinut surra enkä itkeä, kun minulla sentäs on jo monta lasta. Hiljaa vain....
Mutta tosiaan, en mennyt lääkäriin enää, nyt siitä on jo yli vuosi.
Olen jo vanha kuin mikä, yhä vauvakuume riivaa. Ihan kuin ruumis ja mieli vielä vaatisi "hyvitystä".
Tässäpä tämän nyt kerroin, kommentoikaa jos jotakuta kiinnostaa.
Hei hei ja hyvää yötä!!!

 

[Rouva Pikkumyy]

Kannattaa mennä gynelle joka tekee yleistutkimuksen ja ultraa samalla näkee munasarjojen toiminnan, jos sinulla on säännöiset kuukautiset, tilaa aika kierron 10. pväksi, silloin saa ultralla hyvän kuvan munasoluista myöskin.

Jos sinne kohtuun kuitenkin olisi jäänyt jotain, sitä ennen kuin kohtu tyhjä uusi raskaus ei ole mahdollinen!

Onnea sinulle, että vielä sen vaavin saat!

Terveisin Itse samaa toivova(km 08/02.08) jälkitarkastus TYKS:ssä 31.3.-08

 

[Bohemius]

Kiitos kun vastasit. Olen kyttäillyt taustalla, ja tiedän siis jotain sinusta. Voin hyvin ymmärtää tuntemuksiasi, itsellä samantapainen...
Kerronpa nyt vähän itsestäni. 8. lapsen jälkeen koin 1 keskenmenoni. Olin aivan tyrmistynyt, enhän ollut sellaista ennen kokenut! Rv. 6 alkoi tiputteluvuoto, joka voimistui, menin polille, ultrattiin, löytyi ainostaan ruskuaispussi, siis tuulimuna. Sain ajan 2 viikon päähän. Sitä ennen vuoto oli voimistunut, kaikki tuli siis ulos, jälkitarkastuksessa todettiin aivan tyhjentynyt kohtu.

Muutaman kuukauden kuluttua oli taas raskaana, ei vaan tuntunut "normaalilta". Aluksi ei tarpeeksi oireita, sitten jollain tapaa tosi kipeä olo. Np.ultrassa ensin eläväinen sikiö. heiluteli käsiään yms. Sitten kätilö sanoi, että niskaturvotusta ainakin 9mm, ja turvotusta koko sikiön ympärillä niin paljon ettei saa kunnon kuvaa. Lääkäri tuli paikalle ja totesi saman. Sain ajan kahden viikon päähän, silloin todettiin kuollut sikiö, rv 16+. Synnytin sen seuraavana päivänä, jouduin vielä kaavintaan, kun ei istukka irronnut muuten.

Fyysisesti toivuin tosi hyvin ja nopeasti, henkisesti en. Otti tosi koville, en vain olisi kehdannut näyttää sitä, kun minulla siis oli jo niin paljon lapsia ennestään. Eikä siitä raskaudesta perheen ulkopuoliset edes tietäneetkään, eikä meidän pienimmät lapsetkaan.

Olin kuin riivattu sen jälkeen, pakko saada vauva. Puolen vuoden jälkeen olinkin taas raskaana, ja 9. lapsemme "Aarre" syntyi. Palkkio oli saatu, olin tosin onnellinen. Olen vieläkin. =)
Kun "Aarre oli n. vuoden, imetin yötä päivää, huomasin olevani raskaana. Ei vaan ilmaantunut mitään oireita. Pahoinvointia tms. Ja pientä tiputteluvuotoa oli. Menin siis lääkärille rv 9, jossa todettiin liian pieni sikö, ja tuli siis kahden päivän päästä pois. Ei minulle jäänyt epäilyksiä kohdun täydellisestä tyhjentymisestä, niin selvästi parin tunnin aikana kaikki tuli pois, sen jälkeen normaali "jälkivuoto".

Mutta tämän viimeisen km.n jälkeen olo oli tosi vimmainen. Sellainen, että pakko saada "hyvitys", vielä yksi vauva. Siitä on jo yli vuosi aikaa, olen jo 44v, ja tuntuu että on viimeinen mahdollisuus vielä saada vauva!! Että ei viimeinen raskauskokemus saa olla noin ..... Tahdon siis vielä vauvan, kaikesta väsymyksestä huolimatta. En kehtaa kenellkään päin naamaa tunnustaa, että tälläisen lapsilauman jälkeen vielä hinku on kova, mutta kun se on!!!

Keskenmenoista voin vielä sanoa, että se keskimmäinen, viikolla 16 synnytetty, oli sanoinkuvaamattoman kova henkisesti. Noi muut on vaan niitä "tavallisia".

Eipä tässä muut, kiitos kun sain kirjoitella, hyvää vauvaonnea toivottelen kaikille!!!

:heart: Bohemius

 

[Rouva Bennet]

Hei, et todellakaan ole mikään outo. Siis minulla ainakin on juuri se tunne, nyt keskenmenon jälkeen, että on ihan pakko saada se vauva. Sain itse ensimmäisen km:n viiden jälkeen ja täytyy myöntää, että olin tosi järkyttynyt. En minäkään ollut kertonut raskaudestani kenellekkään (miehelle tietenkin) ja murhe oli suuri, vaikka km oli jo rvko 7+. Kaaduin tosi pahasti ennen keskenmenoa ja olen aivan varma että se oli km:n syy.

Nyt sain keskenmenon pikkusta vajaa 3vkoa sitten ja tunne on jotenkin toivoton. Mies ajattelee niin eritavalla kuin minä. Hänen mielestä meillä näitä lapsia jo on (kuusi) joten ei se km niin maailmaa kaada. Mutta minun maailmani se kaataa.
Nyt tunnistan itsessäni todellakin tuon saman vimman kuin sinäkin, vauva on pakko saada

:ashamed:

joten tsemppiä sinulle ja toivon kovasti puolestasi, että sinulle se pikkuinen vielä suodaan!

:hug: Rouva Bennet

 

[Bohemius]

Thanks, Rouva Bennet!!

:flower: Bohemius

 

[nevi]

Minäkin tunnustan :ashamed:

Neljä aivan 'normaalisti' mennyttä raskautta.
Viides meni kesken :'( Olin aivan järkyttynyt enkä uskonut että meille voi käydä näin.

Nyt 4. yrityskierros menossa ja pelko on koko ajan läsnä.
Edelliset raskaudet, myös keskenmennyt, aina tärpänneet 1.-3. kierrolla.
Niin sitä tipahti korkealta ja kovaa. Kyllähän minä aikuisena ihmisenä tiedän ja ymmärrän että lastensaaminen ei ole itsestäänselvää, mutta...
Liekö olin opetuksen tarpeessa :/

Vauvan kaipuu on hirmuinen. Meilläkään ei kukaan tiedä, miehen kanssa vain kaksistaan toivotaan ja haaveillaan.

 

[chrissy]

en mäkään käyny jälkitarkastuksessa.. lääkkeellinen tyhjennys kotona. Vuoto loppui samana iltana ja jatkui parisen viikkoa menkkamaisina. sit loppui sekin. jatkoin pillereiden kanssa ja menkat tulee aina välipäivinä eli kaikki on kuin pitäs. Jos sinne olis jotain jääny niin kaipa se oirehtisi jotenki, vai oonkohan liian sinisilmäinen..

 

[Taryna]

Hei,

On se vaan jännä asia. Itselleni tuli aivan samanlainen 'vimma' pakko tulla raskaaksi ja onnistua. Sen alun ruusunpunaisen 'tulee jos on tullakseen' jälkeen. Km jotenkin romahduttaa niin totaalisesti. Tietysti jokainen kokee nämäkin asiat eri tavalla. Onneksi raskauduinkin sitten muutamien km:n jälkeen ja on nyt ihana pieni lapsukainen mutta yhä vielä toivoisin kovasti kovasti toista. Siihen voisi kenties vielä olla aikaa (ikä) mutta vuodet vierivät vain keskenmenojen kourissa. Viimeisin yhä jälkivuotelee...

Niin, itsekään en ole kaikista keskenmenoista ''jaksanut'' käydä jälkitarkastuksessa, kun ne niin samaa kaavaa, kovalla vuodolla, spontaanisti ovat ulos tulleet. Mutta yleensä kyllä olen käynyt, tästäkin kävin. Kuulemassa, kuinka nyt kannattaa koira tai kissa ottaa. Hoh-hoijaa.

Vauvan (lapsen) kaipuuta ei voi muut ymmärtää kuin sen saman kaipuun tuntevat!

Tsemppiä meille kaikille.

 

[Lumi-Marja]

TAhtoo vauvan vimmainen täälläkin. Mulla viisi lasta ja viisi menetettyä, joista yksi täysiaikainen enkelityttö ja pari rv 16 ja sit ne "tavalliset". Jokaisen jälkeen mieli aivan romuna ja pakko saada uusi. Jos tässä nyt onnellisesti käy ja raskaaksi tulen, on se yhdestoista raskaus. Kyllähän tätä päivitellään ja ihmetellään, mutta eipä se ole toisten asia mitä ajattelevat. Sama mitä jauhavat, omaa elämäähän tässä eletään ja antaa toisten puhua mitä puhuu.

Onnea vain kaikille yritykseen ja nuo tunteet on mun mielestä aivan normaaleja, ei outoja. On mullakin yksi alun km, josta en käynyu tarkastuksessa ja tuli raskaaksi noin puol vuotta sen jälkeen.

 

[Bohemius]

Voi kun ihanaa kuulla teistä muistakin "oudoista". Eli etten ole ainoa, joka ei missään jälkitarkastuksessa käynyt selvän kohdun tyhjentymisen jälkeen.

Ja TOSI ihanaa että on muitakin vimmaisia. On se vaan kummaa, enkä tosiaan kehtaisi sitä tunnustaa, että aamulla ensimmäisena, ja koko päivän on vaan vauvan saaminen mielessä.

Vaikka hyvin tietää ja koettuja on ne kaikki hankaluudet yms. Mutta kun se vauvan, ja lapsen ihanuus on kanssa vailla vertaa!! Jopa raskausaika on ihanaa, paitsi se PELKO!!
Imettäminen...kyllähän te tiedätte.





Olen siis tosi iloinen että on muitakin yhtä "höynähtäneitä".

Hei taas, onnee kaikille... :hug: Bohemius

 

[NöpönNuuka]

Mulla oli keskenmeno viime lauantaina, lähellä siis. Henkisesti olo on ihan hyvä. "Sen jonkins" sydänääniä ei kuulunut rv 10 ja sit kävin kontrolliultrassa rv 12, sittenkään ei varmuutta saatu. Siitä viikon päästä tuli keskenmeno, joten kolmen viikon aikana kerkesin henkisesti siihen valmistautua, itkutkin tuli useasti itkettyä. Keskenmenon jälkeen en oo itkenykkään. Oikeastaan hyvä, ettei niitä sydänääniä kuulunu, voin ajatella, et ei siellä mitään elävää ollutkaan.

Ennen raskautta en potenut mitään hirviää vauvakuumetta, tjot-periaatteella mentiin. Raskauskin tuntui kivalta, mut en mitenkään haltioissani ollut. Mut nyt tuntuu, että mun on PAKKO saada vauva. Ja sit toisaalta pelottaa, kun tietää mitä voi käydä. Mut silti se vain pyörii mielessä, yöllä tuntuu, ettei unta meinaa saada.

Niin, ja mulla on kumminkin tällä viikolla ultra, piti olla sydänäänten kontrolliultra, mut nyt todella toivon et mitään ei sieltä löydy, siis mitään ylimääräistä sinne enää jäänyt.

 

[Rouva Bennet]

Voimia sullekin Juhlamokka!! :hug:
On se niin ihmeellistä, miten luonto on antanut meille naisille nämä äidinvaistot!
Lapsen saaminen on kuitenkin oikeasti se elämän tärkein juttu, ainakin musta tuntuu sille. Jotenkin se tunne siitä, että jättää myös jälkeensä jotain, on aivan mahtava.
Jo nyt ymmärrätte mitä tarkoitan... ja se vauvan kaipuu...
synnytyksen jälkeen kun se vauva siihen rinnan päälle nostetaan, niin se tunne on... :'(
Joo-o.... huokaus.... Onkohan tämä mieliala nyt omiaan sille, että ne menkat nyt alkaisi, kun on tämä kierto nyt sitten sekaisin siitä keskenmenosta.

:ashamed:

Jatkan siivoushommia, kun sain nuo lapset tuonne ulos reippailemaan, olis tehnyt mammallekin terää....

-Rouva Bennet-

 

[Bohemius]

Voi, voi,todella voin ymmärtää tunteesi, JuhlaMokka. On se niin musertavaa saada kuulla, "ettei täällä mitään elonmerkkiä enää näy eikä kuulu".
Se "pahin" keskenmenoni, joka siis oli vk. 16, oli tosi musertava henkisesti. Sain edellisenä päivänä tietää, ettei eloa enää ole, seuraavana päivänä menin synnyttämään.
Minä taas en itkenyt kyyneltäkään ennen, mutta senkin edestä sitten jälkeenpäin. :'( Ei tullut itkusta loppua viikkokausiin.

Mutta nyt voin teille kertoa, kun ootte melkein yhtä "höynähtäneitä" kuin minäkin. Tulin äsken saunasta, huomasin että on huono olo. Siis TEKEEVÄHÄN PAHAA!!! Ja päivällä lin tosi väsynyt lapsiin, kun ne ei tee mitään, makasin sohvalla ja olin ärsyntynyt. SIIS OLEN VÄSYNYT!! Eihän se nyt mitään muuta voi tarkoittaa kuin......
No, menkkoihin on vielä viikko aikaa, ja viime kierossakin varmoja oireita, mm. maitoa tuli tisseistä.
Mutta kun oon höynä niin oon. Minä, 9 ja puoli lasta synnyttänyt vanha akka.
Että helpottaa kun voin teille tämmöset raportoida. Ehkä raportoin ens viikolla, että bii, or not tubii.
Nyt meen nauttii punaviinii, kun hyvällä omallatuonnolla vielä voin.

Bohemius

 

[NöpönNuuka]

Kiitoksia vain kaikille :hug:

Kävin siellä kontolliultrassa, ja sain kiireellisen lähetteen keskussairaalaan. Olihan sinne vielä jotain jäänny. No, eilen menin sinne gynepolille. Hassu tunne tuli, kun se lääkäri ultrasi ja sanoi: VALITETTAVASTI ei sydänääniä kuulu. Meinasin sanoa, ettei pidäkkään, siis niiden kaikkien kipujen ja verenvuodon jälkeen. Joo, no kaavintaan jouduin. Ja pelotti ihan järkyttävästi. Siihen toimenpidepöydälle kiivetessäni ja asettuessani onneks jalat sidottiin kiinni, oisivat muuten vispanneet älyttömästi. Häijy tunne oli nukutuksesta herätä, itkien. Ilmeisesit alitajunnasta tuli se menettämisen itku. Mut sit pään selvittyä päällimmäisenä tunteena oli helpotus, nyt se on ohi.

Kipuja ei ole ollut lainkaan, sen toimenpiteen jälkeen sain yhden buranan enkä muuta ole tarvinnut. Vertakaan ei ole vuotanut liki yhtään, ehkä se luonnollinen tyhjentyminen vähensi näitä - tiiä häntä. Patologille tutkittavaksi meni "se jokin" - en tiiä, ainakin mulle helpompi ajatella, että tuulimuna oli.