Olenko outo, kun mulle naimisiinmeno hääöineen ei ollut erikoistapahtuma?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Tuli toisesta ketjusta mieleen.. mulle naimisiinmeno oli vaan asioiden virallistamista, kun mies kovasti halusi, vaikka kirkkohäät olikin. Hääyöhön en kummemmin panostanut, kun on pieniä lapsia. Naimisiinmeno ei siis ollut mikään mullistava asia, toisin kuin lasten syntymä esimerkiksi.
 
Kannattaakin mennä naimisiin ennen yhteiselo on jo puuduttavaa arkea ja ennen kuin on yhtäkään lasta tehty. Silloin se on unohtumatonta ja uskomattoman upeaa.
 
No mulle ainakin oli. Ensimmäinen yö meidän omassa yhteisessä sängyssä. Ensimmäinen yö ihan kahdestaan, ihan rauhassa. Oltiin muutamia kertoja ennen sitä päädytty harrastamaan seksiä, mutta nyt oli siihen lupa, eikä tarvinnut tehdä metsässä nokkosten päällä tai pelätä, että joku yllättää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja päinvastaista;22993222:
Kannattaakin mennä naimisiin ennen yhteiselo on jo puuduttavaa arkea ja ennen kuin on yhtäkään lasta tehty. Silloin se on unohtumatonta ja uskomattoman upeaa.

No mulle ainakaan avioliitto ei ikinä ole ollut mikään iso juttu, kun nykyään eroaminenkin on niin helppoa.
 
Naimisiin meno oli mulle iso juttu mutta hääyö ei. Oltiin kuitenkin asuttu monta vuotta yhdessä ja pari lastakin oli. Ja sitä paitsi se että saatiin mielettömän hyvät pirskeet kaikille läheisille oli tärkeintä... ja kuppi maistui (jopa meillekin) aamuun asti :D
 
No ei ollut kuule mullekaan. Juridisten seikkojen vuoksi menimme naimisiin ja saihan siinä samalla järjestettyä kivat bileet ystäville ja sukulaisille keskellä kauneinta kesää. En esim. ikinä ole haaveillut naimisiinmenosta tai mistään helvetin päivästä prinsessana, tai puvusta.

Mut tämä se vasta rasittavaa on, kun ollaan oltu nyt kolme ja puoli vuotta naimisissa ja ikää 30 eikä ole lapsia ja aina udellaan. No ei olla vielä edes ajateltu, ehkä joskus sitten. Mutta tätähän ei porukka voi siis ymmärtää. Helpommalla olisi varmaan päässyt jos olisi pamahtanut paksuksi heti häidne jälkeen.
 
En tiedä oletko outo, mutta uskon että kaltaisiasi (kaltaisiamme) on enemmänkin.

Virallistamiset ovat mielestäni olivat lähinnä hyväntahdon eleitä kumppaneita kohtaan (kaksi avioliittoa) ja hääöistä ensimmäinen soljui sukulaisia ja ystäviä viihdyttäen (isot häät) ja jälkimmäinen sairaalassa (maistraattihäät kaksin).
Yhdessä miehen kanssa toki kummatkin.
 
Minulle se oli myös vain asioiden virallistamista. Ei se minulle iso juttu ollut siinä mielessä. En järjestänyt juhlia, en kutsunut ketään. Kivat ne oli muuten. Ei siis mitään maagista. Etsin juhlallisuuteni muista asioista ja muualta miehen kanssa yhdessä. Hääpäivä ja hääyö eivät olleet yhdet niistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja päinvastaista;22993222:
Kannattaakin mennä naimisiin ennen yhteiselo on jo puuduttavaa arkea ja ennen kuin on yhtäkään lasta tehty. Silloin se on unohtumatonta ja uskomattoman upeaa.

Minä tein noin eikä se silti mitenkään iso juttu ollut.
Avioliitto itsessään, elinikäinen sitoutuminen toiseen, sen sijaan oli ja on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eipä juuri;22993291:
No ei ollut kuule mullekaan. Juridisten seikkojen vuoksi menimme naimisiin ja saihan siinä samalla järjestettyä kivat bileet ystäville ja sukulaisille keskellä kauneinta kesää. En esim. ikinä ole haaveillut naimisiinmenosta tai mistään helvetin päivästä prinsessana, tai puvusta.

Mut tämä se vasta rasittavaa on, kun ollaan oltu nyt kolme ja puoli vuotta naimisissa ja ikää 30 eikä ole lapsia ja aina udellaan. No ei olla vielä edes ajateltu, ehkä joskus sitten. Mutta tätähän ei porukka voi siis ymmärtää. Helpommalla olisi varmaan päässyt jos olisi pamahtanut paksuksi heti häidne jälkeen.

Jes! Sielunsisko :D Meillä on kolme lasta.. kaikki meilläkin utelee koska tehdään nuorimmalle kaveri. Rasittavaa eikä se edes kuulu kenellekään. Sitten kun sanotaan ettei tule lisää, niin sekään ei kelpaa. Argh :(
 
Jaa-a, mulle oli unohtumaton juttu, tyyliä "once in a lifetime". Perinteisesti muutettiin yhteenkin vasta häiden jälkeen ja rakasteltiinkin ekan kerran vasta hääyönä. Eli kyllähän siinä oli sellasta "siirtymäriitin makua".
 
Naimisissa olo kiinnostaa minua vain sen takia, että avioliitto on lapselle turvallisempaa kuin avoliitto. Itse näen asian myös niin, että jos mies ei halua avioliittoon kanssani, ei hän ole - ainakaan vielä - täysin sitoutunut minuun ja perheeseen kanssani. Avioliitto on näkyvä osoitus sitoutumisesta ja luo turvallisuuden tunnetta. Ja on usein myös taloudellisesti turvallisempi vaihtoehto vaikka uusi avoliittolaki asettaakin avopuolisoille aikaisempaa ennemmän myös taloudellista vastuuta toisistaan.

Häät sen sijaan on minulle aivan yhdentekevä tapahtuma. Nuorena häät olivat mielestäni näytelmä, joka teki vanhempani iloisiksi. Hääyö oli yö muiden joukossa. Hotelliyö oli ihan kiva, mutta en muista siitä mitään erityistä. Eikä minua yhtään itkettänyt kirkossa! En edes ollut liikuttunut.

Nyt toisella kierroksella en ole vielä edennyt tuohon asti, mutta jos miesystäväni haluaa häät, olen mukana niissä koko sydämelläni. Mielluummin kuitenkin käyttäisin rahat yhteiseen luxusmatkaan tai ostaisin design-sohvan.
 
[QUOTE="hip";22993330]Jaa-a, mulle oli unohtumaton juttu, tyyliä "once in a lifetime". Perinteisesti muutettiin yhteenkin vasta häiden jälkeen ja rakasteltiinkin ekan kerran vasta hääyönä. Eli kyllähän siinä oli sellasta "siirtymäriitin makua".[/QUOTE]
Jos on ollut edes yritystä pidättäytyä, naimisiinmeno merkitsee ihan eritavalla. Se ei olekaan vaan joku syy juhlia ja ostaa mekko, eikä se ole jonkun jo pitkään jatkuneen virallistamista, vaan se on portti johonkin ihan uuteen.
 
[QUOTE="hip";22993390]Ymmärsit sanomani. Ja hyvältä tuntuu vieläkin, kohta 15 vuottta mittarissa kun 2-kymppisinä mentiin naimisiin.[/QUOTE]

Vau, meillä ei vielä niin paljoa. Hieman harmittaa ne hätäiset seksikokeilut nuorempana. Eihän ne mitään niin hienoa olleet, kun ei osannut ja oli aina luvaton olo.:) mutta en voi oikein katuakaan niitä, koska aloin odottamaan silloin maailman ihaninta poikaa. Meillä tulee täyteen 12 vuotta naimisissa seuraavaksi.
 
Miten voi edes uskoa avioliiton erikoislaatuisiin portteihin, kun ihmiset eroavatkin miten sattuu?Avoliittoon meneminen on erikoislaatuinen siirtymäriitti sekin johonkin uuteen. Vaikka rakastan miestäni kovasti ja haluan lopun elämääni olla sen kanssa, niin se ei silti muuta näkemystäni. Asiat menee samanlailla oli sitten avosa tai aviossa. Aviossa muutama virallinen asia on vaan helpompaa.
 
[QUOTE="a p";22993419]Miten voi edes uskoa avioliiton erikoislaatuisiin portteihin, kun ihmiset eroavatkin miten sattuu?Avoliittoon meneminen on erikoislaatuinen siirtymäriitti sekin johonkin uuteen. Vaikka rakastan miestäni kovasti ja haluan lopun elämääni olla sen kanssa, niin se ei silti muuta näkemystäni. Asiat menee samanlailla oli sitten avosa tai aviossa. Aviossa muutama virallinen asia on vaan helpompaa.[/QUOTE]
Näinhän se on kyllä myöskin. Mä en voisi asua avoliitossa kenenkään kanssa, niin siksi menin naimisiin. Kun mulle se oli vaan niin tärkee juttu, odottaa avioliittoon. Vaikka epäonnistuinkin siinä aika surkeasti. ;)
 
[QUOTE="a p";22993419]Miten voi edes uskoa avioliiton erikoislaatuisiin portteihin, kun ihmiset eroavatkin miten sattuu?Avoliittoon meneminen on erikoislaatuinen siirtymäriitti sekin johonkin uuteen. Vaikka rakastan miestäni kovasti ja haluan lopun elämääni olla sen kanssa, niin se ei silti muuta näkemystäni. Asiat menee samanlailla oli sitten avosa tai aviossa. Aviossa muutama virallinen asia on vaan helpompaa.[/QUOTE]

Koska meitä sitoo erilaiset arvot, arvostukset, maailmankuvat jne. Siksi kokemukset eivät ole samanlaisia. Avioliitolla on toisille suuri symbolinen arvo, henkinen siirtyminen tilasta toiseen. Siirtymäriitti. Toisille se ei sitä ole, eikä tule, kuten sinulle tai minulle. Minulle itselleni avioliitto määrittyy puhtaasti juridisen näkemyksen kautta. Se ei näy, haise tai maistu, ei tunnu, enkä sitä koe, muutoin kuin papereiden täyttämisen yhteydessä ja yhteisenä sukunimenä... josta en siitäkään kovin perustanut.

Yksinkertaisesti, me olemme erilaisia. Me luomme merkitykset, eivätkä ne kaikille voi olla samoja. Joitain perussääntöjä ja yhtenäisyyksiä toki näkyy, kulttuurillisestihan olemme myös kiinnittyneitä toinen toisiimme ja ihmiset ovat ihmisiä, siksikin. Ne merkitykset voivat olla konkreettisesti näkyviä tai symbolisia, aivan sama...
 
[QUOTE="a p";22993419]Miten voi edes uskoa avioliiton erikoislaatuisiin portteihin, kun ihmiset eroavatkin miten sattuu?Avoliittoon meneminen on erikoislaatuinen siirtymäriitti sekin johonkin uuteen. Vaikka rakastan miestäni kovasti ja haluan lopun elämääni olla sen kanssa, niin se ei silti muuta näkemystäni. Asiat menee samanlailla oli sitten avosa tai aviossa. Aviossa muutama virallinen asia on vaan helpompaa.[/QUOTE]

Mulle se vaan on, ja miehelleni myös mitä olemme puhuneet. Meille ei olisi mahdollista lla avoliitossa. Mutta ehkä nämä ovat näitä maailmankatsomuksellisia ja vakaumuksellisia asioita, joista jokainen olkoon omaa mieltä. Mulle avioliitto on pyhä ja olen luvannut tahtoa rakastaa kuolemaan asti.
 
[QUOTE="Horuksen silmä";22993477]No ei se sitten ollut sulle kovinkaan tärkeää odottaa avioliittoon asti jos kerran onnistuit olemaan alttarilla jo raskaana.[/QUOTE]

Pisti hymyilyttään, kun sama tuli mullekin mieleen :D

Avoliittokin voi olla pyhä ihan yhtälailla. Minäkin lupasin miehelle rakastaa tätä lopun elämääni sillon kun avoon astuttiin. Sitten mies halusi välttämättä naimisiin ja suostuin lopulta kun se hänelle oli niin tärkeetä. mutta näkemyserot ilmeisesti tässä on.
 
[QUOTE="Horuksen silmä";22993477]No ei se sitten ollut sulle kovinkaan tärkeää odottaa avioliittoon asti jos kerran onnistuit olemaan alttarilla jo raskaana.[/QUOTE]

Oli se tärkeää, vaan ei helppoa. Raskautumiseen kun ei tarvita kuin se yksi kerta ja touhutipatkin riittävät.
 
Me mentiin vaan maistraatissa työpäiviemme jälkeen naimisiin, ei pidetty mitään juhlia tai juhlittu mitenkään muutenkaan. Eikä hääyö poikennut tavallisesta yöstä mitenkään - nukuttiin. Mut tämä oli meille se oikein tapa :)
 
Jos on ollut edes yritystä pidättäytyä, naimisiinmeno merkitsee ihan eritavalla. Se ei olekaan vaan joku syy juhlia ja ostaa mekko, eikä se ole jonkun jo pitkään jatkuneen virallistamista, vaan se on portti johonkin ihan uuteen.

Tämä on varmaan ihan totta. Mut sekin vähän riippuu siitä, että mitä kaipaa elämäänsä. Meillä harrastettiin ekan kerran seksiä parin viikon päästä ekasta tapaamisesta ja yhdessä oltiin viisi vuotta ennen naimisiinmenoa. Juu, eihän se sen kummemmalta tosiaan tuntunutkaan, oli hyvä syy pitää juhlat ja koota läheisiä paikalle, samalla moni käytännön asia helpottui.

Mut toisaalta, mä en olisi halunnutkaan sen olevan siinä vaiheessa enää portti johonkin ihan uuteen, se olisi ollut pelottavaa! En voisi kuvitella meneväni naimisiin jos kaikki on vielä ihan uutta toisen kanssa. Mun mielestä paras hetki on sitten, kun tuntee jo toisen ja tietää, mitä se arki ja yhteinen elämä on. Haluan varmuutta.

Koska itse naimisiinmenohan on vain naimisiinmenoa, ei se takaa tai kerro mitään itse suhteesta. Se on vain perinnejuhla, yhdessäolon onnistuminen riippuu ihan muista seikoista. Ei minusta itse naimisiinmenon tulekaan merkitä mitenkään erityisesti, vaan sen kahden ihmisen välisen suhteen! Omituista on se, että jotkut kuvittelevat sen papin aamene muuttavan koko elämän, vaikka terveellä järjellä ajateltuna se ei saisi/sen ei kannattaisi olla niin.
 

Yhteistyössä