Olenko masentunut

[Masis]

Minulla on ihana perhe. Terveet lapset, nuorin jo 6-v. Auttavat minua paljon ja ovat yleensä kilttejä, ei siis juurikaan ylimääräistä työtä heistä. Mieheni on myös ihana, välillä otetaan yhteen, muttei usein. Hän ymmärtää ja tukee minua. Vanhempani ovat myös auttamassa tarvittaessa.

Olen ollut kotona nyt jo kohta 10 vuotta. Harrastan paljon liikuntaa ja teen asioita mitkä ovat minulle tärkeitä. Minulla on paljon kavereita.

Mutta sitten aina välillä minuun iskee aivan toivoton elämän mahdottomuus, mikään ei muka ole hyvin ja en vain pääse sen yli. Se kestää aina muutaman päivän ja sitten taas elämän ilo vie. Olen mielestäni iloinen ihminen, paitsi nuo muutamat päivät silloin tällöin.

Onko tämä masennusta vai mitä? Näkeekö ulkopuolinen paremmin kuin itse?

 

[lakaisukone]

Hormonien heittelyä? Et siis ole töissä? Kaipaatko työelämään?

 

[Masis]

En ole töissä varsinaisesti. Välillä teen aina ohjauksia. En tiedä kaipaatko töihin?

Voisiko mennä vaan naistenvaivojen piikkiin?

 

[lakaisukone]

Minusta tuollaiset ohimenevät parin päivän alakulot ei ole vielä masennusta. Itse olen lähes jatkuvasti iloton ja kireä ja väsynyt mutta lääkärissä en ole asian kanssa käynyt ja jos kävisin saisin varmaan korkeintaan lievästi masentuneen paperit.

 

[Masis]

Kiitoksia vastauksissasi. Nuon kyllä itsekin ajattelin. Joskus vaan vissiin on vaikeaa olla nainen tai helppoa kun voi sen piikkiin laittaa

 

["Mimosa"]

Alakuloksi minäkin tuollaista kutsun ja sellainen on ihan normaalia. Pari päivää minullakin voi olla välillä semmoinen olo, että mikään ei huvita, ei kerta kaikkiaan mikään. Se on kurja tunne, mutta en panikoi, kun tiedän että taas parin päivän päästä alan taas innostua asioista. Kotikäitiys tuntui ainakin minusta jotenkin epävarmalta tilanteelta ja silloin tuli enemmän noita alakulokohtauksia. Harvalla on varaa olla loppuikää kotona ja ainakin minulla oli sellainen olo, että se oli semmoista välitilassa olemista, kun työelämä odottaa nurkan takana.

 

[Masis]

Kun nuo päivät tuntuu aina niin toivottomilta ja pienetkin asiat saavat surulliseksi. Ja vaikka järjellä ajattelee, ei vain saa itseään piristyneeksi.

 

["Mimosa"]

Joku syy noihin varmaan on. Oletko miettinyt olisiko jonkun muutoksen paikka omassa elämässäsi, pienen tai ison asian suhteen. Koita alakulon seuraavaksi iskettyä miettiä mihin se liittyy. Monesti olo helpottuu pelkästään siitä, kun tietää mistä on kysymys. Minulla oli joskus todella paha olo suhteen alkuaikoina ja lopulta aloin tajuamaan, että silloin kun minulla oli tosi paha olo, miehelläni oli murheita, joista ei osannut puhua. Hänen käytöksensä oli päällisin puolin normaalia, mutta ei kuitenkaan ihan (hän oli jotenkin poissaoleva ja kylmä) ja minä ahdistuin siitä. Opin sitten puhuttamaan miestäni ja muutenkaan en ollut enää niin läheisriippuvainen hänestä, että ei tarvinnut enää tuon asian takia itkeä. Nykyään suurin syy minun huonoihin hetkiini on ihan silkka väsymys. Kun on niin väsynyt ettei oikeasti jaksaisi tehdä mitään, mikään ei huvita.