Toggle sidebar

Olenko mä aikuisena avioerolapsena velvollinen kuuntelemaan kun äitini

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hermot menee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
H

Hermot menee

Vieras
haukkuu mulle isääni? Noi erosivat kun olin murrosiässä ja nyt siitä on liki 20v aikaa ja yhä äiti haluaa jatkuvasti purkautua mulle vihan tunteistaan isääni kohtaan.

Olenko kylmä ja kiittämätön tytär jos en halua kuulla isäni muinaisista pettämisistä mitään ja haluan ylläpitää omaa suhdettani isääni ja lasteni ukkiin? Pitäisikö mun äitini vaatimuksesta kieltäytyä tapaamasta isän uutta naisystävää vaikka mulla itselläni ei ole mitään tätä vastaan?
 
Et ole. Sano äidillesi, että avautuu tuntemuksistaan jollekin muulle, sä et lapsena halua kuulla jatkuvasti isääsi haukuttavan. Voisi myös olla aiheellista ehdottaa äidille terapeuttia, eihän tuo ole enää normaalia että noin vanhoja asioita kaivellaan.
 
[QUOTE="vieras";26383568]Et ole. Sano äidillesi, että avautuu tuntemuksistaan jollekin muulle, sä et lapsena halua kuulla jatkuvasti isääsi haukuttavan. Voisi myös olla aiheellista ehdottaa äidille terapeuttia, eihän tuo ole enää normaalia että noin vanhoja asioita kaivellaan.[/QUOTE]

Samat aatokset minullakin. Lapsi ei ole oikea osoite tuolle katkeruudelle ja tilitykselle.

Mun äiti myös joskus avautuu kaikesta, mitä vanhempieni liitossa tapahtui ja oli huonosti. Ihan kaikkea en jaksais aina kuunnella, kun se alkoholisti taivaanrannanmaalailija haahuilija oli kuitenkin mun isä.
 
Et ole. Meillä vanhemmat vielä yhdessä, mutta silti olen joutunut kieltäytymään olemasta äidin "uskottu"... olen sanonut etten ole mikään parisuhdeterapeutti, tulkuttakoon ystävilleen tai ostoterapeutille.

Ei niitä juttuja jaksa kuunnella, kun parisuhde on kuitenkin kahden kauppa ja kumpikin sen pystyy omalla tavallaan pilaamaan... ja jos en ole samaa mieltä niin olen äitiäni vastaan :D ... eli ei jutella kovinkaan paljon =)
 
Tänään suutuin suutuin sille ja sanoin suoraan ettei nuo asiat kuulu mulle enkä halua niistä kuulla ja mulla on yhä oikeus isääni ja lapsillani ukkiinsa, riippumatta siitä mitä hän tuntee tätä kohtaan. Vastaus oli että ei tarvi sitten enää häneen ottaa yhteyttä jos meinaan isän kanssa liittoutua häntä vastaan. Veikkaan että seuraavaksi soitti ystävälleen valittaakseen kuinka tytärkin on nyt hänet hylännyt.

Äidin mielestä sitä terapeuttia tarvii isä eikä hän.
 
Nämä ohjeet sopivat mainiosti myös tähän tilanteeseen....

Vanhempien väliset suhteet eron jälkeen:

Älä hauku tai arvostele toista vanhempaa lapselle.
Älkää riidelkö lasta koskevista asioista lapsen kuullen.
Älä urki toisen vanhemman elämää lapsen kautta.
Älä käytä lasta viestin viejänä, vaan etsi muut kanavat sopia lasta koskevat tai muut asiat teidän vanhempien välillä.
Älä viestitä lapselle, ettet pidä siitä että hän tapaa toista vanhempaansa, ajattelee tätä tai pitää muuten yhteyttä.

http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/perheiden_monimuotoisuus/lapset_ja_ero/vanhemmuus_ja_ero/
 
Ehkei noita ohjeita jaettu silloin kun mun vanhemmat erosi tai sitten äiti piti murrosikäisiä lapsia ja etenkin sitä tytärtä jo jotenkin aikuisena kuulijana ja ymmärtäjänä. Ihan niin kuin me oltaisiin eletty samaa suhdetta isään, ei niin että se huono aviomies olisi kuitenkin voinut olla ihan on isä ja eron jälkeen vielä panostaa enemmän lapsiinsa.

Jos tästä jotain positiivista koittaa repiä niin jos joskus itse tulee erottua lasten isästä niin varmasti on takaraivossa että en kaada omaa katkeruuttani lapsiin. Silloinkaan kun nämä on aikuisia.

Mun mielestä on muutenkin täysin typerää noin vuosikymmenten jälkeen vielä jatkaa siinä uskossa että tuo ihminen on pilannut hänen elämänsä. Siis äiti pääsi jo ikuisuuksia sitten eroon siitä miehestä, miksi hän ei voi vaan jatkaa elämäänsä ja olla onnellinen että tuo suhde on ohi.
 
haluan kyllä tietää miten vanhempani ovat toisensa kokeneet koska keski-iässä haluan jo tietää minkälaisia ihmisiä he ovat todellisuudessa olleet ja mikä heidän suhdedynamiikkansa on. Tarvitsen sitä tietoa ymmärtääkseni omia ongelmiani, ja myös heitä itseään.

Se tarkoittaa sitten sitä, että olen keskusteluttanut vanhempiani vuoronperään suhteellisen terapeuttimeiningillä. Mutta katkeria jollotuksia en kuuntelisi, ja haluan myös asiallisia vastauksia kysymyksiini. Jossain määrin joudun edelleen miettimään mitä heille kerron toistensa asioista ja tapaamisistamme, mutta sen katson ihan aiheelliseksi kenen tahansa kahden ihmisen välissä tasapainoillessa, etten tule ruokkineeksi mitään suhdekolmiokuvioita, joissa jauhetaan se kolmas osapuoli palasiksi.

Ellei äiti ole hullu, en suostuisi tuollaiseen pakkoliittolaisuuteen. Laittaisin niitä rajoja joita hän ilmeisen kiihkeästi kaipaa, ja ilmoittaisin, että en ole liittoutumassa kenenkään kanssa enkä siis hänenkään, ja siksipä hänen on syytä tarkistaa puhetapaansa, koska kaikki isään kohdistuva kritiikki satuttaa myös hänen tytärtään. Olethan kuitenkin hänen vertaan ja sukuaan.
 
Et tietenkään ole.

Minkä jo tiesitkin, tietysti. Voit kertoa äidillesi että tämä hänen purkautumisensa tuntuu niin pahalta, että jos vaihtoehdot ovat hänen mielestään siinä että tavatessa hän aina "purkautuu" sinulle, tai sitten ei tavata, niin mieluummin sitten ei tavata. Ja että isä ei hauku puolestaan äitiä; jos äiti kokee että tavata isää on yhtä kuin liittoutua äitiä vastaan, niin omasta puolestasi olet eri mieltä etkä yritä liittoutua kenenkään puolesta ketään vastaan.

Vaikka kirjota. Tsemppiä ja jaksamista sinulle, niinkuin kaikille muillekin erolapsille, aikuisille ja varsinkin niille pienemmille raukoille - ajatelkaa miten ylelistä on että pieni ja avuton lapsi on tuossa tilanteessa voimatta edes kirjoittaa kaksplussan palstalle. Tsemppiä myös kaikille eroäideille ja eroisille, ei anneta sen katkeruuden ja vihan vallata lapsen elämää; lapsi ansaitsee kuitenkin parempaa, kun se on kerran sen toisen ihmisen kanssa tullut tehtyä.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa