Olenko liian herkkä vai miksi minua pelottaa tuo mies välillä?

[Pieni Lasienkeli]

Mieheni reagoi voimakkaasti tarpeeksi ärsytettynä. Välillä jopa pelottavankin voimakkaasti eikä tilannetta helpota se, että nuo tilanteet tulevat monesti yllätyksenä (niin ja miehellä kokoa). Yleensä nuo reaktiot tulevat, kun hän puolustaakseen minua, perhettään tai oikeuksiaan. Esimerkiksi vuosi sitten hällä tuli erään humalaisen nuoren kanssa riitaa, mikä oli vähällä leimahtaa käsirysyksi. (Lähdettiin siitä tilanteesta pois, niin ei sattunut mitään pahempaa.) Tai muutama viikko sitten huuteli erään naisen perään, kun se vei meiltä ainoan vapaana olevan perhepaikan.

Yleensä mies on rauhallinen ja kiltti ja kunnollinen ja kaikkee. Mutta samalla myös jokseenkin arvaamaton, kun en osaa varautua siihen, että milloin mies suutahtaa. Onneksi hällä ei pinna pala kuitenkaan kovinkaan usein.

Minun kanssani mies tulee toimeen hyvin, mies ei ole minua kohti ollut uhkaava. Melkein vuoden vanhan poikamme kanssa on tosin pariin otteeseen mennyt sukset ristiin, mies on esimerkiksi korottanut ääntään turhankin paljon koska vaavi piti yöllä hereillä. Pelottaa jokseenkin tuleva uhmaikä, koska silloinhan yleensä lapset on vaativampia.

En tiedä, pelkäänkö turhaan. Olen kyllä aika herkkä ihminen ja lapsuudenkodissani oli väkivaltaa.

 

[Rukoilijasirkka]

No sano sille, että sua pelottaa. ehkä se vois vähän miettiä käytöstään.

 

[Kotilehmä]

Minusta arvaamattomat ihmiset on aina pelottavia, itse vaadin kyllä mieheltäkin käytöstapoja ja itsehillintää ei saa menettää. Oletko kertonut miehellesi peloistasi, ehkä hän voisi vähän hillitä purkauksiaan?

 

[Pieni Lasienkeli]

Kyl mies tietää ja yrittää parhaansa. Näin uskoisin.

 

[mä]

no just, on sullakin murheet. jos on stressiä tai tosi väsynyt pinna menee helpommin. jos mies ei käy hakkaa sua,lasta tms ni miks sä pelkäät? ja miksi olet lapsen tehnyt hänen kanssaan? ja mitä tulee itsehillintään niin kaikki tunteet saa minun mielestäni näyttää. raja menee siinä että ketään ei saa satuttaa. mutta pitäiskö miehen vaan hymyillä vaikka ottaa päähän? mitenhän sä sen lapsen uhmaiän sitten kestät?

 

[Williviini]

Kyl mies tietää ja yrittää parhaansa. Näin uskoisin.

Hankala sanoa oletko sinä herkkä vai toinen agressiivinen. Mikä tilanne sitten tahansa niin kannattaisi varmana keskustella kunnolla kahdestaan.

 

[Hölömö]

no just, on sullakin murheet. jos on stressiä tai tosi väsynyt pinna menee helpommin. jos mies ei käy hakkaa sua,lasta tms ni miks sä pelkäät? ja miksi olet lapsen tehnyt hänen kanssaan? ja mitä tulee itsehillintään niin kaikki tunteet saa minun mielestäni näyttää. raja menee siinä että ketään ei saa satuttaa. mutta pitäiskö miehen vaan hymyillä vaikka ottaa päähän? mitenhän sä sen lapsen uhmaiän sitten kestät?

Ai mikä tahansa muu paitsi lyöminen pitää sietää?

Aika pahoja haavoja voi sekä puolisolle että lapsille tehdä ihan vaan huutamallakin ja raivoomalla. Mun mielestä kenenkään ei kuuluis pelätä kotonaan, joten asialle voi ja saa tehdä jotakin jo ENNEN kun(jos) tulee turpaan.

Naurettava asenne, "eihän se oo sua lyöny niin mitä valitat".

 

[Musta]

Mun mielestä on aika erikoista jos tarvii raivota ventovieraallelle naiselle jostain parkkipaikan viennistä (eihän se ny ollu kenellekkään varattu, se ehti ensin) niin paljon että oma vaimokin pelästyy. Silloin vois koittaa jonkunlaista itsehillintää kehittää.

 

[Pieni Lasienkeli]

no just, on sullakin murheet. jos on stressiä tai tosi väsynyt pinna menee helpommin. jos mies ei käy hakkaa sua,lasta tms ni miks sä pelkäät? ja miksi olet lapsen tehnyt hänen kanssaan? ja mitä tulee itsehillintään niin kaikki tunteet saa minun mielestäni näyttää. raja menee siinä että ketään ei saa satuttaa. mutta pitäiskö miehen vaan hymyillä vaikka ottaa päähän? mitenhän sä sen lapsen uhmaiän sitten kestät?

Totta, miehellä on paljon stressiä ja on väsynyt, varsinkin jos on yön nukkunut huonosti. Ymmärrän sen kyllä. Itseäni välillä pelottaa se, kuinka voimakkaina ne tunteet tulee. Varoittaisi edes etukäteen, kun pinna alkaa olla kireällä.

Mies ei oikeastaan raivoa, vaan korottaa ääntään ja sitä minä säikähdän. Ehkä syy on siinä, että niitä tulee harvoin ja minä oon vaan liian herkkä tollaselle. Minun lapsuus saattaa olla osasyynä.

Kerran mies on satuttanut vauvaa, tosin tahattomasti. Ei itse osannut arvioida voimiaan. Mies on katunut tekoaan eikä uudestaan tehnyt samaa.

Tiedoksi muuten, ennen raskautta näitä voimakkaita tunteenpurkauksia ei ole juurikaan ollut. Tuntuu, että stressillä on osansa tässä.

Ja kiitos vain, uskon selviäväni uhmaiästä. Rankkaa tulee varmasti itsellänikin olemaan, mutta se tieto helpottaa, että uhmaikä on ohimenevä vaihe ja se kuuluu lapsen kehitykseen.