N
nelikymppinen
Vieras
Töissä jaksoi paiskia ensimmäiset kaksi vuotta ihan sikana töitä. Sen jälkeen aloin pikkuhiljaa ottaa työkavereista mallia. Vietin aikaani yhä enemmän kahvitauoilla ja sähköpostin parissa, ruokatunnit venyivät, surffailin netissä ja lyhentelin työaikojani. Seitsemän vuoden jälkeen olin todella leipiintynyt ja ilolla jäin äitiysvapaalle.
Vauvan tarpeisiin jaksoin vastata hyvin. Täysimetin 6 kk ja jatkoin osittaisimetystä 13 kk ikäiseksi. Töissä kävin vajaan vuoden ennen toisen lapsen syntymää. Raskausaikana olin niin huonovointinen, ettei työnteostani tullut yhtään mitään, vaan lusmuilin suurimman osan ajasta. 1,5 vuotta jaksoin taas kunnialla vauva-arkea kahden pienen lapsen kanssa. Kun kuopuskin oli vähän kasvanut, olin riemuissani, kun minulla oli taas omaa aikaa, jonka käytin lähinnä televisiota tuijottamalla. Viimeiset puoli vuotta hoitovapaasta en siis ollut mikään hyvä äiti, joka laittaa lastensa tarpeet kaiken muun edelle, vaan laiskottelin kotona ja tein vain kaiken pakollisen.
Töihin paluu sujui takkuisesti. Olen ollut töissä taas puoli vuotta, mutta en ole hirveästi saanut mitään aikaiseksi. Välttelen vastuuta ja isoja hommia. Tällä menolla olen ensimmäisten joukossa irtisanottavien joukossa sitten, kun ne alkavat. Luultavasti joskus vuoden päästä.
Olen ajatellut aina, että haluaisin olla tässä työpaikassa eläkeikään asti, koska en jaksa enää aloittaa mitään uuden opettelua. Ja uudessa paikassa pitäisi taas skarpata tosissaan. Olen jo nelikymppinen.
Nykyään elämä on sitä, että töiden jälkeen haen lapset hoidosta ja annan heille jotain valmisruokaa. Seuraavat pari tuntia katselen televisiota ja lapset myös tai sitten leikkivät keskenään. Sitten onkin iltapalan ja iltatoimien aika ja lapset nukkumaan. Itse jatkan vielä vähän aikaa töllön ääressä löhöilyä. Viikolla en jaksa tehdä mitään muuta. Korkeintaan saan pyykkikoneen tai astianpesukoneen päälle.
Viikonloppuisin käyn lasten kanssa ulkona (jos jaksan) kerran päivässä, saatan siivota ja tehdä ruokaa. Yleensä kuitenkin mies tekee ruoat. Joskus pelaan isomman lapsen kanssa, mutta muuten en jaksa enää touhuta heidän kanssaan. Hermoni eivät myöskään kestä yhtään huutamista ja turhasta kiukuttelua, vaan alan itsekin räyhätä lapsille.
Ensimmäiset pari vuotta koin olevani hyvä äiti lapsilleni, mutta en enää. Muuten elämäni on ihan ok. Miehen kanssa välit ovat kunnossa, vaikkakin läheisyyttä meillä ei ole. Rakastan kotiamme. Minulla on muutamia hyviä ystäviä ja sukulaisia. Kaikki unelmani olen jo saavuttanut. Vain se häiritsee, etten jaksa olla aktiivinen ja leikkiä lasteni kanssa, vaan tuhlaan aikani TV:n ja nettisurffailun parissa. Unta olen aina tarvinnut paljon, noin 9 h yössä on hyvä. Ajoittainen unenpuute saa minun aina täysin toimintakyvyttömäksi.
Onko tämä normaalia vai pitäisikö tosissaan huolestua tilanteesta? Millaista teidän muiden työssäkäyvien perheenäitien elämä on? Jaksatteko touhuta lastenne kanssa paljon myös arki-iltoina? Lääkärille en tällaisen asian takia mene. Nauraisivat varmasti pihalle. Ehkä olen vain itsekäs ja laiska ämmä.
Vauvan tarpeisiin jaksoin vastata hyvin. Täysimetin 6 kk ja jatkoin osittaisimetystä 13 kk ikäiseksi. Töissä kävin vajaan vuoden ennen toisen lapsen syntymää. Raskausaikana olin niin huonovointinen, ettei työnteostani tullut yhtään mitään, vaan lusmuilin suurimman osan ajasta. 1,5 vuotta jaksoin taas kunnialla vauva-arkea kahden pienen lapsen kanssa. Kun kuopuskin oli vähän kasvanut, olin riemuissani, kun minulla oli taas omaa aikaa, jonka käytin lähinnä televisiota tuijottamalla. Viimeiset puoli vuotta hoitovapaasta en siis ollut mikään hyvä äiti, joka laittaa lastensa tarpeet kaiken muun edelle, vaan laiskottelin kotona ja tein vain kaiken pakollisen.
Töihin paluu sujui takkuisesti. Olen ollut töissä taas puoli vuotta, mutta en ole hirveästi saanut mitään aikaiseksi. Välttelen vastuuta ja isoja hommia. Tällä menolla olen ensimmäisten joukossa irtisanottavien joukossa sitten, kun ne alkavat. Luultavasti joskus vuoden päästä.
Olen ajatellut aina, että haluaisin olla tässä työpaikassa eläkeikään asti, koska en jaksa enää aloittaa mitään uuden opettelua. Ja uudessa paikassa pitäisi taas skarpata tosissaan. Olen jo nelikymppinen.
Nykyään elämä on sitä, että töiden jälkeen haen lapset hoidosta ja annan heille jotain valmisruokaa. Seuraavat pari tuntia katselen televisiota ja lapset myös tai sitten leikkivät keskenään. Sitten onkin iltapalan ja iltatoimien aika ja lapset nukkumaan. Itse jatkan vielä vähän aikaa töllön ääressä löhöilyä. Viikolla en jaksa tehdä mitään muuta. Korkeintaan saan pyykkikoneen tai astianpesukoneen päälle.
Viikonloppuisin käyn lasten kanssa ulkona (jos jaksan) kerran päivässä, saatan siivota ja tehdä ruokaa. Yleensä kuitenkin mies tekee ruoat. Joskus pelaan isomman lapsen kanssa, mutta muuten en jaksa enää touhuta heidän kanssaan. Hermoni eivät myöskään kestä yhtään huutamista ja turhasta kiukuttelua, vaan alan itsekin räyhätä lapsille.
Ensimmäiset pari vuotta koin olevani hyvä äiti lapsilleni, mutta en enää. Muuten elämäni on ihan ok. Miehen kanssa välit ovat kunnossa, vaikkakin läheisyyttä meillä ei ole. Rakastan kotiamme. Minulla on muutamia hyviä ystäviä ja sukulaisia. Kaikki unelmani olen jo saavuttanut. Vain se häiritsee, etten jaksa olla aktiivinen ja leikkiä lasteni kanssa, vaan tuhlaan aikani TV:n ja nettisurffailun parissa. Unta olen aina tarvinnut paljon, noin 9 h yössä on hyvä. Ajoittainen unenpuute saa minun aina täysin toimintakyvyttömäksi.
Onko tämä normaalia vai pitäisikö tosissaan huolestua tilanteesta? Millaista teidän muiden työssäkäyvien perheenäitien elämä on? Jaksatteko touhuta lastenne kanssa paljon myös arki-iltoina? Lääkärille en tällaisen asian takia mene. Nauraisivat varmasti pihalle. Ehkä olen vain itsekäs ja laiska ämmä.
Itse kärsin pitkään kaikenlaisista puutteista, luulin olevani laiska ja saamaton kun mikään ei luonnistunut ja väsytti koko ajan. Tosiasiassa seerumin rautapitoisuudet olivat ihan männikössä ja D-vitamiinia sain aivan liian vähän. Myös ruokailu oli pielessä, liikaa kaikenlaista "helppoa ja nopeeta" valmisruokaa. Jos et halua mennä lääkäriin niin toinen vaihtoehto (ja minun mielestä parempikin ) on luontaishoitaja/homeopaatti.