N
niponipo
Vieras
Eli lapseni on ekaluokalla. Hänen toinen korvansa on kuuro, jonka oma luokanopettaja on huomioinut istumajärjestyksessä.
Nyt heillä on alkanut äidinkielessä sellaiset ryhmittelytunnit, jossa lapset on jaettu tiettyyn ryhmään sen mukaan, miten osaa lukea. Eri opettaja opettaa tuolla tunnilla eri luokassa. Oma luokanope on informoinut tätä opettajaa lapseni kuuloviasta.
Mutta tänään tuolla osaamisen mukaan jaetulla äidinkielen tunnilla lapseni kertoi istuneensa sellaiselle paikalle jossa kuuleva korva olisi opeen päin. Mutta ope oli käskenyt (tai siis pyytänyt
) hänet istumaan luokan perälle paikalle, jossa kuuro korva oli opeen päin.
Lapseni on ujo, eli hän ei uskalla kertoa opelle että nyt tuli tehtyä väärä paikanvalinta. Eikä hän tahdo kertoa korvan kuuroudesta kaikille luokassa. Mietin, laitanko tuolle opelle sähköpostia ja pyytäisin, jos hän jatkossa muistaisi korvavian istumapaikan suhteen.
Toki ymmärrän, että tällaista vaan sattuu eikä kaikkea voi muistaa. Eikä tämä nyt niin iso asia ollut. Juttelin lapseni kanssa ja keskustelimme myös hänen omasta vastuustaan tunnilla sen suhteen, että sanoisi opelle vaikka tunninjälkeen asiasta. Mutta hänelle se on vaikeaa.
Annanko nyt ihan nipon kuvan, jos laitan opelle sähköpostia tuosta asiasta?