S
Sonjs
Vieras
Olen minäkin joskus 18-vuotiaana säheltänyt festareiden leirintäalueella jossakin pienessä kupoliteltassa tuntemattoman kanssa. Tuon yhdistän kuitenkin teiniyteen, nuoruuden kokeilunhaluun ja hyväksynnän hakemiseen. Ymmärrän myös nämä baarista bongatut yhden yön tuttavuudet.
Jos miehen tapaa muissa merkeissä (esim. nettideitti, ystävän järjestämän sokkotreffit jne jne) niin mun ajatuksissani on aina se, että jos seksiä harrastetaan, niin silloin ollaan jollain tasolla ihastuttu toiseen ja siinä on ihan oikeita tunteitakin mukana.
Ilmeisesti asia kuitenkin on niin, että seksin harrastaminen deitin kanssa on vain aikuisten hauskaa hupia, eikä sen kummemmin tarvitse tykätä toisesta, kuin ehkä hyvänä tyyppinä, ihan kuten naapurin Jari ja Maijakin ovat ihan jees tyyppejä.
Nyt tapailen taas miestä. Ollaan kerran käyty kahvilla ja istuttiin aika kauan. Kerran törmättiin vahingossa kaupan pihassa ja juteltiin siinä varmaan puolisen tuntia.
Nyt on sitten tulossa käymään. Tottakai mä haluaisin hänen kanssaan seksiä harrastaa, sillä mä olen ihastunut tuohon miehen. Mies on jatkuvasti mun mielessä ja saa perhosia vatsaan. Siinä seksissä olisi kyllä minun osaltani tunteitakin mukana.
Mä tiedän loukkaantuvani ja pahoittavani mieleni, jos taas saan todeta, että mies etsii vain ns. heilaa itselleen, jota pökkiä silloin tällöin, mutta ei estä muiden tapailua jne.