Olenko hullu vai...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tunnustelija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tunnustelija

Vieras
voiko liikkeitä tuntea vielä 14. raskausviikolla?

Tämä ei ole ensimmäinen raskaus, joten liikkeet ovat kyllä tuttuja. Aiemmin istukka on tosin sijainnut edessä, joten liikkeet ovat tuntuneet aika myöhään. Nyt en itseasiassa edes tiedä missä se on, kun sitä ei ultrassa sanottu. Edessä sijaitsevasta istukasta on aiemmin sanottu ainakin kysymättäkin, joten nyt lienee takana. Kohdun on aiemmin sanottu olevan eteenpäin kallistuva ja sitä se kai sitten saattaa olla vieläkin. Näitä (kuviteltuja?) liikkeitä ei kuitenkaan voi tuntea ulkoapäin mutta sehän vasta ihmeellistä olisikin. Ei siis kyllä tunnu miltään tavalliselta suolen toiminnalta, vaan pieniltä hipaisuilta kohdun kohdalla ja tämä on ollut välillä ihan jatkuvaa, siis vaikka puolen tunnin aikana tuntuu useasti.

Yhdessä aikaisemmassa raskaudessa olen ollut tuntevinani liikkeet ekan kerran raskausviikolla 16 muistaakseni, huolimatta siitä, että istukka sijaitsi edessä. Tuosta en tosin ihan laittaisi päätäni pantiksi sentään, sillä seuraavia liikkeitä saikin sitten odotella...

Mutta siis, onko tämä edes mahdollista ja onko joku muukin ollut tuntevinaan liikkeitä vielä näin ajoissa?
 
Neuvolassa sanottiin, että liikkeiden tunteminen riippuu paljon myös äidin sensitiivisyydestä. Tämä siis kerrottiin, kun sanoin tuntevani lapsen liikkeet juurikin 14.raskausviikolla, vaikka esikoisen odottajalla sen ei kai pitäisi olla kovin todennäköistä. Kyllä ne liikkeitä kuitenkin oli, ja voimistui nopeasti.

Muistan vieläkin sen maaliskuisen yön kello viisi, kun havahduin yöllä ensimmäistä kertaa lapsen liikkeisiin. Se oli jotenkin yhtä aikaa niin järkyttävää, järisyttävää, pelottavaa ja ihanaakin, et sitä piti sit erikseen nousta miettimään. Se oli hieno, ikimuistettava hetki, kun aurinko alkoi nousemaan ja minä istuin sitä katselemassa, tajuten ensimmäistä kertaa oikeasti, että olen raskaana.
 
Kyllä voit tuntea liikket jo tuolloin! Minä tunsin liikkeet esikoista odottaessa jo viikolla 16 ja tätä toista odottaessa viikolla 13. Molemmilla kerroilla istukka on ollut edessä..:)
Onnea potkuista, ne on ihanan tuntuisia :) ja pian ne voimistuu!!!
 
Voi kiitos vaan teille!!! :)
Mä itse asiassa muistinkin hetki tämän postauksen jälkeen, että esikoisen ensimmäisen neuvola lääkärin luona, se lääkäri kysyi, että jokos olen tuntenut liikkeitä? Viikkoja olis silloin tasan 14+0. Käväisi mielessä, että onkohan lääkäri vähän sekaisin ja kun oli vielä mies, niin ajattelin että ei varmaan ole ihan perillä koska liikkeiden pitäisi tuntua. Heh. :) Onnellista odotusta kaikille! :)
 

Yhteistyössä