olenko ainoa joka jättäisi eron tullessa lapset miehelle?

[olenko ainoa?]

ja alkaisi viikonloppuäidiksi tai sitten viikko-viikko systeemillä.

 

["Mimmi"]

Itse en pystyisi ikinä tuohon, enkä ole edes vko-vko systeemiin suostunut.

 

[Karvapallo]

Meille tulis luultavasti tossa tilanteessa toi viikko-viikko systeemi, koska mies on tehnyt hyvin selväksi että hän tahtoo lapsen kanssa olla ihan yhtälailla ku mäkin. Ei kai tollasessa tilanteessa oo kyse siitä "antaisinko" lapsen, enhän mä lapsen ykköshuoltaja ole parisuhteessa. Jos kerta molemmat tahtois lapsen huollettavakseen niin kompromissi ois varmaan toi jako joka toinen viikko.

 

[Silja.S]

Minulle olisi kelvannut jonkinlainen vuorottelu, jos isänsä olisi ollut kypsä ja vastuuntuntoinen, mutta yksi eroon johtanut syy oli nimenomaan lapseen kohdistunut väkivalta. Oli tosin pientä (nipistelyä ym. kovakouraisuutta), mutta omaan eropäätökseeni tuokin väkivalta riitti vaikuttamaan puoltavasti. Joskaan se ei ollut ainoa eroon johtaneista lukuisista syistä. Mutta tuota viikko-viikko -systeemiä en ymmärrä. Ihan kamalaa lasten pompottelua. Kyllä lapsella pitää olla yksi 'pysyvä, vakaa koti' ja sitten se kakkoskoti, jossa käydään kylässä ja sitten niillä pidemmillä kyläreissuilla, kun ollaan useampi yö. Kunhan on selkeä "ykköskoti", oli se sitten kumman vanhemman puolella tahansa.

Me sovittiin heti, että otan yksinhuoltajuuden ja siinä vaiheessa, kun mies kypsyy ja osaa olla lasten kanssa asiallisesti, mies saa ottaa lapsia hoiviinsa pidemmäksikin aikaa. Nykyään ovat olleet jo viikonloppuja isänsä luona ja pidempiä aikoja isänsä kanssa isovanhempiensa luona. En ikipäivänä olisi voinut harkitakaan, että olisin antanut isälleen huoltajuuden - en edes siinä tapauksessa olisi harkinnut, vaikka isänsä olisi ollut vastuuntuntoinen. Syyttäkää vaan itsekkääksi, mutta meikäläisen äidin vaisto sanoo, että lapset on pidettävä lähellä.

 

["vieras"]

Minulle olisi kelvannut jonkinlainen vuorottelu, jos isänsä olisi ollut kypsä ja vastuuntuntoinen, mutta yksi eroon johtanut syy oli nimenomaan lapseen kohdistunut väkivalta. Oli tosin pientä (nipistelyä ym. kovakouraisuutta), mutta omaan eropäätökseeni tuokin väkivalta riitti vaikuttamaan puoltavasti. Joskaan se ei ollut ainoa eroon johtaneista lukuisista syistä. Mutta tuota viikko-viikko -systeemiä en ymmärrä. Ihan kamalaa lasten pompottelua. Kyllä lapsella pitää olla yksi 'pysyvä, vakaa koti' ja sitten se kakkoskoti, jossa käydään kylässä ja sitten niillä pidemmillä kyläreissuilla, kun ollaan useampi yö. Kunhan on selkeä "ykköskoti", oli se sitten kumman vanhemman puolella tahansa.

Me sovittiin heti, että otan yksinhuoltajuuden ja siinä vaiheessa, kun mies kypsyy ja osaa olla lasten kanssa asiallisesti, mies saa ottaa lapsia hoiviinsa pidemmäksikin aikaa. Nykyään ovat olleet jo viikonloppuja isänsä luona ja pidempiä aikoja isänsä kanssa isovanhempiensa luona. En ikipäivänä olisi voinut harkitakaan, että olisin antanut isälleen huoltajuuden - en edes siinä tapauksessa olisi harkinnut, vaikka isänsä olisi ollut vastuuntuntoinen. Syyttäkää vaan itsekkääksi, mutta meikäläisen äidin vaisto sanoo, että lapset on pidettävä lähellä.

Mulle herää kysymys: kuinka tämä kaikki oli mahdollista?
Kuinka sä sait todistettua että miehes tekee noin? Vai myönsikö itse? Kuinka suostui siihen että sinusta tulee lasten yksinhuoltaja?

 

[meah]

En mitenkään automaattisesti jättäisi, vaan asia punnittaisiin lasten parasta ajatellen, ja toimittaisiin sitten sen mukaan.
Mutta ei olisi mitenkänä poissuljettu vaihtoehto.

Ajatellen, että mies on nyt ollut koti-isänä kohta 2 vuotta, ollut se ensisijainen huoltaja, tuki ja turva, ja päävastuussa kaikesta lapsiin liittyvästä, kun mä olen painanut duunia välillä pitkääkin päivää...
Voi hyvinkin olla, että järjestely olisi joko viikko-viikko, tai sitten mä olisin se etävanhempi.

 

[nedra]

Meillä vaatisi jotain hyvin joustavaa systeemiä,ainakin niin kauan kun on hoitoikäisiä,menen itse 6:ksi töihin enkä rupeaisi kiskomaan siihen aikaan lapsia sängystä kun ei pakko olisi.Jaettaisiin kyllä vanhemmuus erosta huolimatta,kummastakaan ei tulisi pelkkää viikonloppuvanhempaa.

 

["sasa"]

[QUOTE="Mimmi";26106324]Itse en pystyisi ikinä tuohon, enkä ole edes vko-vko systeemiin suostunut.[/QUOTE]

Miksi miehesi piti suostua? Hänen tunteillaan ja ikävällään ei ole väliä?

 

["mä"]

Lapset jäis miehen kanssa nykyiseen kämppään koska miulla ei olisi varaa asua tässä. Lapsia en haluaisi siirtää tutusta ympäristöstä(koulu, harrastukset) pois .
Mä muuttaisin lähistölle(kuitenkin tarpeeksi kauas) ja olisin viikonloppuäiti

 

["Nana"]

Jos ero tulisi, viikko-viikko taitaisi olla ainoa vaihtoehto. Mies ei ikinä suostuisi miksikään viikonloppuvanhemmaksi, enkä minäkään.

Mielestäni minulla ei olisi minkään valtakunnan oikeutta vaatia lasta enemmän itselleni, lapsi on meidän molempien.

 

[Rytkäätys]

Et ole ainoa, mutta puoliksi menisi. Minulla ei kerta kaikkiaan ole mitään argumenttia siitä että minä olisin jotenkin parempi tai soveliaampi huoltaja kuin mieheni, en sen puoleen huonompikaan. En suostuisi vkl-vanhemmaksi, mutta ei suostuisi mieskään. Joten viikko-viikko-meiningillä oltaisiin. Ollaan alusta asti jaettu lasten hoito, kasvatus, vastuu.
Mutta näiltä näkymin tällaista ei kyllä onneksi tarvitse koskaan edes miettiä, yhdessä mennään loppuun asti :heart:

 

[Aries 78]

Lasteni äiti teki tuon ratkaisun ja näkee lapsensa vain jokatoinen vkl.. Kantaa net isätkin sen vastuun lapsistaan.

 

[Silja.S]

[QUOTE="vieras";26106660]Mulle herää kysymys: kuinka tämä kaikki oli mahdollista?
Kuinka sä sait todistettua että miehes tekee noin? Vai myönsikö itse? Kuinka suostui siihen että sinusta tulee lasten yksinhuoltaja?[/QUOTE]


Sain kiinni monta kertaa. Patologinen valehtelija kun oli, yritti kieltää, vaikka näin omin silmin. Kielsikin kauan aikaa niin tehokkaasti, etten uskonut omia silmiäni. Sitten alkoi nämä mystiset "jalka nyrjähti", "kyynerpää meni sijoiltaan ihan itsestään" jne. selostukset. Lopulta sain kiinni siitäkin, kun iski lasta avokämmenellä selkään. Ne oli sellaisia juttuja, joista ei jäänyt selviä merkkejä, ja mies valehteli paremmin kuin puhui totta, joten kesti oikeasti kauan ennen kun tajusin uskoa näkemääni. Tätä voi olla vaikea käsittää, jos ei koskaan ole ollut suhteessa patologisen valehtelijan kanssa, eikä tiedä miten uskottavia he osaavat olla. Lopullinen niitti oli, kun olin esikoisen kanssa ulkona ja sisälle palatessa kuopuksen vellipullo oli lyöty raivonpuuskassa lyttyyn (ei ollut suostunut syömään velliään) ja kuopus parkui naama punaisena ja pelkäsi isäänsä niin paljon, ettei uskaltanut edes istua tämän sylissä.

Siinä vaiheessa, kun ero tuli, se tuli yhteisymmärryksessä. Kaikki oli tehty, mitä asian eteen saattoi tehdä. Miehen motivaatio muuttua oli miinuksella ja myönsi itsekin, ettei pärjäisi lasten kanssa, joten päätös yksinhuoltajuudesta oli täysin riidaton ja tehtiin yhdessä tuumin.

 

["vieras"]

Ei vanhemmilla ole oikeutta lapseen vaan lapsella on oikeus vanhempaansa. Pienelle lapselle viikko-viikko systeemi ei ole paras vaihtoehto. Aikuisille se yleensä on. Molemmat aikuiset saa yhtä paljon vapaata ja yhtä paljon aikaa lapsen kanssa. Kumpikaan ei koe sitä epäreiluksi eikä joudu riutumaan ikävästä sen enempää kuin toinen. Mutta LAPSEN näkökulmasta se rankkaa. LAPSELLE se ei ole paras ratkaisu. Lapsi ikävöi joka tapauksessa molempia vanhempiaan, sitä ei voi vähentää. Se, mikä kuitenkin luo lapselle turvallisuuden tunnetta mikä auttaa lasta kestämään ikävänsä, on se pysyvä koti. Rutiinit, tuttu ympäristö, ennakoitavuus. Se on aikuisen tehtävä kestää se oma ikävä ja paha mieli, jos sillä pystyy edes vähän helpottamaan lapsen elämää. Eikä tässä ole useimmissa tapauksissa kyse siitä kumpi on parempi vanhempi, vaan jomman kumman on otettava lähivanhemman rooli ja toisen etävanhemman. Etävanhempi osoittaa tässä mielessä ehkä vielä "parempaa" vanhemmuutta kun "uhraa" oman hyvinvointinsa lapsen parhaaksi. Ja huomatkaa lainausmerkit.

 

[Chala]

Molemmat ovat olleet niin tasavertaisesti lasten elämässä läsnä, että ei, kukaan ei satavarmasti (edes ne kuuluisat jaetusta huoltajuudesta aina kärsivät lapset) haluaisi pitkiä erossaoloja.

Jossain vaiheessa puhuttiin että jos ero tulisi, muutettaisiin lähekkäin asumaan ja lapset olisi joustavasti miten sattuu molemmilla tai toinen toisen luona lasten kanssa. Ollaan myös puhuttu siitä pystyttäisiinkö asumaan niin että olisi isompi ja pienempi kämppä ja lapset asuisi vain toisessa.

Lasten parasta ajatellen päädyimme sitten jo ongelmien aikaan hieman erilaiseen yhteisasumiseen. Onneksi ne ongelmat ovat taaksejäänyttä elämää eikä tarvinnut asumuseroon lähteä edes kokeilumielessä