Olen väkivaltainen.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Pelkään ammattilaisia sekä lapsen, että rikosrekisteristä aiheutuvan työn menettämisen vuoksi, mutta haluan irti väkivallasta. En voi kellekään puhua lastensuojelulain vuoksi, ja pelkään ettei tämä lopu ilman ammattilaisen apua ikinä ja lapseni vihaa minua ikuisesti enkä näe hänen aikuisuuttaan kun hän ei halua olla tekemisissä silloin. Tiedän, että saisin palaa helvetissä, mutta se nyt ei ole ensisijaisen vaihtoehto.

Mulla oli normaali lapsuus ja tämä lapsi oli toivottu jne. Mikä meni pieleen? Miksi musta tuli tämmöinen? En ole mt-potilaskaan, uskokaa tai älkää. Miten kaivaa esiin ne alitajuiset syyt jotka tähän johti ja työstää niitä? Miten lopettaa ajoissa? Mikään kymmeneen laskeminen ei auta ja vaikka tiedän että ammattiapua tarvin, en nyt juuri siihen kykene vaikka sanoisitte siihen mitä.

En tarkoita, että tähän pitäisi olla mitään loitsua tai nopeaa ratkaisua, haluan vaan jotain tukea väkivallattomuuteen, lapseni ei ole syynä mihinkään ja ihan ns. normaaleissakin tilanteissa kilahdan ja kenenkään muun kanssa en. Voiko missään puhua anonyymisti näistä ilman ammattilaisen ilmoitusvelvollisuutta? :( Olen umpikujassa, haluan niin kovasti muuttua, mutta pelkään että avun hakemisen jälkeen elämästä vietäisiin kaikki ja lopulta katuisin vaan avun hakemista.
 
Millä lailla olet väkivaltainen? Siis kuinka vakavalla tasolla lapsen satuttaminen on jo? Kyllä sun pitää puhua jollekin ja pyytää apua ennenkun sattuu jotain peruuttamatonta.
 
Hyvä et oot työstänyt ajatustasi myöntämiseen. Seuraavaksi pitäisi löytää ne avaimet mitkä rauhoittavat tilanteen. Itse pakenen vessaan takomaan seiniä tai lattiaa. Koitan rauhoittua ja pohtia asiaa. Tulen ns. uusin silmin. Toisinaan napsahtaa nopeasti ja silloinkin suuntaan tilanteesta ulos joko huutamalla että nyt saa riittää.

Oma vanhempani pieksi onnessaan mua lapsena ja koitan kovasti kääntää venettä toiseen suuntaan. En minäkään halua että lapseni vihaisi mua ja olen kertonut lapsilleni miksi olen joskus ilkeä. En halua nähdä vanhempiani peilistä kun siihen katson.

Tsemppiä!
 
Karma. Sun on vain ajateltava asia eri kantilta. Ei ole helppoa mutta mikä opiskelu on? Anna myös itsellesi anteeksi paskat ajatukset ja koita ymmärtää ajatelma: Sitä saa mitä tilaa. Tämä ei ollut vttuilua vaan ajatuksen herättäjä. Voimia!
 
ilmeisesti olet herännyt ajattelemaan tilannettasi,ja lapsesi turvallisuutta.Nyt pitäisi asettaa lapsen turvallisuus etusijalle.Olisi hyvä jos itse ottaisit ensiksi yhteyttä viranomaisiin tai sukulaisiin jotka voisivat taata lapsen turvallisuuden,sen jälkeen voisit ilman stressiä ja huolta keskittyä omaan itseesi ja parantumiseen.Lapsesi olisi varmasti kiitollinen tekemästäsi tästä sinulle raskaasta päätöksestä.
 
ilmeisesti olet herännyt ajattelemaan tilannettasi,ja lapsesi turvallisuutta.Nyt pitäisi asettaa lapsen turvallisuus etusijalle.Olisi hyvä jos itse ottaisit ensiksi yhteyttä viranomaisiin tai sukulaisiin jotka voisivat taata lapsen turvallisuuden,sen jälkeen voisit ilman stressiä ja huolta keskittyä omaan itseesi ja parantumiseen.Lapsesi olisi varmasti kiitollinen tekemästäsi tästä sinulle raskaasta päätöksestä.

Siis tarkoitatko että "vie ensin lapsesi johonkin parempaan paikkaan asumaan" -_-
 
Ensinnäkin lopeta ajattelemasta, että alitajunta selittää tekosesi. Se olet sinä itse joka toimit väärin ja pystyt kyllä kontrolloimaan tekosiasi. Jos saat tämän iskostettua päähäsi sen sijaan että haet syyllistä alitajunnasta, niin olet oikealla tiellä.

Toisekseen, jos sinä itse et muuta kelkkaasi, niin joku saa tilanteen selvile ennen pitkää ja rikosrekisteri se silloinkin on edessä. Soita nyt heti itsellesi apua jos yhtään välität omasta lapsestasi enemmän kuin itsestäsi.
 
Itse kävin juttelee psykologilla kun esikoinen syntyi kun pelkäsin olevani samanlainen lastenhakkaaja kuten äitinikin. Hän sanoi että kun olen asiasta huolissani ja tietoinen niin minusta ei tulisi samanlaista.

Joskus on käynyt niin, että pinna on katkennut ja ottanut kovemmin kiinni, mutta en satuta lapsia sadistisesti ja systemaattisesti. Siinä tilanteessa ottaisin itse yhteyttä lasuun ja antaisin lapset pois, koska rakastan heitä liikaa satuttaakseni heitä. Ns.Viimeisin teko suojellakseni heitä itseltäni. Tähän ei olla tultu enkä usko että tullaan.
 
Väkivaltaan johtavat tunnistamattomat tunteet voivat olla monimutkaisia ja ulottua syvälle sinne omaan lapsuuteen. Fyysisen väkivallan käyttö on kuitenkin yksinkertainen ärsyke-reaktio-ketju, josta pääsee eroon lopettamalla väkivaltaisen käytöksen. Käytöksen muuttaminen ei vaadi sitä, että käyt vuosikausien terapian päästäksesi käsiksi tunteisiin, joista käytös kumpuaa. Sen työn voit toki tehdä itseäsi varten, mut se ei ole mitenkään välttämätöntä käytöksen muuttamiseksi. Itse asiassa, omiin tunteisiin keskittyminen voi jopa vaikeuttaa asioita, koska niiden taakse on niin näppärä mennä piiloon, alkaa nähdä itsensä uhrina vaikka oikea uhri kärsii siinä omien silmien edessä.

On olemassa lyhyempi tie, ja se on se, että pysäytät itsesi ennen kuin käyt lapseen kiinni. Kilari ei koskaan kehity sekunneissa, vaan elimistö valmistautuu siihen jo minuutteja ennen, nostamalla sykettä, keräämällä voimaa käsivarsiin, tihentämällä hengitystä ja jännittämällä lihaksia. Sinä tiedät, että käyt käsiksi jo paljon ennen kuin se tapahtuu, et vain tiedosta sitä. Kun sulla on seuraavan kerran epämääräinen olo lapsen kanssa, poista itsesi tilanteesta heti. Et jää siihen miettimään, mikä on, menet vaan heti jonnekin jossa voit olla yksin. Kuten vessaan. Tarkkailemaan ihan sitä fysiologista tunnetta mikä sulla on. Ymmärrä, että se on vaan tunne. Se on vaan adrenaliinia. Olet opetellut purkamaan sen adrenaliinin käymällä käsiksi, nyt opettelet purkamaan sen toisella lailla. Ja koska uuden oppiminen on vittumaista, et halua sitä tehdä, et varsinkaan, kun olet jo oppinut saamaan mielihyvää nopeasta reagoinnista ja hallinnan tunteesta, kun saat lapsen alistettua. Sehän on hirveän palkitsevaa. Mutta sen verran otat päätä pois perseestä, että et hakeudu uudestaan siihen tilanteeseen lapsen kanssa, vaan purat suhun kertyneen voiman fyysiseen rasitukseen. Punnerrukset on tehokkaimpia, tee niitä vaikka seinää vasten. Voit yllättyä paljonko sussa on voimaa vihaisena, kun saat siitä konkreettisen todisteen. Sen voiman kohde ei voi enää koskaan olla sun oma lapsi. Jos ei riitä punnerrukset poistamaan sitä vihaa sun elimistöstä, tee muutama sikaliike ja vatsalihasliike.

Kun hiki virtaa nainen rauhoittu. Samalla pää selkenee. Ja kappas vaan, et käynytkään lapseen käsiksi. Ei se ollutkaan vaikeaa. Piti vaan lähteä siitä tilanteesta eikä antaa sen eskaloitua. Lapsi ei sinä aikana kuollutkaan kun äiti lähtikin hetkeksi pois, tilanne ei ehkä vaatinutkaan äidin läsnäoloa eikä äidin reagoimista. Äiti ehkä kaiken kaikkiaan on turhaan kuormittanut itseään luulemalla, että asioiden pitää aina mennä kuten hän haluaa, että hänen pitää olla aina vastuussa siitä että asiat menevät oikein. Ei tarvi eikä asioiden tarvitse aina mennä oikein.

Nyt susta voi tuntua, että onpa lässytystä. Että tämä ainakaan ei toimi. Sinä jossain kylppärin lattialla jumppamassa, kun kyseessä on iso ja todellinen ongelma, jossa nyt sinun monimutkainen ja herkkähipiäinen egosi ei yhtään pääse ääneen puhumaan itsestään. Jos on tällaisia tunteita, niin siinä puhuu sitten itsekeskeisyys, yksi väkivallan pikku apuri, sietämätön pieni paskiainen joista äitien kannattaisi ottaa ero viimeistään tosissaan siinä vaiheessa, kun lapseen meinaa käydä käsiksi.

Onnea ja menestystä uudella tiellä. Takapakkia tulee, mutta jos suunta on oikea, niin ole itsellesi armollinen. Muistat vaan, että äiti jäähylle heti kun tunnistat sen nousevan sykkeen ja pinnallisen hengityksen tai sulla on muuten hankala olo. Kaikkea psykologista skeidaa, mitä siellä sun pään sisällä on, voit käsitellä sitten myöhemmin, nyt keskityt vaan siihen että et jää samaan tilaan lapsen kanssa kun et hallitse itseäsi.
 

Yhteistyössä