Olen surumielinen

[Ellamarie]

Minulla on rakastava perhe (vanhemmat, isovanhemmat, siskoni perhe). Olen siis yli kolmekymppinen sinkkunainen. Minulla on laaja ystäväpiiri, jossa on pääasiassa naisia.
En ole kuitenkaan ikinä kokenut parisuhdetta, jossa mies rakastaisi minua. Olen seurustellut kahdesti ja tapaillut useamman miehen kanssa, mutta kaikki ovat myöntäneet lopuksi, että he välittävät, mutta eivät rakasta.
Ystäväpiirini naiset ovat sanoneet minua ihan kauniiksi ja hyväsydänelliseksi. Olen ollut aina luotettava ja yrittänyt tehdä asioita muiden ihmisten parhaaksi.
Onko kohtalotovereita? Joskus itken itsekseni, että miten voi olla elämä tällaista. Onhan se paljon, että on saanut itse rakastaa, mutta miksi en ole saanut kokea sellaista, että myös minua rakastettaisiin ja saanut sitä kautta parisuhteen.
Mietin tänäänkin, että miksi minulle on annettu tällainen kohtalo. Tosin tänään on ollut aikaa miettiä, kun vietän pääsiäistä kaukana muista lähisukulaisistani.

 

["vieras"]

Minä löysin oman rakkauteni netistä. Vaihdettiin pitkään (kuukausia) pelkkiä ajatuksia ennen kuvien tms vaihtoa, rakkaus syntyi paljon ennenkuin näin ko ihmistä. Ehkä siksi suhde onkin ollut kestävää laatua, kun ajatusmaailmat kohtasivat, mutta ei ollut ulkonäköön liittyviä paineita. Kaikissa aiemmissa suhteissa ulkonäkö oli ollut kuitenkin jossain määrin merkittävä tekijä ihastuksen syntymiseen. Mutta näin ihastuinkin siihen ihmiseen ja ulkonäkö jäi toissijaiseksi asiaksi, vaikka siinäkään ei ollut mitään vikaa sitten loppupeleissä. Mutta uskon että jos olisin tavannut ko. ihmisen ensin livenä niin hän ei olisi kyllä kiinnittänyt minun huomiotani millään lailla ja tuskin moita pidemmälle oltaisiin päästy.

 

[Ellamarie]

[QUOTE="vieras";23643950]Minä löysin oman rakkauteni netistä. Vaihdettiin pitkään (kuukausia) pelkkiä ajatuksia ennen kuvien tms vaihtoa, rakkaus syntyi paljon ennenkuin näin ko ihmistä. Ehkä siksi suhde onkin ollut kestävää laatua, kun ajatusmaailmat kohtasivat, mutta ei ollut ulkonäköön liittyviä paineita. Kaikissa aiemmissa suhteissa ulkonäkö oli ollut kuitenkin jossain määrin merkittävä tekijä ihastuksen syntymiseen. Mutta näin ihastuinkin siihen ihmiseen ja ulkonäkö jäi toissijaiseksi asiaksi, vaikka siinäkään ei ollut mitään vikaa sitten loppupeleissä. Mutta uskon että jos olisin tavannut ko. ihmisen ensin livenä niin hän ei olisi kyllä kiinnittänyt minun huomiotani millään lailla ja tuskin moita pidemmälle oltaisiin päästy.[/QUOTE]

Hienoa, että olet löytänyt rakkauden.

Hyvää pääsiäistä

 

["mies"]

Vielä ehdit, et vain ole vielä törmännyt sopivaan. Usko pois.

 

[aapee.]

Isäni puoleinen suku on ahdistava, joka kerta kun pitäisi kokoontua yhteen en halua mennä paikalle. Koko ajan arvostellaan ym. Raskaudesta jäi 6kg ja mummini joka kerta muistuttaa miten lihava olen. Vaikken edes ole BMI:n mukaan ylipainoinen.

Tänään oli lapsen syntymäpäiväjuhlat, en jaksanut olla vieraiden seurassa vaan keksin koko ajan jotain muuta touhua. Ja harmittaa myös se että olin kertonut vieraille, että jos haluavat antaa lahjan niin antavat sitten rahana lapsen säästötilille, koska yhtään kirjaa, lelua tai tavaraa ei tarvita lisää. Mutta silti tuli taas kolme kassillista leluja heiltä. Ja jo kolmen vuoden ajan olen sanonut että pistävät säästötilille.

En koskaan keksi mitään puhuttavaa kun aina pitäisi haukkua ja sääliä muita. Ja jälleen kerran minusta löytyi huomautettavaa, sanoin olevani väsynyt mitä olenkin, ja sukulaiset sanoivat että "mitäs olet taas raskaana, toivottavasti et liho yhtä paljon kuin viimeksi, muuten väsyt vielä enemmän". Ilmapiiri on aina niin tunkkainen, että itken joka kerta kun vieraat lähtevät. En haluisi olla enää missään tekemisissä näiden ihmisten kanssa..

Anteeksi valitus, mutta olen taas ihan loppu.

 

[Ellamarie]

[QUOTE="mies";23643972]Vielä ehdit, et vain ole vielä törmännyt sopivaan. Usko pois.[/QUOTE]

Tai sitten minun tieni on kulkea yksin. Näinkin voi olla.

 

[aapee.]

Sori piti tehdä oma aloitus!!! *nolo*

 

[Ellamarie]

Isäni puoleinen suku on ahdistava, joka kerta kun pitäisi kokoontua yhteen en halua mennä paikalle. Koko ajan arvostellaan ym. Raskaudesta jäi 6kg ja mummini joka kerta muistuttaa miten lihava olen. Vaikken edes ole BMI:n mukaan ylipainoinen.

Tänään oli lapsen syntymäpäiväjuhlat, en jaksanut olla vieraiden seurassa vaan keksin koko ajan jotain muuta touhua. Ja harmittaa myös se että olin kertonut vieraille, että jos haluavat antaa lahjan niin antavat sitten rahana lapsen säästötilille, koska yhtään kirjaa, lelua tai tavaraa ei tarvita lisää. Mutta silti tuli taas kolme kassillista leluja heiltä. Ja jo kolmen vuoden ajan olen sanonut että pistävät säästötilille.

En koskaan keksi mitään puhuttavaa kun aina pitäisi haukkua ja sääliä muita. Ja jälleen kerran minusta löytyi huomautettavaa, sanoin olevani väsynyt mitä olenkin, ja sukulaiset sanoivat että "mitäs olet taas raskaana, toivottavasti et liho yhtä paljon kuin viimeksi, muuten väsyt vielä enemmän". Ilmapiiri on aina niin tunkkainen, että itken joka kerta kun vieraat lähtevät. En haluisi olla enää missään tekemisissä näiden ihmisten kanssa..

Anteeksi valitus, mutta olen taas ihan loppu.

Voi sinua. Voimia kaikkeen Taidetaan olla monet suruissaan täällä.. asiat vaan vaihtelee. Pitää vaan sinunkin odottaa, että aurinko paistaa vielä ja kyllä se paistaakin!

 

[aapee.]

Voi sinua. Voimia kaikkeen Taidetaan olla monet suruissaan täällä.. asiat vaan vaihtelee. Pitää vaan sinunkin odottaa, että aurinko paistaa vielä ja kyllä se paistaakin!

oi kiitos, voimia hirveesti sinullekin Piti kyllä tehdä oma aloitus aiheesta :ashamed:

 

[Ellamarie]

oi kiitos, voimia hirveesti sinullekin Piti kyllä tehdä oma aloitus aiheesta :ashamed:

Kiitos