E
Ellamarie
Vieras
Minulla on rakastava perhe (vanhemmat, isovanhemmat, siskoni perhe). Olen siis yli kolmekymppinen sinkkunainen. Minulla on laaja ystäväpiiri, jossa on pääasiassa naisia.
En ole kuitenkaan ikinä kokenut parisuhdetta, jossa mies rakastaisi minua. Olen seurustellut kahdesti ja tapaillut useamman miehen kanssa, mutta kaikki ovat myöntäneet lopuksi, että he välittävät, mutta eivät rakasta.
Ystäväpiirini naiset ovat sanoneet minua ihan kauniiksi ja hyväsydänelliseksi. Olen ollut aina luotettava ja yrittänyt tehdä asioita muiden ihmisten parhaaksi.
Onko kohtalotovereita? Joskus itken itsekseni, että miten voi olla elämä tällaista. Onhan se paljon, että on saanut itse rakastaa, mutta miksi en ole saanut kokea sellaista, että myös minua rakastettaisiin ja saanut sitä kautta parisuhteen.
Mietin tänäänkin, että miksi minulle on annettu tällainen kohtalo. Tosin tänään on ollut aikaa miettiä, kun vietän pääsiäistä kaukana muista lähisukulaisistani.