Olen se tarvitsen tukea "tyyppi"... menetin masuvauvani :-(

Menetin rakkaan pikkuisen masuvauvan! Tuska on suuri ja olen lohduton. Itken itken, rukoilen,.... tänään istuin kappelissa, sytytin kynttilän itseltäni ja ex-mieheltäni enkelivauvallemme! Miten tällaisen yli pääsee?? Olin rv 13+1 ja menin ekaan ultraan perjantaina. Siellä se kulta pieni oli liikkumattomana... kysyin, että nukkuuko se, että miksei se liiku??? Näin kätilön huolestuneen ilmeen. Sydämen sykettä ei näkynyt. Vauvani oli kuollut jo rv 10+4!!!!!!! Miten tällaista tarvii kokea.. Menin luottavaisin mielin ultraan. Luulin, että olin ylittänyt ns. riskirajan. Olin shokissa. Miksi ihmeessä vauva ei antanut mitään merkkejä, kun kuoli? Nytkin pikkuinen ruumis on sisälläni! Joudun kantamaan kuollutta lastani 4 päivää... On vaikea ymmärtää. Tänäänkin olin tuntevani pikkuisen liikehdintää, mutta sehän ei voi olla mahdollista....

 

:hug:

 

:hug: Voimia

 

Oikein paljon voimia suuren tuskan kanssa! Ei varmaan lohduta paljon, mutta ehkä vauvalla ei ollut kaikki hyvin ja tämä oli hänelle parempi. Koita huolehtia itsestäsi. Itku meinaa tulla... :hug:

 

Voimia ja jaksamista sinulle. Ehkä kuitenkin kaikella on jokin tarkoitus! Enkelivauvallasi on varmasti hyvä olla. Muista huolehtia itsestäsi ja toisesta pienestäsi, joka rinnallasi kulkee. :hug: :hug:

 

Niin paljon on menetyksen tuskaa tässä maailmassa! En ehtinyt tutustua pikkuiseeni :'( . Moni menettää jo syntyneitä lapsia ja eri ikäisiä lapsia hyvin traagisesti... silti se ei poista minun suruani ja tuskaani. Tämä on minulle suuri menetys! Pappi sanoi minulle, että muista, että sinä annoit pienelle ihmisalulle elämän, vaikka se oli kovin lyhyt, niin sillä oli tarkoituksensa saada alkunsa ja elää pienen pieni elämänsä. Sitä ei tapahtunut turhaan! Nyt pikkuinen on taivasten valtakunnassa ja hänellä on hyvä olla! ... tuokin lohdutti ja pidin papin sanoista. Osasi lohduttaa. Kaikki lohduttaminen on tervetullutta ja erilaiset ajatukset helpottavat löytämään jonkinlaista syytä, selitystä, tarkoitusta tähän tuskaan... :'(

 

:hug: Voimia! Se ottaa koville ja vaatii aikaa, mutta kyllä siitä selviää. Mä olen kokenut saman 4 kertaa. Kaikista mahdollisista paikoista mäkin yritin löytää syyn tai jonkun selityksen. Ikinä sitä en löytänyt....

 

Sun täytyy puhua siitä sun surusta ja siitä lapsesta, sillä siitä pääsee yli tai ainakin voi jatkaa eteenpäin.

Ei tuollaiselle ole mitään syytä, etkä olisi voinut estää sitä. Masuvauva ei antanut merkkiä poismenostaan, koska nukahti varmaan rauhallisesti ja kivuttomasti.

 

Lämmin osaanotto. :flower: :hug: vaikka se sattuu nyt valtavasti, siitä surusta pääsee kyllä ajan kanssa yli. Nyt on tosiaan tärkeää että on ympärillä ihmisiä joille puhua.Voimia!!!