Olen se eilinen...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Heidi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Heidi

Vieras
..ap kenet mies lukitsi sisälle taloon. En jostain syystä pystynyt vastaamaan samaan ketjuun, olen kännykällä netissä koska olemme mökillä. Hengissä siis ollaan. Nyt mietin vain miten pääsen täältä kotiin tänään luo mies kieltäytyy ottamasta minua autoon. Oli ystävällisesti heittänyt kaikki eilen ostamamme ruoatkin roskiin, piti tehdä herkkuruokia tänään.
Ikävää että moni epäili tän olevan provo, vaikka ymmärrän sen kyllä. Jos kirjoittaisin tänne kaiken mitä on tapahtunut, mua ei uskoisi kukaan. Toisaalta en edes viitsi kirjoittaa, koska monille tapahtuu vielä todella paljon kamalampia asioita kuin minulle. Oli lohduttavaa silti huomata eilen että joku oli huolissaan ja välitti, tuntemattomat ihmiset. Kiitoksia siitä!! Vielä kun saisin kerättyä rohkeutta ja kertoa jollekin läheiselle tästä kaikesta. Joskus kun olen ohimennen maininnut jotain, kaikki ovat vain sivuuttaneet asian. Kiitoksia kuitenkin teille, tuntui hyvältä kerrankin saada tukea joltain eikä joutua aina kantamaan kaikkea tuskaa sisällään.
 
Se on mukava kun saa tukea täältä palstalta jos ei muualta. Mutta nyt olisi tärkeä että jollekin ystävälle/sukulaiselle avaudut tästä ja kerrot kaiken!!! Voimia!
 
Soita jollekin tutulle ja pyydä hakemaan. Samalla on hyvä hetki alkaa kertoa kaikki jollekin. Ja kun tuttu tulee hakemaan, näkee todellisuuden.

Vaatii paljon rohkeutta muuttaa kaikki, purkaa kulissit ja kertoa totuus. Voimia ja paljon päättäväisyyttä. Älä anna miehen uskotella, että kaikki on sinun kuvitelmaa ja syytäsi.
 
hei heidi! hyvä kun tulit kertomaan, olin huolissani ja mietin sua nyt heti aamullakin.

mun mielestä sun pitäisi erota miehestäsi heti. tuollainen käytös ei ole missään määrin normaalia, se, että joillekin muille tapahtuu kauheampia asioita ei ole syy olla noin huonossa ja alistavassa suhteessa.

toivon sulle paljon voimia ja uskallusta kertoa asioista mahdollisimman monelle!
 
Laittakaa linkkiä aiempaan ketjuun.

Ja ap, soita jollekin ja pyydä hakemaan. Äläkä palaa miehes luo, koskaan. Voimia!

(Olen elänyt samanlaisen miehen kanssa, minuakin on pidetty vankina ja uhattu jättää tuntemattomalle metsätielle yms. Minä lähdin, pelastin itseni ja lapseni. Tee sinä samoin.)
 
Ei mulla oikein ole ketään muita kuin äiti, ja he ovat miehensä kanssa reissussa tänään. Yritän keksiä jotain. Kiitos kaikille, ja käyn tuolla nettisivulla heti kun pääsen kotiin!
 
Ihan varmaan sulla on joku muukin kuin äiti, jonka voit soittaa hakemaan! Tai sitten soitat poliisille ja sanot että ukkos on lukinnut sut sinne, uhkas hakata ja jättää mökille yksin. Ihan varmaan tulevat paikalle.
Et jumalauta nyt vaan jää sinne ihmettelemään, pääsetkö sieltä pois jotenkin vai tuleeko ukkos sisälle ja tekee sulle jotain.

Missä miehes nyt on? Onko teillä lapsia?
 
Jos ei muuta niin voisit soittaa taksin? Jos ei ole varaa koko matkaa tulla taksilla niin taksi vois ainakin heittää sut lähimmälle bussipysäkille ja siitä sitten eteenpäin bussilla... Mut älä nyt jää sinne sen miehen kanssa, tiedä mitä se vielä keksii, kuulostaa pelottavalta...
 
Taksi kotiin maksaa yli 100?.. Bussipysäkki on kävelymatkan päässä mut mulla on mukana kaikkien matkatavaroiden lisäksi 3 hyvin isokokosta koiraa :-/ Mut nyt tää näyttää jo siltä et saan kyydin kotiin! Äijä ei ole enää kovin kiukkuinen.
 
No nythän kaikki on sitten hyvin kun saat kyydin kotiinkin?

Tollasessa tilanteessa pitäis toimia, pyytää apua, ihan keneltä vaan, koska kohta mies pyytelee anteeksi, hellii ja halii sua, tuo ehkä kukkiakin ja lupaa ettei koskaan enään tee niin.
 
oletkohan päässyt kotiin ja miten miehesi käyttäytyi? oliko niin kuin mitään tilannetta ei olisi ollutkaan? vai suostuiko lopulta leppymään "sinulle"? tai jotain muuta yhtä epänormaalia....

 

Yhteistyössä