Olen saanut tänään uuden serkun :) pienen down tytön <3

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jadal
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jadal

Vieras
olen vanhempien puolesta onnellinen, kun 20vuoden odotuksen jälkeen saivat vihdoin oman pienokaisen.

Mutta te joilla on kokemusta down lapsista: pitääkö mun ottaa jotain erityistä huomioon, vai suhtautua asiaan ihan samoin, kuin jos olisi syntynyt "normaali" vauva?

Onnittelu viestin lähetin, ihan samanlaisen kuin olisin kenelle tahansa tuoreelle äidille lähettänyt.

Onhan tuo downin syndrooma varmasti alkuun kova järkytys vanhemmille, mutta yhtään vähemmän rakkaaksi se ei tätä lasta tee. jotenkin haluisin olla apuna ja tukena, mutten tiedä miten.
 
Oliko lapsen syndrooma sitten vanhemmille muka yllätys? Mietin että iän puolesta varmasti ovat asiaan joutuneet varautumaan, ja sikiöseulonnoissakin nuo usein kiinni jäävät. Tottakai lapseen tulisi suhtautua kuin kehen tahansa lapseen; vauvathan ovat itsessään ihania, vikoineen päivineen.
 
Käyttäydyt tietysti ihan niinkuin muidenkin saadessa vauvan. Downin syndrooma on vain piirre lapsessa, ei se muuta sitä asiaa että on syntynyt ihana vauva. Perheelle se voi toki ainakin aluksi olla raskasta ja onkin tärkeää olla tukena ja näyttää että hyväksyt lapsen sellaisena kuin hän on.

Down-lapsella voi olla ongelmia mm. sydämen, ulostamisen ja vaikka minkä muun kanssa mutta ne selviää ajan kanssa eikä niitä kannata murehtia etukäteen. Kaikki ovat yksilöllisiä ja toisille ei tule mitään vaivoja.

Yleensä Down-lapset ovat aurinkoisia, sosiaalisia ja aivan valloittavia :)
 
Onnea serkkulikasta :flower: :heart: Ihan samalla tavalla suhtaudut kun terveeseenkin lapseen. Ei Downin syndroomaa tarvii surkutella :) Lievällä muodolla elämässä pärjää hirmu hyvin. Enemmän mie pelkäisin niitä liitännäissairauksia, kuten sydänvikoja ja muita :/
 
:hug: ,onneksi olkoon serkulle :heart: !
Valitettavasti ei ole ollut koskaan mahdollista down-vauvoja tavata ,mutta aikuisten downien kanssa olen saanut tehdä arvokasta ja palkitsevaa työtä.

Uskoisin jotta paras suhtautuminen vauvaan on kuin se oisi ihan normaali,onhan toki down vauvoilla omat kehitysviiveensä sun muut ,mutta nämäkin on niin yksilökohtaisia.Toiset asuu aikuisena omillaan ,kun taas toiset palvelukodissa ,mutta tässäkin jo hyvin ajoissa aloitetulla kuntoutuksella ja toiminnoilla on hirveän iso merkitys!
 
suhtaudu ihan samallalailla ku suhtautuisit ihan mihin tahansa vastasyntyneeseen. kun sie käymään menet niin kyllä sie hoksottimet terävinä pitäen huomaat jos heillä on asian kanssa ongelmia. ja monesti se menee niin että se ongelma ei ole vanhemmilla vaan lähipiiriläisillä jotka säälivät ja surkuttelevat. mene sie ihan reippaasti onnittelemaan uudesta tulokkaasta, viet kivoja tuliaisia ja juttelet ihan normaaleja asioita. jos he vähänkään pelkäävät että kyläilijät kommentoivat tai surkuttelevat niin voivat olla toella helpottuneita ku onki yks kävijä joka suhtautuu asiaan siihen kuuluvalla tavalla: normaalisti.

näin mie oon ainaki tehny ja olen kiitosta saanu siitä, koska isovanhemmat olivat jo ihan tarpeeksi maanitelleet että voi voi voi ku teille piti sattua tuommonen... ja eihän heille sattunu mitään muuta ku he saivat lapsen.

voit sitte vaikka myöhemmin jutella sen äidin kanssa henkeviä, kyllä sie sanat löyät.
 
omasta kokemuksesta, itse leikin pienenä joka pvä naapurin tytön kanssa joka oli down lapsi,ei ainakaan kannata sääliä , down lapsi on onnellinen siinä missä kuka muukin lapsi, normaalisti voit pidellä sylissä ja kohdella ihan kuin ketä tahansa lasta =)
 
kyllä he seuloissa kävivät, vaan silti tuli yllätyksenä.

Itsekin ajattelin, että käyttäydyn ihan tavallaisesti ja iloitsen uudesta pienestä ihmeestä, niinkuin todella iloitsenkin.

Tämä lapsi tulee varmasti olemaan koko suvun keskipiste ja rakkauden kohde, niin ihana ja ihmeellinen yllätys hän oli!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Logotar:
Kaikki ovat yksilöllisiä ja toisille ei tule mitään vaivoja.

Eikö Downin syndrooma ole jo itsessään "vaiva"? Tarkoitan siis, että onhan lapsi jo sairas eikä eliniänodotekaan ole normaali.

Lapsi on varmasti kuitenkin vanhemmilleen ihan yhtä rakas ja kaikki vauvathan ovat ihania.



 
Ihan niinkuin itsekin totesit, että vauva on varmasti rakkainta vanhemmilleen. Oikein teit, kun onnittelit ihan niinkuin ns. terveen lapsen kohdalla onnitellaan. Toivottavasti tällä pienellä down-tytöllä on kaikki hyvin, eikä ole tai tule mitään terveydellisiä ongelmia. Niiden kanssa eläminen on varmasti rankkaa vanhemmille. Olen jopa kuullut sanonnan, että erityislapset olisivat niitä "erityisen" rakkaita, varmaankin siinä on kyse siitä, että vanhemmilla on jotenkin entistä suurempi tarve suojella ja "puolustaa" lastaan. No toisaalta jokainen vauva on varmasti se maailman ihanin vauva omien vanhempiensa silmissä :)
 
Ihan tavallisesti käyttäydyt. Mun veljen esikoinen on kans downlapsi, Silja. Hän on tempperamentti kuin mikä :D Onneksi ei ole mitään elimellisiä vikoja kuten sydänvikaa.
 
down lapset ovat aivan herttaisia =) Loukkaavaahan se ois jos käyttäytyisit jotenkin merkillisesti. Toivottu ja rakastettu vauva vanhemmille varmasti poikkeavuudestaan huolimatta. Olet ja menet onnittelemaan ja vauvaa katsomaan kuin ketä tahansa vastasyntynyttä. Vanhemmat varmasti ottavat itse puheeksi poikkeavuuden jos se heistä on tähdellistä.
 
Ei tarvitse mitenkään erilailla suhtautua, saat iloisen ja nauravan serkun. Ainoastaan olla tietoinen, että downeilla yleensä kehittyminen hitaampaa. Esim. lihakset ja liikkuminen tulee hitaammin. Tietenkin riippuu aina lapsesta, koska voi olla niin eri asteista.
 
No mä ajattelen niin että ei downin syndrooma ole sairaus. Se on kehitysvamma, kromosomipoikkeama. Äh, en oikein osaa selittää mutta siis kyllä down-lapsi voi olla terve. Silloin kun on flunssa, rokko tms. niin ollaan sairaita.

Tuolla tarkoitin sitä että ei kaikille tule niitä tyypillisiä liitännäissairauksia mitä downin syndroomaan usein kuuluu, että ei kannata niitä alkaa stressaamaan etukäteen.

Itse olen työskennellyt kehitysvammaisten kanssa, vetänyt partiota sisu-partiolaisille ja myös omalla veljelläni on downin syndrooma.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jadal:
kyllä he seuloissa kävivät, vaan silti tuli yllätyksenä.

Itsekin ajattelin, että käyttäydyn ihan tavallaisesti ja iloitsen uudesta pienestä ihmeestä, niinkuin todella iloitsenkin.

Tämä lapsi tulee varmasti olemaan koko suvun keskipiste ja rakkauden kohde, niin ihana ja ihmeellinen yllätys hän oli!

Niin näitäkin ns. seulat ohittavia down lapsia syntyy ja silloin down-diagnoosi saattaa olla aluksi shokki vanhemmille. Yleensähän ajatellaan, että seulat ohittavat down-lapset ovat suurimmaksi osaksi niitä ns. terveitä down-lapsia. Eihän se aina pidä paikkaansa. Toivon, että tällä lapsella on kaikki hyvin.
 
Downlapset on kans ihan omia persoonallisuuksiaan, eivät kaikki ole iloisia ja nauravaisia vaikka niin sanotaan ;) Nykyisin lapsille annetaan jo pienestä pitäen kuntoutusta, mikä on hyvä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja jadal:
kyllä he seuloissa kävivät, vaan silti tuli yllätyksenä.

Itsekin ajattelin, että käyttäydyn ihan tavallaisesti ja iloitsen uudesta pienestä ihmeestä, niinkuin todella iloitsenkin.

Tämä lapsi tulee varmasti olemaan koko suvun keskipiste ja rakkauden kohde, niin ihana ja ihmeellinen yllätys hän oli!

Niin näitäkin ns. seulat ohittavia down lapsia syntyy ja silloin down-diagnoosi saattaa olla aluksi shokki vanhemmille. Yleensähän ajatellaan, että seulat ohittavat down-lapset ovat suurimmaksi osaksi niitä ns. terveitä down-lapsia. Eihän se aina pidä paikkaansa. Toivon, että tällä lapsella on kaikki hyvin.

Niin tarkoitin sitä, että ainahan varmaankin down-diagnoosi on shokki vanhemmille. Tietävät he sitten sen ennen vauvan syntymää tai syntymän jälkeen. Onnittelut täältäkin vauvan syntymän johdosta.
 
Onnea serkusta :flower: ! Suhtaudu tosiaan ihan niin kuin terveeseenkin lapseen suhtautuisit. Ota syliin jos annetaan, silitä, paijaa, hali... Kaikkein kauheinta tässä vaiheessa olisi alkaa karttamaan perhettä tai jotenkin hyssyttelemään asiaa. Se uusi perhe on tosi herkässä vaiheessa ja tässä kohtaa tehdyt mokat muiden suunnalta todennäköisesti vaikuttaa pitkät, pitkät ajat.
 

Yhteistyössä