Olen rakastunut!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja onnetonko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

onnetonko

Vieras
Nyt se on sitten tunnustettu. Olen rakastunut. :heart: Tosin en avíomieheeni. Tai siis toki rakastan häntäkin. Jollakin tapaa. Onhan hän poikani isä. Ja ihana isä onkin. Mutta jokin puuttuu. En halua koskea tai olla kauaa hänen kanssaan.

Olen pitänyt entiseen suhteeseeni yhteyttä. Koko nykyisen mieheni kanssa viettämäni ajan. Olemme soitelleet ja viestitelleet. Käyneet kahvilla ja syömällä. Viatonta, eikö? Niin ainakin itselleni uskottelen. Olen aina pitänyt tätä toista miestä parhaana ystävänäni. Hänelle olen voinut uskoutua avio-ongelmistani. Aina. Kelloon katsomatta.

Nyt olemme pitäneet enemmän yhteyttä. Hän harkitsee muuttavansa samalla paikkakunnalle kuin missä asun mieheni ja poikamme kanssa. Ihanaa! Toisaalta. Mutta samalla minua ahdistaa. Nyt olen voinut torjua tunteeni häntä kohtaan, koska näemme harvoin. Kaikki asiat muistuttavat hänestä nykyään. Olo on kuin ensi kertaa ihastuneella teinillä. Mikään tai kukaan muu ei enää pyöri mielessä.

Hän katuu suhteemme loppumista. Kehuu ja hellittelee minua puhelimitse. Toivoo, ettei viime vuosia olisi ollutkaan. Että voisimme suoraan palata entiseen. Minä en kadu mitään, mitä olen tehnyt. Onhan minulla ihana poika. Osa minusta kuitenkin toivoo vanhan palaavan. Ja se sattuu. Tuntuu kuin olisin pakahtumaisillani. Sydän ei mahdu paikalleen. Ensin se räjähtää liiasta ajan vietosta mieheni kanssa ja sitten kaipuusta toiseen mieheen.

En tiedä mitä teen. Olen yrittänyt unohtaa. Mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty.
 
Teillä erosta jo jokunen vuosi. Vanhat ongelmat yms. painuneet unholaan, jos mitään traagista ei eroon liittynyt. On myös kiva pitää hieman yhteyttä, varsinkaan kun teillä ei ole seurustelevan suhteen "taakkaa", jossa ollaan kovin lähellä toista verrattuna flirttiin.
Oma mies alkaa taas tuntua tutulta. Liiankin tutulta, ja lähelläolo ei tunnu kivalta, kun on jotakin muuta ilmassa.

Vanha suhde meni jostain syystä poikki. Ne ongelmat eivät silloin selvinneet, koska erositte. Siellä jossain ne vieläkin ovat.

Elämässä tulee ihastumisisa, vaikka olisi avo/avioliitossa. Anna niiden tulla ja mennä ja koeta asennoitua omaan mieheesi muuna kuin itsestäänselvyytenä.
 
Olen samaa mieltä kuin edellinen vieras. Huuma johtuu varmasti salailusta ja toiveista, ei todellisuuteen perustuvasta yhteisen tulevaisuuden suunnittelusta.

Ihastuksia tulee ja menee mutta sitoumukset ovat sitoumuksia - sormuksilla, lapsilla ja asuntolainoilla tai ilman.

Pidä kiinni siitä perheestä joka sinulla on, kun selvästi miestäsi ja lastasi rakastat. :heart:
 
Ihastumisia ja ihastumisen tunteita tulee ja menee läpi elämän. Ajattele nyt lastasi ja kun oma mies on kuitenkin rakas. Jos kapsahdat ex:n kaulaan niin alat ikävöidä lapsesi isää. Niin vaan monesti käy. Ole nyt viisas ja ajattele lapsesi parastakin :flower:
 

Similar threads

Yhteistyössä