Tulipa kauhean nolo olo, kun äsken huomasin ajattelevani "ihana olla poikien kanssa kolmistaan kotona, kun esikko on eskarissa. On niin rauhallista ja lapset on suloisia ja leikkii kiltisti yhdessä" :ashamed:
Tässä nyt siis kyse siitä, että esikolla menee vaan pahemmaksi ja pahemmaksi tuo sisaruskateus. Se alkoi kun oli just pahimmassa uhmaiässä (3v), kun pikku kakkonen syntyi. Silloin jo oli valmiiksi vähän kateellinen siitä, että joutui jakamaan minut isänsä kanssa, kun se palasi meidän elämään. Kun Pikku kakkonen oli vauva, likka jo silloin oli pikkusen väkivaltainen poikaa kohtaan ja alkoi saada itkukohtauksia jos ei saanu tahtoaan läpi. Nuo itkut unohtu jo melkein vuodeksi, mutta nyt ne on alkanu uudestaan kun huomasi, että joutuu kaverinsakin jakamaan pikkuveljien kanssa.
Likka oli 5 kun kolmas syntyi ja sille on ollu ihan loistava isosisko. Ei yhtään väkivaltainen, suloinen ja auttavainen (siis vauvaa kohtaan, Pikku 2 kans tappelee jatkuvasti). Mutta nyt kun on tullut uusia isompia kavereita, jotka tulee lähinnä vaan poikia hoitamaan ja tyttö on sen tajunnut, niin on alkanut taas enempi väkivaltaiseksi ja sitten kun sille koittaa puhua tai rankasta (aresti, ei tvtä) niin tulee kauhean ulvomisen kanssa vastalauseita, joista ei saa mitään selvää. Mitä ihmettä tuon kanssa tekee? Olen koittanu sille järjestää äiti-tytär laatuaikaakin, mutta ei sitä joka päivä voi. Mullon taas kurkkuki kipeä, kun muistaisin jokailtaisen sadun lukea. :/ Syliin saa aina tulla, suukottelen tasapuolisesti ja kerron kaikille että ovat rakkaita. En minä omasta mielestä suosi ketään, mutta tottakai vauva vaatii enempi huomiota, kun on liikkeellekin lähtenyt. Menee pian sormi suuhun.. Vinkkejä? Ei niitä kavereitakaan kehtaa kieltää tulemasta, kun siitä on iso apu, kun ne touhuaa kaikkien lasten kanssa ja likalle tulee sitte kumminki paha mieli jos tulee puhetta, että pitäskö tyttöjä kieltää tulemasta...
Tässä nyt siis kyse siitä, että esikolla menee vaan pahemmaksi ja pahemmaksi tuo sisaruskateus. Se alkoi kun oli just pahimmassa uhmaiässä (3v), kun pikku kakkonen syntyi. Silloin jo oli valmiiksi vähän kateellinen siitä, että joutui jakamaan minut isänsä kanssa, kun se palasi meidän elämään. Kun Pikku kakkonen oli vauva, likka jo silloin oli pikkusen väkivaltainen poikaa kohtaan ja alkoi saada itkukohtauksia jos ei saanu tahtoaan läpi. Nuo itkut unohtu jo melkein vuodeksi, mutta nyt ne on alkanu uudestaan kun huomasi, että joutuu kaverinsakin jakamaan pikkuveljien kanssa.
Likka oli 5 kun kolmas syntyi ja sille on ollu ihan loistava isosisko. Ei yhtään väkivaltainen, suloinen ja auttavainen (siis vauvaa kohtaan, Pikku 2 kans tappelee jatkuvasti). Mutta nyt kun on tullut uusia isompia kavereita, jotka tulee lähinnä vaan poikia hoitamaan ja tyttö on sen tajunnut, niin on alkanut taas enempi väkivaltaiseksi ja sitten kun sille koittaa puhua tai rankasta (aresti, ei tvtä) niin tulee kauhean ulvomisen kanssa vastalauseita, joista ei saa mitään selvää. Mitä ihmettä tuon kanssa tekee? Olen koittanu sille järjestää äiti-tytär laatuaikaakin, mutta ei sitä joka päivä voi. Mullon taas kurkkuki kipeä, kun muistaisin jokailtaisen sadun lukea. :/ Syliin saa aina tulla, suukottelen tasapuolisesti ja kerron kaikille että ovat rakkaita. En minä omasta mielestä suosi ketään, mutta tottakai vauva vaatii enempi huomiota, kun on liikkeellekin lähtenyt. Menee pian sormi suuhun.. Vinkkejä? Ei niitä kavereitakaan kehtaa kieltää tulemasta, kun siitä on iso apu, kun ne touhuaa kaikkien lasten kanssa ja likalle tulee sitte kumminki paha mieli jos tulee puhetta, että pitäskö tyttöjä kieltää tulemasta...
aaaah! 
